As ye harm none, do as thou wilt

Olin eilen katkeralla tuulella. En aina ymmärrä itseäni tai ympäristöäni.

"– Joskus olen kateellinen tytöille, kun en ole saanut viettää samanlaista lapsuutta kuin he, hän huokaa.
Hartikainen ei kuitenkaan tunne itseään yksinäiseksi, vaikka ystäviä ei olekaan. Hän on tottunut elämäänsä sellaisena kuin se on eikä osaa kaivata jotain, mitä ei ole koskaan ollut.
– Kai minä olen ainakin suurimmaksi osaksi ihan onnellinen. Kyllä minulla menee ihan hyvin, hän sanoo.
Hän toivoisikin, että muutkin huomaisivat, että vaikeuksista voi selvitä. Turhasta ei pitäisi valittaa.
– Onhan se tyhmää ja lapsellista valittaa pikkuasioista. Ainakin näin vammaisen näkökulmasta, Hartikainen päättää."

Luin tämän täältä: http://www.studio55.fi/artikkeli/1022920/

Näin kummaa unta. Mieleni on muotouttanut kaiki pelkoni karhun muotoon, joten aina kun näen karhuista unta, herään kauhusta kalpeana, mutta tänään näin unta, jossa silittelin karhuja. Todella outoa, tarkoittaako se sitä, että hyväilen synkempää puoltani?

Näin asiasta kukkaruukkuun, oletteko nähneet ikinä Farscape sci-fi sarjaa? Siinä on Chiana, joka on historian ihanin kuvitteellinen hahmo. Tässä on video siitä:



Minua häiritsee kun en osaa tehdä mitään muuta kuin satuttaa muita ihmisiä, vaikka kuinka yritän olla avuksi. Teen aina kaiken väärin ja sanon kaiken aina väärin.

Hetkonen...Miten mulla on nyt kuusi lukijaa?!

En kestä pienistä asioista valittamista. Saan raivokohtauksen jos joudun kuulemaan jotain vastaavaa. Mutta jos kukaan ei ikinä valittaisi, kukaan ei huomaisi epäkohtia ja niihin ei puututtaisi. Niinpä niin... Sitä paitsi pikku asiat ovat varsin suhteellisia.



-Raven.

Sympathy and Compassion.

Olin todella herkkä ja empaattinen lapsi, kykenin asettumaan varsinkin eläinten asemaan, pystyn yhä. Mutta muistaakseni pystyin tuntemaan empatiaa ihmistenkin puolesta, vaikka inhosinkin lähes kaikkia ihmisiä jo kolmannella luokalla. Tunsin kuinka kaikki vihasivat minua ja minäkin vihasin minua. Muistan että pyrin suojelemaan erästä ystävää, joka oli yhtä epäsuosittu kuin minä, mutta en muista tunteneeni juurikaan empatiaa hänen puolestaan, mutta se johtui siitä, koska ei tarvinnut, koska tietty on normaalia olla vapaasti omaitsensä, vaikka sen takia saisikin paskaa niskaan.
Kaippa tunsin empatiaa vielä ainakin kuudennelle luokalle asti. Sitten se jotenkin katosi. Mietin että onkohan minulla päässä vikaa, olenko narsisti, tai jotain yhtä vakavaa, kun tunnen suurta vastenmielisyyttä heikkoja ihmisiä kohtaan. Ja jos joku osoittaa heikkoutensa julkisesti. Mieleni vain huutaa "ryhdistäydy!", vaikka se ei auta mitään. Jos joku on heikossa tilassa, parannuskeino on empatia, välittäminen. Mutta minulle se on jotenkin vaikeaa.
Varsinkin ihmisten vuoksi tunteminen on vaikeaa.
Minusta ihmiset ovat vain niin tajuttoman turhia.
Ja vaikka tietäisin miltä heistä tuntuu ja olisin käynyt läpi saman, en voi sanoa että minua juuri hetkauttaisi, koska pidän ihmisiä niin typerinä.
Yleensä vain esitän välittävää, koska sitä narsistit tekevät.
Kaikki jouluntoivotukset ja halit ovat ihan turhia, koska kukaan tässä maailmassa ei oikeasti välitä kenestäkään.
Minut kai pitäisi sulkea jonnekkin, mihin kaltaiseni sekopäiset, pahat, itsekeskeiset narsistit yleensä tungetaan.
Hitto kun pelotan itseäni aina välillä.




-Raven.

Tuntemuksia

Minun kämppikseni on kaunis ja erityisen kiehtova. Hänellä on vain arpia sisällä, ei sillä että vähättelisin, näitä asioita ei koskaan tule vähätellä, vaikka ongelma kuullostaisi miten tahansa pikkuriikkiseltä, ja se ei kuullosta. Ihan vain selvennykseksi.
Hän on todella kiinnostava koska hän osaa valittaa, aukaista suunsa ja sanoa mikä mättää, hän osaa näyttää olevansa vihainen jollain muulla keinolla kuin mököttämällä ja hän osaa olla vihainen muillekkin kuin itselleen. Hän on ihmeellinen.
Minun suruni ja vihani on jotenkin niin vanhaa, ettei se pääse ulos asti, se on voimatonta ja lukittua. Tunteet eivät ole sallittuja. Minähän piirrän, joten minulla ei ole mitään valittamisen aihetta, enkä valitakaan, mutta näin asiat vain ovat. Ja en välttämättä ole niin tyytyväinen asioihin aina välillä. Mutta minulla on psykologi ja asiat edistyy.
Vähänkö kivaa, kun on niin hyvä psykologi. Se on hirmu mukava jätkä. Se ei ole semmoinen kurppana niinkuin kaikki muut, jotka on siellä vain rahan perässä, tällä psykologilla on oikeasti aivot, se on henkilö, eikä mikään kone.
Joskus tuntuu, että jos sisälleni katsoo sieltä löytää mustaa, rikkinäistä lasia.

Tänään pitäisi mennä äitin luokse jouluaterialle. Muuten mukavaa, muttakun siellä on se paska juoppo läski möhömaha, jonka rumaa naamaa pitäisi kestää ainakin kaksi tuntia. Siinä on mielestäni kaksi tuntia liikaa.




-Raven.

Katsotaampa pari vuotta taaksepäin. Olin hyvin kyyninen, kylmä ja etäinen, mahdollisimman välinpitämätön. Olin jo monta vuotta elänyt niin, sain itseni hymyilemään vain ajattelemalla kuolemaa ja ihmisten tuhoa. Mutta näin kätkinkin sisääni herkän olennon, jota en halunnut käsitellä, enkä ainakaan syleillä tai hyväksyä. En välittänyt jos joku läheiseni kärsi, koska uskoin että elämän ainut tarkoitus on tuottaa tuskaa ja jos joku halusi kuolla se oli minusta täysin luonnollista.
Olin sokea kaikelle mikä elämässä on tärkeää - välittäminen, rakkaus, hyväksyminen. Nuo kolme asiaa rikkoivat minut ja sitten hitaasti vahvistivat minua.
En osaa vieläkään antaa itselleni anteeksi, en osaa rentoutua ja enkä osaa pitää itsestäni.

Toivon että tänä jouluna jokainen saa edes vähän välittämistä, rakkautta ja hyväksyntää ja että jokainen saa antaa jotain näitä kolmesta asiasta

Hammas kuin veitsi
kotieläin-ihmisen lihaan,
Rakkaus oman heimoni piirissä,
rajaton!
-Viljo Kajava.

Kiitos blogini seuraajille ja hyvää joulua.


-Raven.

Koira ongelma.

Olen täysin neuvoton tuon koiran kanssa. Se on yli-vilkas, hieman liian ystävällinen ja kaipaa jatkuvasti huomiota. Nuo ovat jo suuri ongelma, kun en ikinä ole edes ollut koira-ihminen, minulla itselläni on ollut joskus taannoin kaksi rottaa ja nyt kaksi kissaa. Pidän siitä, kun saan piirtää rauhassa, yksin, ja kuunnella musiikkia. Ja en pidä liian ystävällisistä ihmisistä ja sama pätee muihin lajeihin. Kun muutimme kämppiksen kanssa ja sain kaupanpäällisiksi tutustua erääseen kuolakoneeseen olin ensimmäiset viikot, tai kuukauden ihan shokissa. Olin hämmästynyt ja onnellinen, mutta samalla ihan surkeana, koska sain tältä koiralta enemän huomiota, kuin keneltäkään ihmiseltä koko elämäni aikana. Se tykkäsi minusta. Kun tulin koulusta, kun heräsin aamulla, kun tein läksyjä, kun piirtelin, se aina tuijotti minua ja jos se ei saanut välitöntä huomiota, jota yleensä piti jatkaa piteemmänkin aikaan se nosti metakan.
Minä luulin että riittää kun sen muistaa ruokkia ja viedä pihalle. Ei. Tuntui siltä, kuin se seuraisi minua kuin kotka mustilla silmillään ja olisi kokoajan pyytämässä jotain. Koiran oikein hoitaminen on vangitsevaa modernille nyky-naiselle, joka on tottunut kulkemaan omia polkujaan. En ole kenenkään orja, tai palvelija, enkä muuta tapojani radikaalisti tuon tuhoojan takia.
Mutta ei tuo vielä mitään. Melkein kaikista eniten häiritsee sen alentuva käyttäytyminen. Kaikissa koira-ohjelmissa ja koira-kirjoissa pidetään itsestään selvänä, että koira pitää omistajaansa jumalana. Mutta minä en hitto vieköön ole kenenkään jumala! Kun se katsoo alentuvasti ja ulisee, tekisi mieli lukita se pommisuojaan ja heittää se pommisuoja meren syvimpään kohtaan.
Ja kaikista eniten häiritsee se ja mikä olikin viimeinen pisara, joka sai minut kirjoittamaan tänne, on se kun se HAUKKUU. Kun postinkantaja tulee, kun käytävässä ylipäänsä on ihmisiä, se säikähtää ja yrittää suojella omaa reviiriään nostamalla metakan. Se ärisee ja ulvoo ja haukkuu kahden aikaan illalla ja ainakin miljoona kertaa päivällä. Argh. Olen neuvoton.
Muuten rakastan tätä koiraa, mutta en nyt.
Minulla on tajuton räkätauti ja tuntuu että menee ihan tarpeeksi energiaa tukehtumisen välttämiseen.


-Raven.

You Can't Justify Their Pain.

Voi rähmä. Saan tästä varmaan surkean numeron, kun selkeästi yli puolet on vaan kopioitu kirjasta ja nettisivuilta. Ei voi mitään. Ylikuormituin järkytyksestä enkä saanut unta, joten lopputulos näyttääkin vähän siltä.

Eläinkokeet


"I Just want to feel what life should be
I just want enough space to turn around
because you are all fucked
Someday maybe you'll treat me like you."

Goldfinger: Free Me

Eläinkokeita käytetään lääkkeiden, kosmetiikkatuotteiden, kemikaalien tutkimuksissa sekä biologisessa perustutkimuksessa. Suunnilleen jokainen tuote on jossain kehityksen vaiheessa testattu eläimillä. Koe-eläimillä tehtävät tutkimukset ovat arveluttavia eettisesti, moraalisesti ja usein epäluotettavia ja turhia sillä jokainen laji reagoi kemikaaleihin eritavalla. Koe-eläimillä teetetyt tutkimukset ovat kuitenkin halvempia kuin vaihtoehtoiset testit, joita kehitetään kokoajan lisää. Suuri osa on jo ottanut kantaa omalta taholtaan ja pyrkii boikotoimaan tuotteita, joiden takia on tuotettu kärsimystä eläimille.
Vuonna 2001 käytettiin tieteellisiin tarkoituksiin 642 704 eläintä, joista suuri määrä oli kaloja. Vuonna 2008 luku oli alhaisempi, 138 600, tällöin yleisin koe-eläimenä käytetty oli hiiri, joita käytettiin 78 446 yksilöä.
Suomen tilastoihin kuuluu paljon luonnonvaraisilla eläimillä ja turkiseläimillä, sekä kaloilla tehtäviä tieteellisiä tutkimuksia. Muita eläimiä, joita käytetään ovat mm. hiiret, rotat, kanit, kissoja, koiria, sikoja, marsuja ja sammakoita.
Tutkimusmenetelminä mm. Draizen-testi, jossa ärsytetään silmiä ainesosilla. Aineet saattavat aiheuttaa silmän kirvelyä ja tulehtumista sekä pahimmissa tapauksissa syöpymistä.
Kosmetiikan myrkyllisyyttä selvitetään esim. LD50-testillä (Lethal Dose, kills 50%) , jossa annetaan testattavaa ainetta erisuuruisina annoksina, jotta selviää, mikä määrä tappaa puolet tutkittavista eläimistä. LD50-testissä ei kuitenkaan käytetä kivunlievitystä, eli koe on äärimmäisen tuskallinen. Myrkytyskuolemaan liittyy kouristelua, pahoinvointia ja sisäistä verenvuotoa.
Muissa tutkimuksissa mm. silvotaan eläimiä kirurgisesti, altistetaan säteilylle, taudeille ja hermokaasuille sekä stressille ja pelolle, poltetaan. Niiltä saatetaan evätä ruoka, lepo ja vesi.
Alkoholi- ja huumausaine tutkimuksissa eläimistä tehdään riippuvaisia ja narkomaaneja. Urheilulääketieteen kokeissa eläimille annetaan anabolisia stereoideja ja muita kiellettyjä hormoneja, mikä jälkeen eläimiä rasitetaan äärimmilleen.
Esimerkiksi kosmetiikkatutkimuksissa ryppyjä silottava Botox, joka sisältää botuliinitoksiinia, mikä on erittäin vaarallinen bakteerien erittämä hermomyrkky, testataan eläimillä. Ei ainoastaan ihmisen hyvinvointi ole tähän aineeseen sekaantuneena vaarassa, vaan myös lukemattomat eläimet joutuvat kärsimään tästä sillä korkean vaarallisuusasteen vuoksi jokainen erä on testattava eläimillä. Botuliinitoksidia ruiskutetaan hiirien vatsaan, minkä seurauksena hiiret halvaantuvat ja kärsivät hengitysvaikeuksista, kunnes kuolevat n. kolmen pävän päästä. Koe on erittäin tuskallinen ja siihen käytetään 300 000 hiirtä joka vuosi ja määrä kasvaa jatkuvasti Botoxin kysynnän kasvaessa. Ainut syy tähän tuskan määrään on ihmisen pinnallisuus ja rahan-ahneus, onko se todella hyväksyttävää? Kuinka ihmiset voivat olla menettämättä yö-uniaan tämän vuoksi? Kuluttajana tulisi miettiä mitä tuskaa aiheuttaa ostospäätöksillään.
Koe-eläimet kasvatetaan kasvattamoissa, mutta niillä silti on luontaiset tarpeensa ja tunteenssa. Eläimet ovat julmissa oloissa koko elämänsä. Häkit ovat ahtaat. Eläimet eivät pääse toteuttamaan lajityyppistä käyttäytymistään. Eivät pääse kiipeilemään, rotat eivät pääse kurottelemaan, jänikset eivät pysty ojentautumaan suoriksi, eläimiä ei päästetä jaloittelemaan eikä yleensä päästetä kommunikoimaan lajitovereiden kanssa.
Biologiseen perustutkimukseen kuuluu ekologinen tutkimus, jossa käytetään luonnon eläimiä kuten, susia, karhuja, poroja, lintuja. Ilman ammattimaista käsittelyä ja puutteellisen hoidon takia, osa kuolee kuljetuksen aikana sairauksiin tai stressiin. Jos eläimet säilyvät hengissä, eläimet merkitään ja niistä otetaan näyte ja päästetään vapaaksi. Biologisen perustutkimuksen, jota sovelletaan yliopistoissa ja valtiontutkimuslaitoksissa, tehtävänä on selvittää elimistön toiminnan perusmekanismeja, joiden ymmärtäminen on välttämätöntä ennen lääketieteellisten tukimusten aloittamista.
Eläimille tuotettu kärsimyksen arviointi on vaikeaa, pieninkin toimenpide voi aiheuttaa suurta tustaa mikäli eläimen käsittely on taitamatonta tai koetekniikka puutteellista. Tarvitaan ammattitaitoista ja asianmukaista kipulääkitystä, mutta hoitajien vähäinen lukumäärä aiheuttaa eläinten asianmukaisen hoidon laiminlyömistä.
Lainsäädäntöön tuli ajatus luopumisesta eläinkokeista ensimmäisen kerran vuonna 1992.
Lainsäädännön mukaan eläinkokeissa ei tule tuottaa koe-eläimille tuskaa, mutta usein kokeiden aikana sekä ennen koetta eläin tuntee kipua surkeiden koe-olojen ja testien sekä mahdollisesti testien jälki-vaikutuksien vuoksi. Asetus koe-eläintoiminnasta koskee ainoastaan selkärankaisia eläimiä ja tieteellisessä eläinkokeessa on sallittua aiheuttaa eläimelle haittaa, jos se kokeen tarkoitusperän saavuttamiseksi on välttämätöntä. Tämä lainsäädäntö on tosin valitettavan helppo kiertää, eli usein tarpeettomia eli kosmetiikkatuotteita testataan lääketieteen nimiin, mikä on täysin käsittämätöntä, mutta valitettavast johtuu luultavasti puutteellisesta tiedosta vaihtoehtoisista turvallisuustesteistä, tai kenties kehittyneemmän testin korkeammasta hinnasta? Koe-eläinlaitoksen sijaintipaikan läänin eläinlääkäri tekee vuosittain koe-eläinlaitoksiin tarkastuksia, joissa tarkastetaan koe-eläinten hyvinvointia, eläinkokeita koskevia asiakirjoja sekä koe-oloja.
Uusi koe-eläin lainsäädäntö tuli voimaan 2006 ja lainsäädäntöjä muutetaan jatkuvasti. Laki vääristää käytettyjen koe-eläinten määriä. Esimerkiksi eläinkoelupien piiristä jäivät pois eläinten käyttö, joissa ainoana toimenpiteenä on eläintenlopetus ja sen jälkeen tapahtuva kudosten keruu. Myöskin kalat jäivät tilastoista.
Replacement, reduction ja refinement, eli 3R, mikä tarkoittaa eläinkokeiden vaihtoehtoisia tutkimusmenetelmiä. (1959 ilmestyneen W.M.S. Russellin ja R.L. Burchin teoksen "The Principles of Humane Experimental Technique") Joita on esimerkiksi kudosviljelymenetelmät, joissa ihmiskudoksia otetaan käyttön vaikkapa kuolemantapauksissa, kun kuollut on allekirjoittanut Juliana von Wendtin säätiön jakaman kudosluovutuskortin. Kudosviljelyssä yhäkin käytetään eläinsoluja, mutta tulisi pyrkiä ihmissolujen käyttöön. Tietokonemallien käyttö, sekä kemiallis-fysikaaliset menetelmät, joilla voidaan tutkia lääkkeen rakennetta ja ennustaa kemikaalien myrkyllisyyttä. Sekä kivuntunnoltaan kehittymättömien eliöiden käyttö (kasvit, bakteerit ja hiivasolut).
Juliana von Wendtin säätiö jakaa apurahoja vaihtoehtomenetelmien tutkimuksen kehittämiseksi sekä alkuvuodesta 2009 avattiin Tampereelle ensimmäinen Suomen Vaihtoehtomenetelmäkeskus eläinkokeille. Etiikan ala pitää sisällään kaikki ne olennot, joilla on kyky kärsiä. Eläinkokeet kertovat materialistisesta maailmankuvasta, joka ei kunnioita elämän pyhyyttä ja eläinten luontaista arvokkuutta. Tukemalla esim. Animalian toimintaa ja kampanjoihin osallistumalla, allekirjoittamalla kudosluovuuskortin ja levittämällä tietoa voi vähentää tätä kammottavaa vääryyttä, vaikka täysin eläinkoettomaan tutkimukseen on vielä pitkä matka.


Lähteet:
www.Animalia.fi
Animalia Eläinkokeita ja Vaihtoehtoja (2003)
Launis ja Räikä Geenit ja Etiikka (1996)

-Raven.

Would You Die For This?

Mitä minun tulisi tehdä? Nyyhkytänkö nyt ja viillän, kun olen menettämässä rakkaani? Ei! En kumarra puukkoa, nyt, enkä enää koskaan! Mitä tekisin sitten kun en olisi lainkaan taistellut ja rakkaani olisi hylännyt minut jo? Vuodattaisinko lisää kyyneliä ja verta? Heikkoa, naurettavaa. Sellaiseksiko haluan tulla? Niin heikoksi?
Minun on taisteltava, eikä mennä kuoreeni piiloon. Katuisin sitä virhettä loppuelämäni.

Rakkaan takia minulle on alkanut tulla muistoja äidistä. Äidille olin aina ärsyttävä maanvaiva, jonka ei olisi ikinä pitänyt syntyä ja sen takia äiti aina halusi olla mahdollisimman paljon poissa kotoa ja kotonakin se pystyi sietämään rumaa naamaani ainoastaan kännissä. Ja tiedättekö mitä? Äiti oli aina aivan oikeassa!

Ja voi vittu. Tilillä on yllättäen vain 12 euroa. Ajattelin vähentää tupakointia, koska tupakointi tuhoaa luontoa, koska se ei ole järkevää enää, kun olen harjoittellut syväänhengitystä kun on tarve (tupakoinnissa tulee syväänhengitystä, mikä olikin 50% syy sille miksi ylipäänsä aloin tupakoimaan), ja koska mulla olisi paljon enemän rahaa, jos en polttaisi kahta askia VIIKOSSA! *murinaa*
Ostin dinosaurus kortit. :) Tiesitte varmaan jo, mutta Velociraptor painoi 90 kg. Ja minä pelkään karhuja. Ja olen aina ajatellut että Velociraptorit on söpöjä. Ja pelkään karhuja.
Vähänkös puhun itseni aina välillä pussiin.

He-he...Ja tämä maanvaiva nimeltä Raven on kirjoittanut jo 100 turhaa blogimerkintää.



-Raven.

Ravenin muistoja.

Tähän kokoan älynväläyksiä vuosien takaa. :)


"Kumpa voisin muuttua korpiksi ja lentää pois."


"S:n seurassa ei tarvinnut hymyillä ja mulla ei ollut yksinäine olo. Mutta onko oudot niin pahoja? Vai vain rikkimenneitä?"

"nyt mä hoen kokoajan "WOllee" tai "WoOho"

"Menin siitä lääkärille, joka kehotti syömään jougurttia, mutta en syönyt, joten miten sitten se auttaisi? Katsoisinko jougurttia intensiivisellä katseella, vai?!"

""mulla on aina omaa kivaa!" -tyyppinen Xanax."

"ennenkuin musta tulee semmoinen tupakan polttaja, joka polttaa askin päivässä ja hankkii tuhat kissaa ja valittaa että koko maailma on perseestä ja kaikki ihmiset valejtelioita ja kusipäitä. Sitten teen YouTubeen jonkin elämänkerta videon, jossa tunnustan kaikkia noloja asioita ja ilmoitan että jonkun pitää huolehtia mun tuhannesta kissasta, koska aijon hirttäytyä, tai viiltää kurkkuni auki."

"Sitten radiosta kuului karhea ääni, joka sanoi "We burn in hell because you had something to say, but you didn't."
Kiirehdin pistämään radiota pois päältä, vaikka se ei edes ollut päällä, menin sänkyyn ja ääni jatkoi "Mutta lähdemme maan päältä enkeleinä." Sitten tajusin että mun pitää auttaa erästä ystävää, ennenkuin on liian myöhäistä ja radiosta
alkoi kuulua huilun ääntä - jokin kappale jota ei varmaan edes ole olemassa- joka rauhoitti minua ja teki minut todella iloiseksi ja iloinen ääni lauloi "We born in our flowers in our hands." ja jatkoi ja jatkoi, kunnes heräsin."

"Only when the last tree has died and
the last river been poisoned and
the last fish been caught,
will we realise that we cannot eat money."
1909 Cree Wisdom


"...joka tappaa naisia ja sulloo niiden sisäelimiä pakastimeen."

Goddess, Give Me The Strength!

Kaikki tämä alkoi siitä, kun epätietoisuuden synkkä pilvi varjosti jo matkaani. Niin monta päivää, viikkoa sekä kuukautta olin surrut, murehtinut ja kärsinyt yksinäisyydessäni. Arvelin että jotain oli meneillään, mutta silti olin autuaan sokea todellsuudelle.
Ainoastaan tunsin sen mikä oli mahdollisesti pyörittänyt minua kuin hyrrää ja johdattanut minua pimeään. Raivosin ja itkin sitä kunka julmasti hän jota niin syvästi rakastin veti minua halvalla, itsekkäästi täysin ajattelematta miltä minusta mahtoi tuntua.
Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, tai pikeminkin kuin viimeinen surman isku runneltuun kehooni, se valkeni minulle! Rakkaani ei ainoastaan hyväksikäyttänyt sekä pahoinpidellyt minua, vaan kaiken lisäksi oli hylkäämässä, kaiken tämän jälkeen!
Kirosin siinä hetkessä tunteeni ja koko ihmiskunnan, olin katkera ja voimaton. Suru nieli vihan kuin vesi liekit.
Toivoin todella etten välittäisi, en ole lauhkea vaimo, tai tottelevainen koira. Olen villi susi ja vapaa korppi. Mutta rakkauteni on sokeaa, ja olen päättänyt, että olet minun vielä ainakin pienen ikuisuuden.

Siinä vihiä miksen saa unta ja miksi jokainen koe menee vähintäänkin huonommin kuin huonosti.
Hitsit kun itkettää lakkaamatta.
Mutta silti, on toiveikas ja lämmin olo.



-Raven.

What are you even living for, if you live in a constant fear?

Minä ainoastaan valitan tässä blogissa. Oikeastaan elämäni ei ole niin kamalaa. Olen vain usein masentunut, vihainen, surullinen ja ahdistunut epäkohdista ja sitten päädyn tänne kiukkuamaan. En oikeastaan edes ole niin katkera siitä että minua satutetaan päivästä toiseen tavalla tai toisella. Ja tiedän että on heikkoa valittaa ja tekee heikoksi olla katkerana häntäänsä pureva käärme. Tulisi olla vahva taivaalla vapaana lentävä susi- eikun lintu. :D
Joten pyydän anteeksi.
Koira nukkuu sänkyni alla tällä hetkellä, se viihtyy siellä koska minulla on alot päällä, sillä katselisin jatkuvasti selkäni taakse, jos olisin koneella ja pimeässä. Psykologille on aika vasta melkein kuukauden päästä. Ja vasta kun tämä alkoi toimimaan enkä enää ollut jääkalikka istunnossa. Nyt taas seuraavalla kerralla jännitän uudestaan varmana.
Maanantaina on koe, enkä ole lukenut, ei huvita. Mutta luin kirjasta "Kärpänen, hiiri ja ihminen" näin: "paras kenraali on hän, joka antaa asioiden kehittyä omaa tahtiaan, antaa ihmisten puhua sotaneuvotteluissa, ja lueskelee taistelua edeltävänä iltana sängyssään salapoliisiromaania."
Jospa tuo päteisi myös koetilaisuuteen? Ei. Ei, tuo lainaus ei ole pätevä syy tehdä kaikkea muuta paitsi lukea kokeeseen. Hitsit.
Olen vain niin paljon omissa ajatuksissani, että lukeminen on hyödytöntä. Sen sijaan olen piirtänyt ja kirjoittanut. Ja lainasin kirjastosta kasan luonto-, eläin- biologiakirjoja sekä pari eläintensuojelu kirjaa.
Aijon lukea niistä perhanan vesikirppupaskiaisista. On hyvä tuntea vihollisensa. Niin mistäkö höpisen? No siitä kun ne murhanhimoiset paskiaiset söivät lapseni.
Se siitä.
Huomenna pitäisi mennä ulos syömään Sepon kanssa. Minä entisenä ja hieman nykyisenäKIN syömishäiriöisenä itsenivihaajana karttaisin mielelläni ulkona kaikkien nähtävillä syömistä, mutta vitut. Minua ei pidättele mikään itseinho ongelma, kiellän että minulla edes on jokin niin naurettava ongelma. Ha-ha.
Besides, minä tahdon salaattia.

Silly uptade on Sunday 13.12. I couldnt sleep and why Im writting in english is because I forgot how to write finnish and that is because I was almost all night at Safe Havens self injury forum which happens to be english site. And then I watched videos from YouTube.
Take a look if you may!
I want to be more stronger and beautiful than my pain.

Take a look through my eyes
Dance with the devil
Run, Wolves

Toinen asia, mikä ärsyttää on eläimiin kohdistuva sanoinkuvaamaton julmuus. Lähestulkoon jokainen tuote on jossain tuotekehityksen vaiheessa testattu eläinkokeilla. Ja eläinkokeet eivät edes ole aina luotettavia! Kaikki lajit reagoivat eritavoin erilaisiin kemikaaleihin ja yhdisteisiin eli eläinkokeet ovat aivan turhia! Ja sitäpaitsi eläinkokeille on vaihtoehtoisia tutkimusmenetelmiä. JA vain pieni osa elänkokeista tehdään sairauksien parannuskeinojen kehittämiseen, sitäpaitsi maapallolla on muutenkin liian paljon ihmisiä, joten ei ole lainkaan luonnotonta minkäli ihmisiä kuolisi johonkin tautiin, onko pakko aiheuttaa muillekkin lajeille tuskaa sen takia? Ja rahoituksen puutteellisuuden takia, kun eläinkokeet ovat halvempia? ARGH

Olen myöskin henkilökohtaisesti joutunut kokemaan eläimiin kohdistunutta julmuutta. Äitini, alkoholisti kun on, ei osaa pitää kissoista huolta. Ja nyt kun en enää asu kotona, kuka pitää kissoistani huolta? Se hullu ei anna kissoja tänne minulle, koska uskoo ettei hänellä ole mitään alkoholi ongelmaa!
Ja kämppis ei osaa pitää koirastaan huolta lainkaan, minä tietysti vien sitä pihalle ja ruokin ja pesen. Mutta kun käyn koulua. Monta kertaa koulun jälkeen koira on joko paskonut ja kussut keittiön lattialle tai on tuskissaan kun yrittää pidätellä.
En haluaisi kirjoittaa tällaista kämppiksestäni, rakastan häntä. Mutta tämä on saatava ulos jotenkin... Jotenkin tunteeni ovat ristiriidassa näiden asioiden kanssa ja se tekee minut surulliseksi ja vihaiseksi ja syylliseksi. Viilsin eilen(tatta-daa) Se on ihme juttu, kun minusta omilla jäljillä ei ole niin väliä, mutta olen kiljua kauhusta jos satun näkemään ystävän jälkiä..Niin tosiaan takaisin asiaan, siis: kun en osannut sisäistää paria asiaa, kerron siitä kai psykologille, kun en halua kuitenkaan kertoa julkiseen blogiin sitä mitä tapahtui. Vai hetkonen mistä olinkaan kirjoittamassa?

"Alempiarvoisella olennolla" taataan ihmisen terveys, kiduttamalla sitä, ja se "alempiarvoinen olento" pitää seuraa, mutta siitä ei voi/jakseta pitää kunnolla huolta?!
Oksettaa. Kiukuttaa ihan tuhottomasti. Täällä asuvalla koiralla ei ole niin kovaa hätää, onneksi. Mutta entä kissani? Kaikki muut laiminlyödyt kotieläimet ja koe-eläimet?
Ja vasta eilen illalla oli uutisissa sikojen suoraan sanottuna pöyristyttävistä oloista. Ihan niinkuin en olisi jo tiennyt asiasta, mutta silti. Ja on varmaan kivaa mennä Sepon luokse jouluksi kun se on tietysti ostanut isoimman possun minkä kaupasta löytää ja vaikken syökkään sitä, joudun haistamaan ja näkemään sen ja seuraavana puklaan puuroa WC:ssä.

-Raven.

why do you allways want something else when I could give you all I have?

Täällä taas. Tällä kertaa dataan kämpillä, ystävä on poissa ja täällä olen ainoastaan minä ja koira joka kipeästi kaipaa lenkkiä. Asiat ovat menneet hyvin ainakin päällisin puolin.
Mulla ei ole ennen ollut koiraa. Parin viikon ensivaikutus oli etten koskaan enää halua nähdä yhtä ainuttakaan koiraa elämäni aikana. Tuo koira jarrutti sydämmeeni ja jätti kuitenkin jäljet, jotka eivät ikinä lähde. Koirat kaipaavat hoivaa, huomiota, rapsutusta ja sitten sillä on nälkä ja sitä pitää viedä pihalle ennenkuin lähtee kouluun ja koulun jälkeen ja sitten vielä kun on pimeää ja kaiken tuon välillä se kerkiää tuhota paikat, sotkea ja pitää niin kovaa ääntä että pää hajoaa. Toisin sanoen se todellakin on ihmisen paras ystävä.
Minua vain pelottaa. Minua pelottaa se miten onnelliseksi tuo pikkuinen minut tekee, tuo koira on valo pimeydessäni.
Ystävällä on mennyt ihan hyvin, hän ei laihduta, ellei laihduta salaa, hän syö. Mutta hän käy yhä pro-ana sivuilla. Nuo sivut tekevät minut lapsellisen mustasukkaiseksi. Tuntuu kuin hän kurkottaisi kaukaisuuteen vaikka minä olen ihan tässä.
Minäkin olen syönyt. Jopa jäätelöäkin ja yhtenä iltana hampurilaisen. Kaikkea uutta ja ihmeellistä. Tajusin että syöminen avasi sisäisiä patoja ja olen saanut flashbackeja tajuttomasti. Se tekee kipeää. Oli todella vaikeaa syödä JA olla viiltämättä. Se oli sietämätöntä. Tuntui kuin ruoka olisi pahin viholliseni, mutta todellisuudessa minä olen pahin viholliseni.
Kävin terkkarilla, kuukautiset ovat yhä kadoksissa. Sain ajan Psykologille.
Äiti kävi täällä. Se oli räkäkännissä ja isäpuoli ja möhömaha oli sen mukana. Koira oli peloissaan ja ystävän silmistä näkyi järkytys, kuin hän olisi vasta tajunnut että tämmöinen on arkea minulle.
Äiti rupesi nenäkkäästi ja ylpeänä haukkumaan homoseksuaaleja, jolloin minulla napsahti. Ajattelin että tälläkertaa et loukkaa minua ilman taistelua. "Mikä vika lesboissa on?" Kysyin. Äiti tuijotti minua silmät levällään raivosta. "Oletko sä sitten lesbo?" Äiti kysyi. Aluksi säikähdin, mutta sitten sanoin nyt vihaisena "Kyllä" Ja tunsin itseni ylpeäksi. "Mi-mitä?! Mitä sä sanoit?!" Äiti kiljui ja veti minua hiuksista. Sitten se alkoi räyhäämään kaikille. Ja ilmeisesti lähti juomaan lisää ja sitten meni räyhäämään isän luokse.
..........


Ai niin. Olen ihastunut.

"Listaa viisitoista elokuvaa, jotka pysyvät mielessäsi aina. Ensimmäiset viisitoista, jotka muistat alle 15 minuutissa (ei välttämättä arvostelumenestyksiä, lemppareitasi tai Oscar-voittajia, pelkästään nopeimmin mieleesi tulevat)."
Idea kähmäisty Krisun blogista. :)
elikkäs tässä omat nopeiten mieleenpalautuneet leffaelämykseni:


Edward Scissorhands
The Crow
The Resident Evil
Nightmare before Christmas
Beetlejuice
Interview With the Vampire
Sweeney Todd
Bram Stokerin Dracula
Dances With Wolves
Ginger Snaps (Jee, groteskeja itsemurha kuvia. Kamalaa, tiedän. Pidän Brigitte:sta, koska hän on vahvempi kuin Ginger. Ginger on ihan bitch huora. Go Brigitte!.....Eläydynkö elokuviin liikaa? Pitää kehittää jotain fiksumpaa tekemistä....)
Päätön ratsumies
Corpse Bride
The Rocky Horror Picture Show
Horton Hears a Who (Jojo on ihana)
The Dark Knight

Lista sisältää niin nykyisiä kuin vanhoja suosikkeja sekä niitä ihan katsottavia leffoja sen kummemmin erittelemättä. En erikseen haasta ketään, mutta kaikki halukkaat saavat toki tehdä omansa - olisi kiintoisaa jos joku teistä vaivautuisi.

On ollut taas sellainen Edward Scissorhands-mainen olo, tiedättehän? Ei minua voi kukaan rakastaa, olen vain kamala, ruma, kömpelö hirviö. Parempi olisi olla yksin, yksin pimeydessä ikuisesti. Kaikki lähtevät aina pois koska kukaan ei tarvitse minua. Kaikki todisteet viittaavat siihen.
En ole ikinä edes kelvannut äidilleni, en ole koskaan kelvannut luokkatovereilleni.
Mutta miksi mietin näitä? Miksi minun pitäisi kelvata kenellekkään?
Pakoilen ystävääni. Ääni päässäni sanoo: minua et jätä. Tälläkertaa minä jätän sinut.
Mutta sitten en kuitenkaan osaa jättää ketään.
Koska sellainen olen, riippakivi. Ärsyttävä "minä kuolen jos sinä kuolet"-jankuttava idiootti. *hakkaa päätä näppäimistöön*
Minulla on kamalia ajatuksia. Haluaisin kuolla pois ihan vain sen takia koska olen hyödytön.
Jättää minut yksin. Miksi mietin näin? En kuulu kenellekkään. Kaikilla on oma polku kuljettavana ja mikään ei kestä ikuisesti. Käyttäydyn kuin pieni lapsi. Kaipaanko kenties jonkun pyyhkimään perseeni?! *hakkaa päätään seinään* Argh...Tuntuu hyljätyltä. Olisi ehkä kiva jos kulkisin jonkun kanssa vähän piteempään vaihteeksi. Minua itkettää. Kokoajan ja aina.

Ehkä tämä sattuu näin paljon, koska mulla on taas uhri jota olen seurannut mustilla silmilläni pitkin koulun käytäviä, uhri joka juoksisi kiljuen karkuun jos tietäisi olemassa olostani.
Juokse, rakkaani, juokse.

Olen syväntynyt kirjoihin, lähinnä sarjakuviin. Wolf's Rain on ihana sarja. Toboe on yhtä kömpelö ja hyödytön kuin minä ja se etsii yhtä typerästi paikkaansa jonkun rinnalta. Ystäväni muistuttaa välillä Tsumea, en kommentoi.
Ja The Crow:sta on tehty sarjakuva, tai siis se taitaa olla toisinpäin. Minä en tiennyt. Olen lukenut sen varmaan tuhat ja yksi kertaa.

~Raven.

"I've always been misrepresented. You know, I could dress in a clown costume and laughwith the happy people but they'd still say I'm a dark personality."

-Tim Burton.

Päätin lopettaa puhelinmyynti hommat. Musta ei vaan ole siihen. Sain kannustavaa kommenttia työnantajalta: "ääneen pirteyttä, ei täällä hautaustoimistossa olla." En saa ääntäni tämän pirteämmäksi, olen pahoillani. Ja en usko tuotteeseeni. Uskon yksilönvapauteen, joten uskon, jos joku sanoo "ei". Eikä mun itseluottamus riitä kuunnella tunnista toiseen kuinka ihmisiä ei voisi vähempää kiinnostaa. Puhelujen soittaminen on pelottavaa, kiireiset miehet ovat kaikista pelottavampia, yritä siinä nyt itku kurkussa änkyttää että täällä myydään lehtiä ja sitten pitäisi vielä kuullostaa pirteältäkin.. Ehkä sopisin paremmin hautaustoimistoon?
Nykyajan ihmisillä on liikaa aikaa, liikaa rahaa ja liikaa ruokaa, joten kohta mikään ei riitä niille. Muutan metsään asumaan eläinten kanssa.
Täällä tunnelissa ei vieläkään näy valoa. Syömishäiriöiset ystävät purkavat ahdistustaan heille ominaisella tavalla eivätkä tiedä miten sattuu katsoa sivusta. Sanovat että lopettavat muista välittämisen että olisi paremmin aikaa laihduttaa. Sanovat että eivät ansaitse muuta kuin kuolla.
Näin kamalaa unta, liittyen viiltelyyn. Siinä oli semmoinen tyyppi, joka hakkasi rannettaan taltalla. Se oli aika groteskia, mutta voisin piirtää sen paperille sitten kun on aikaa.

~Raven.

I welcome their shining, cold steel
To cut me so deep that my sins are forgiven
And salvation time would break free
Thus witness their will now come true
And anger distorted their long lost caresses
Of lives that I ended so cruel

Sink in the eyes again...

Sink in the eyes again
Fear strikes in lion's den
One wicked smile can win
Unleash the beast within
-Throne of Chaos: The Scaffold Scenario

Viikko on ollut todella raskas. Paskaa tulee niskaan niin että tunnun uppoavan siihen, anteeksi ruma ilmaisu. Ei tässä muuta, mutta koulun jälkeen on töitä ja ainut työpaikka johon mut otettiin oli puhelinmyyjä. Kuuntelen neljästä yhdeksään puhelimen välityksellä kiireisten ja vihaisten ja väsyneiden ihmisten ääntä, kun he kertovat että myymäni lehti ei voisi vähempää kiinnostaa. Ymmärrän kyllä, ehkä yksi tuhannesta ostaisi tuon paska lehden jota myyn, ehkä sen haluaisi ostaa vanhus, jolla ei ole parempaa tekemistä. Mun pitäisi kuulema opetella myynti asennetta ja ääneni on kuulema liian masentunut.
Sitten menen ruokkimaan kissoja ja äiti tulee kämpille ympäri päissään möhömahan ja S:n kanssa ja ne alkaa riitelemään ja mun pitäisi tehdä vielä läksyt siinä kaiken keskellä.
Olen väsynyt. Haluan lopettaa puhelinmyynti hommat...

~Raven.

Olen tulossa kipeäksi. Mutta muuten tänään oli hyvä päivä, aamu ei ollut niin hyvä, siitä kerron myöhemmin. Sain ystävältä viestin, hän pyysi kaupunkiin, joten tietysti lähdin. Siellä oli miitti meneillään, paljon tuiki tuntemattomia ihmisiä, sellaisia joita kutsun normaaleiksi ihmisiksi, mukavia ihmisiä. Se oli nostalgista.
Samanlaista oli ollut Hesassa, kun olin käynyt moikkaamassa entistä parasta ystävää silloin monta vuotta sitten, olin silloin vielä ujompi kuin mitä nykyään, olin ollut ihan paniikissa ja laittanut meikkiä litra kaupalla ja itkenyt peilin edessä että ei tällä naamalla voi mennä mihinkään (tiedän, pinnallista, olen pinnallinen kun kyseessä on minun naama). Sitten siellä oli kuitenkin ollut ihan liian mukavaa ja semmoinen söpö lolita tyttö oli halannut minua illan päätteeksi.
Aamusta, aamu oli minulle tavallinen. En olisi halunnut nousta sängystä ylös, olin yliherkkä jokaiselle pienelle asialle minkä takia en uskaltanut mennä meseen. Viime kerralla kun minulla oli surullinen olo ja menin meseen sain kunnon drama queen kohtauksen koska kehittelin päässäni kaikkea todella synkkää ja vainoharhaista. Siitä olisi tullut katastrofi ja olisin varmasti menettänyt vähäiset ystäväni jos olisin räjähtänyt mesen kautta. Sellainen surullinen kuristava pilvi ympäröi minua aina välillä ja SE ON PELOTTAVAA. Olen kuullut juttuja näistä masentuneista ystävistä jotka skitsoavat ystävilleen koska niitä ahdistaa ja sitten heidänkin ystävät tietysti ahdistuvat. Haluan sulkea itseni johonkin laitokseen. Helvetti, pitää saada itseni kasaan. En olisi tänäänkään jaksanut lähteä. Olin älyttömän pahalla tuulella ja kirosin kaikki mahdolliset asiat matkallani linja-autoon. Mutta kaikki kävikin hyvin. Ihanaa. Rakastan ystäviäni.

Mulla on näköjään paljon kuvia Lydiasta ja Beetelgeusesta. Pelottavaa. Kai sen takia koska mä olen vähän kuin Lydia ja Beetlegeuse on ihan kuin mun veli. Ja mulla oli pienenä mielikuvitus ystävä, joka väitti olevansa kummitus, mutta se kummitus oli paljon sivistyneempi kuin Beetlegeuse. Olen nähnyt kummitus ystävästäni paljon unia viime aikoina, hän aina yrittää tappaa minut ja mä olen aina ihmeen pihalla sen suunnitelmista ja sitten me ollaan aina menossa naimisiin, mutta ei ikinä päästä naimisiin asti kun jotain aina tulee tielle.

Mua inhottaa oma raukkamaisuuteni. En ole ikinä osannut olla äitille vihainen päin naamaa, olen tottunut katsomaan sivusta kun se tuhoaa itsensä ja kun äiti tulee itkien pyytämään apua yritän auttaa, mutta aina epä onnistun, koska se jatkaa samaan malliin. Sitten minulla on ystävä jolla on syömishäiriö enkä hänellekkään osaa päin naamaa kertoa ajatuksiani. Tuntuu aivan hyödyttömältä, olen täysin turha avun antaja. Miksi ihmiset ympärilläni tuhoavat itsensä? Haluaisin auttaa. Inhottaa kun he alkavat salailla ja luulevat etten tiedä että kaikki menee samaa rataa, mutta olen kuitenkin liian raukkamainen sanoakseni että tämä paska saa riittää jo, saa riittää!!
En tiedä onko viisasta kirjoittaa tätä julkiseen blogiin, mutta...mullekkin on alkanut tulemaan jotain häiritseviä oireita menneisyydestä. Sellaisia fobia kohtauksia ruuan suhteen. Mutta onneksi mulla ei ole syömishäiriötä. En anna sen tulla takaisin. Olen vain niin surullinen ettei ruoka oikein huvita. Syömishäiriö on ihan hullua. Pyörryttää, heikottaa ja näkee hallusinaatioita aliravitsemuksen takia, ei kiitos.
On paljon vastuuta, koulua kahdeksasta neljään ja työtä sitten siitä iltaan asti...sitten täytyy hoitaa kissoja ja kotia..

Yksinäinen Päivä

Läpi myrskyjen kuljen,
pimeässä en pelkää, mutta hiljaisuus minua kammottaa.
Kuiskin pimeään toivoen että joku vastaa,
hulluksi minua vain luullaan.
Ehkä hulluksi olen muuttunutkin ikuisessa hiljaisessa pimeässä
se on muuttanut minua niin että pelkään kuvajaistani.
Liikaa kätkettyjä tunteita se paljastaa.
Haluaisin hajottaa peilit ja polttaa sillat,
mutta menneisyyteni on ainoa ystäväni ja pahin viholliseni.
(c) Raven

Hassua, miten musta tuntui niin kuin koko elämä olisi muuttunut ja minä myös, mutta kaikki on yhä ennallaan ja minä vielä entiselläni. Mikään ei ole muuttunut. Olen kokenut uusia asioita, uusia tuntemuksia, nähnyt uusia paikkoja ja ihmisiä. Olen aikuistunut ja kasvanut(leveyttä lähinnä. ha-ha.olipatyhmävitsi.) Mutta kun hiljennyn katsomaan ympärilleni, olen yhä totaalisen yksin ja kun katson sisimpääni varovasti etten vain rikkoisi mitään, olen yhä se sama tyttö kuin kuusi vuotta sitten. Tunnun olevan vangittu kulkemaan ikuisessa surussa. Suru, tuska ja vastoinkäymiset kasvattaa, vahvistaa ja opettaa, olen oppinut lisää surusta, sillä on eri sävyjä, eri tuntemuksia. Mutta olen jämähtänyt kiertämään kehää, olin onnellinen, minut nostettiin pimeydestä, sitten tiputettiin alas. Ehkä jos en aina olisi tunkemassa nokkaani muiden asioihin ja muiden ihmisten elämään....mutta on turhaa olla jälkiviisas. Olen tosin oppinut uuden tai ei niin uuden asian: minun on yritettävä kiivetä ylös yksinäni. Ei, se ei ole uusi asia sillä minun pitäisi, mutta monta vuotta olen mielelläni elänyt pimeässä, seuranani kuiskiva viha, tuska ja pelko. Kaipaisin uusia maisemia. Lähinnä sen takia koska näiden kahden vuoden aikana olen tullut ahneeksi. Minusta oli niin mukavaa seurata normaaleja ihmisiä että toivoin olevani yksi heistä. Mutta ei minusta koskaan sellaista tulisi, he ovat aivan eri heimo. Haluaisin vain rakkautta kai. En ole nirso, olen ujo, todella ujo ja sen lisäksi inhoan itseäni. Olen seuraillut kahta silmään pistävää ihmistä etsiessäni kadonnutta puolikastani. Ja anteeksi kun kuulostan 15 vuotiaalta, mutta näin tänään kaupungissa niin komian miekkosen että melkein harmitti olla lesbo.

Inhoan ihmisten raukkamaisuutta. En kykene ymmärtämään mikseivät sano mitä ajattelevat, kun kuitenkin, ellen aivan ole vainoharhainen, pystyn lukemaan paljon ihmisten silmistä, ainakin aina pienenä pystyin kun oli pakko pystyä tiettyjen tilanteiden takia. Ja inhoan sitä, kun eräänä päivänä sitten saakin kuulla että ihminen ei halua olla enää tekemisissä jonkin asian takia joka on tapahtunut vuosi sitten ja saan kuulla kuinka olen tehnyt jonkun elämästä helvettiä ja hän ei voi enää ikinä antaa anteeksi.
Tiedän, että olen täysin sietämätön, paha ihminen. Mutta en ole niin kiero että satuttaisin ihmisiä tahallani.

Bring Me The Horizon - The Sadness Will Never End
My Dying Bride - Thy Raven Wings


~Raven.

Näin unta koulusta. Liittyen ihmisiin, joita on koulussa, luokkalaisiani. Johan oli aikakin, näen aina lomien aikana vähintään kolme unta liittyen kouluun, yleensä ne ovat joko painajaisia tai surullisia unia. Unessa sydämmeni särkyi ja minulle naurettiin, koska halusin kuulua epätoivoisesti joukkoon. Tunsin itseni naurettavaksi ja nauroin itsekkin, vaikka itkin samalla ja pitelin särkynyttä sydäntäni. Unessa tajusin että olen yrittänyt ihan turhaan viime vuosien aikana olla hyväksytty, normaali ja sellainen kuin luulen muiden odottavan. Kun menin lukioon halusin ystäviä, mutta olin epävarma, oikeastaan olen koko ikäni ollut epävarma ja täynnä itse inhoa. Haluan muiden pitävän itsestäni ja kammoan vihaa ja pelkään tulla hyljätyksi.
Nyt se on vähän turhaa...Suurin osa ei muista nimeäni ja loput pitävät minua ärsyttävänä.
Seuraavasta vuodesta tulee yksinäinen. Mutta Tim Burtonkin oli yksinäinen susi ja teki mahtavia elokuvia. Sitäpaitsi en halua tulla kotiin ja käydä päivän tapahtumia mielessäni ja miettiä mikä helvetin oksettava feikki olen. Seuraavana vuonna olen vain oma itseni.

Ns. Normaalit ihmiset ovat minusta todella kiinnostavia, miten he iloitsevat hölmöistä asioista ja nauravat omituisille vitseille ja uneksivat kaiken laisesta onneen liittyvästä, tai jostain mitä pitävät onnena.

~Raven.

incomplete and all alone

Olen pitkät päivät pohtinut miksi pelkään käyttää kännykkää. Tilanne olisi vaikka tämä: haluan ihan todella kuulla jonkun ystävän ääntä, tai pyytää jotakuta kahville kaupunkiin, mutta minut valtaa lamaannuttava pelko siitä, että ystävälle ei sovi, tai ystävällä on huono päivä. Ystäväni eivät anna tämmöiselle käyttäytymiselle minkäänlaista järkevää syytä. Itseasiassa useimmat ystävistäni ovat liian kilttejä ja harvoin ovat minulle äkäisiä.

Tajusin että tämä ei johdu nykypäivästä, vaan juuret johtavat lapsuuteeni.
Oli tavallinen päivä, asuin vielä äitin luona, talo on tyhjä, synkkä, haiseva ja likainen. Äiti oli ryyppäämässä naapurissa. Teen veljelleni ruokaa: kuuluisat kananmunani, mustaksi kärähtänyt paistettu kananmuna joka lilluu ja rätisee kilossa rasvaa. Veli tulee sisään tuijottaa tekemääni katastrofia ja lähtee takaisin ovelle. "Etkö sä syö?" Kysyn, johon veli vastaa "nääh.." kerkiän vielä huutaa oven välistä ennen sen kolahtamista kiinni "mä syön sen sitten." Se varmaan menisi alas, jos olisi vähän enemmän nälkä, mutta heitän sen kuitenkin roskiin. Olen yksinäinen, minulla ei ole ystäviä ja olen yksin. Milloin viimeksi minulla oli oikeita ystäviä? Tuijotan puhelinta ja näppäilen entisen isäpuolen numeron, ehkä hän piristäisi päivääni. Tuuttaus tuntuu ikuisuudelta, vihdoin joku vastaa. Kuulen lasten naurua, isäpuoli on varmaan mennyt uusiin naimisiin, kuvittelen heidät leikkimässä iloisesti keskenään ja suuri paino lähtee sydämmeltäni. Sitten äkäinen ääni toisesta päästä vastaa "mitä helvettiä sä nyt haluat lutka?!" Säikähdän, isäpuoli varmaan luuli minua äidiksi, koska soitin lankapuhelimella. Sydämmeni jyskyttää ja tärisen. "...en mitään.." änkytän ja painan luurin takaisin paikoilleen. Pääni on tyhjä, minusta tuntuu pieneltä ja yksinäiseltä. En kykene pidättelemään holtittomia kyyneleitä. Hävetti sillioinkin itkeä, mutta tuntui siltä kuin rekka olisi ajanut sydämmeni yli ja sitten peruttanut ja olin väsynyt.

Muitakin vittumaisia asioita on tapahtunut puhelimen kanssa, mutta tuo oli varmaan pahin. Tai sitten olen vain yliherkkä itkupilli.
En ole kertonut tätä kenellekkään muulle kuin tälle blogille.
Hävettää.

~Raven.

Eilen meni hermot äitiin, kun soitti tänne keskellä yötä, pikkuveli meni kattomaan mitä siellä riehuttiin ja tuli tunnin päästä takaisin väsyneenä ja kertoi mitä siellä oli tapahtunut. Helvetti, teki mieli painua sinne ja lyödä kaikkia turpaan. Jättäisivät pikkuveljeni ulos tästä! Veli on säästynyt tämmöiseltä, koska se oli vielä niin pieni kun muutettiin S:n luokse ja ennen kuin muutettiin veli oli paljon pihalla kavereiden kanssa. Sen ei tarvitse kestää näitä asioita. Tunnen vastuuta isosiskona ja eilis yön jutut meni ihan yli ymmärryksen.
Olen kai kamala, kun haukun äitiäni netissä? Mutta se on sekaisin ja minä pidän siitä huolta ainakun sille kelpaa, mutta saisi jättää veljeni rauhaan.

Yksinäinen päivä, mutta en jaksa soittaa kenellekkään. Omituista.
Ja DeviantArtissa olen saanut kommentteja. Häkellyin niin pahasti etten uskalla kirjautua sisään. Puoleksi tunniksi elämäni meni ihan sekaisin parin kommentin ja favin takia. Hassua miten voi olla surullinen ja iloinen yhtä aikaa. Tuijotin vaan ruutua ja minun teki mieli juosta ja pomppia ja huutaa. Käyn siellä kai sitten kun on enemmän voimia.

Ärrin murrin. Mä olen taas laihtunut.. Mietin miksi selkäni on kipeä, että jos siellä olisi mustelma tai jotain ja kun tuijottelin peiliin näin luita ja nahkaa. En ole oikeastaan huolestunut itsestäni, mutta käyn kai kuitenkin terkkarilla sitten kun koulu alkaa, koska mun kuukautisetkin on ollut monta kuukautta kadoksissa, ei sillä että mulla olisi niitä ikävä.

~Raven.

Say the words "Thank You"

Sometimes saying the words "Thank You" are harder to say than anything else..

...when you feel like you deserve nothing.

Olen tässä miettinyt että olen todella onnekas. Kaikki on nykyään helppoa. Ei tarvitse pelätä (ainakaan kovin paljoa, kun asun S:n luona -vaikka S onkin päällepäsmäri ja saa raivokohtausen jos kaikki ei ole tasan niinkuin se haluaa) on vettä ja kahvia, ei täydy istua kylmässä vähillä vaatteilla odottamassa millon pääsee kotiin, ei tarvitse pelätä kuka lyö ja ketä ja milloin. Minut on kai hemmoteltu pilalle, kun olen löytänyt kaiken lisäksi ystäviäkin, jotka välittävät.

Kenties olen aina ollut itsekäs ja itsekeskeinen. Mutta jossakin kun olin about 15 vuotias ja vajosin syvävemälle perseenreikääni säälimään itseäni minusta todella tuli itsekeskeinen ja itsekäs. Sietäisin hävetä, Haluan Muuttua. En halua mitään saatanan mitallia, mutta muistutukseksi itselleni kirjoitan tänne että heitin parta terän roskiin tiistaina.

En voi kertoa näin julkiseen blogiin mitä viime päivinä on tapahtunut, mutta en ole saanut oikeastaan unta. Kirjoitin siitä päiväkirjaan ja pillitin.

~Raven.

Will Not Give Up

If everyday is a battle I'll stand and I'll fight:
My black wings won't let me fall.
I'll give it my best and bleed trough this night
Because I know tomorrow my wounds will heal.
If I have to live this tortured life
If I have to wake up knowing tomorrow will be a new Hell
I'll wake up just so I'll rise from Hell someday.

~Raven.

Kun olin nuori ja naiivi en pystynyt peittämään kiintymystäni sinuun, rakastin seuraasi enemmän kuin mitään muuta. Olit erillainen kuin muut, pidit metal musiikista ja sinulla oli hieno pääkallo koriste. Sitten vartuin ja kuvioihin tuli nainen. Silloin tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni miltä tuntuu olla mustasukkainen, en vain tiennyt että se epämukava tunne oli mustasukkaisuutta. Halusin repiä sydämmen rinnastani, sillä se vain tappoi minut sisältä käsin. Nykyään surasi ei satu, on hienoa vain olla, mutta en vieläkään pysty piilottamaan hymyä, joka kertoo kuinka paljon olen aina pitänyt sinusta. Mutta sinä olet mies ja minä nainen ja vaikka olet ainut mies josta olen koskaan pitänyt, minä olen lesbo ja näin on hyvä.
Silti voisin väittää että olisin tehnyt sinut onnelliseksi.

Mutta niinhän ne kaikki väittää, eikö?

Olen taas nähnyt aioastaan surkeita tai kamalia unia. Olen ollut itkuinen päivällä ja nähnyt monta kertaa unta, jossa itken, tai olen surullinen ja unien aikana tunnen hirveää surua.
Mua varmaankin ainakin itkettää ja pelottaa palata kouluun. Joskus se vaan sattuu niin paljon. Olen niin typerän säikky ja helposti masentuva. Ja yksinäinen.
Äiti tuli kotiin tänään. En vain tunne mitään. Ikään kuin kävelisin unessa.
Kai ihan hyvä etten tunne tänään mitään, mutta kipu kai palaa huomenna kaksin kertaisena.
Olen irrallinen ja en ole minä.
En halunnut herätä tänään ja nukuin neljään asti.
Join kupin vettä ja kupin kahvia ja taidan kohta mennä takaisin nukkumaan.

~Raven.

Fuck the system and society!

Kuvitelkaapa, haluaisin muuttaa, ei ole rahaa, ei saa mistään rahaa, isällä (töissä käyvä ihminen) ei ole rahaa, ei löydy työtä ja opiskelun ohella ei vittu kerkiäisi pahemmin työskennellä.

Ja sitten on juoppo (äitini esimerkiksi) joka on työtön (voi raukkaa!), se saa kaikki mahdolliset tuet ja juo kaiken! Näinkö tämä toimii?

Vittu reilua!

Haluaisin tässä samassa puollustaa itseäni eräässä asiassa, johon minulla menee HERMOT. Nimittäin se että minun syömisiäni nälvitään ja kaikki ympärilläni käyttäytyvät kuin minulla olisi syömishäiriö. Onko minulla syömishäiriö, jos en ole kokoajan nälkäinen, tai jos päätän ottaa kahvin mäkkärissä? Onko se jotenkin syömishäiriön merkki? No ei... Mistäkö tiedän? Koska minulla on ollut syömishäiriö. Käyttäydynkö pakkomielteisesti? En. Jos minulla olisi syömishäiriö, olisin pakkomielteinen, tämmöistä oli minun syömishäiriöni: Aamulla ei mitään, koulussa näkkäri tai ei mitään, kotona juomista. JOS minulla olisi syömishöiriö en olisi todellakaan syönyt eilen telkkarin edessä rusinoita. Minulla on nykyään elämä, silloin kun minulla oli syömishäiriöistä käyttäytymistä minulla ei ollut mitään elämää, halusin vain kuolla. Ja minun vähäinen elämäni oli todella sairasta, syömishäiriööni liittyi uskonnollisia piirteitä, uskoin että jos keskitän energiani muuhun kuin syömiseen saan taikavoimia ja pystyn puhdistamaan sieluni ja mieleni vihasta ja pahasta karmasta.
Ja kaveerasin saatananpalvojan ja alkoholisoituneen vanhan Black Metallistin kanssa ja makasin huoneessani kuuntelemassa Gorgorothia ja näkemässä vihreitä miehiä ja lohikäärmeitä. Ajattelenko yhä näin? En! Olen varsin normaali nykyään! Joten älkää nälvikö minua!

Picture is done by Raven. NO STEALING! Get your own ideas.

Carrie
Wake To Wither

Maailmassa on käsittämättömän kamalia ihmisiä -huonoja vanhempia. Olen siunattu hyvillä vanhemmilla, vaikka välillä valitankin, olen ollut todella onnekas. En voi edes kuvitella tuskaa, minkä eräs netti ystäväni on joutunut kokemaan, häntä on kohdeltu väärin joka paikassa, vanhemmat hakkasivat häntä ja siasperhe hakkasi häntä. Se olisi varmasti tappanut minut, joten hänen täytyy olla tajuttoman vahva. Minua on vain hieman kuritettu ja aina silloinkin kun äiti riehuu kännissä minä hajoan, niin en varmasti kestäisi samaa kuin ystäväni. Ihan käsittämätöntä vanhemmilta.
Olisitte vanhempia lapsillenne, helvetti soikoon.
Lapsetkin ovat ihmisiä, ne tuntevat ja kokevat ja oppivat.
Minusta ei ole vanhemmaksi, joten en ikinä aijo synnyttää ketään (vaikka olinhan minäkin vahinko...).
Lapset ovat täysin vanhempien armoilla, täysin voimattomia vanhempia vastaan.
Eikä vanhemmillakaan ole helppoa, ei varmasti,
isä on joutunut kestämään paljon, kun sen on pitänyt elättää minut ja veljen eikä me olla kauhean varakkaita ja olen vaikea lapsi.

Mulla ei periaatteessa olisi paljon varaa olla masentunut, koska en saa sössiä koulua masennuksen takia,
täytyy mennä eteenpäin ja yrittää enemmän.

~Raven.

Passer Montanus:

Miksen osaisi piirtää jotain coolimpaa, kuten vaikka päiväpetolintuja...? Pitää opetella....

Yritän aina ajatella, että ei tämä ole maailmanloppu, tästä selvitään jotenkin ja sanon samaa ystäville, mutta nyt on vaikeaa uskotella niin, koska en enää itsekkään taida uskoa siihen.... Kumpa olisin vahvempi ja parempi ystävä.
Kävin eilen kirjastossa ja minua alkoi pyörryttämään enkä saanut happea ja sitten tiputin kirjapinon lattialle, olempas taitava.
Lainat:
Markku Lappalainen: Lepakot - Salaperäiset nahkasiivet
Preben Bang: Mikä tästä meni? Eläinten jäljillä
Antti Lappalainen: Suden jäljet
ja kirja ekologian alkeista.

Mun kuukautiset on olleet kadoksissa aika pitkän aikaa, en oo laskenut kuukausia, mutta nyt on menossa ehkä kolmas kuukausi. Naureskeltiin ystävän kanssa että ehkä olen raskaana Saatanalle. Tai sitten kuolin enkä ole tietoinen siitä, tai sitten muutuin vampyyriksi.
Viiltely vaikuttaa maailmanlopulta. Olen yrittänyt suhtautua viiltelyyn kylmäkiskoisesti, viileän järkeilevästi ja ajatellut aina viillon jälkeen että "tämä on viimeinen kerta" ja että "tämä ei haittaa, ei kannata miettiä liikaa", mutta nyt tajuan sitä voi suunnilleen verrata alkoholiongelmaan. Miten tässä pääsi näin käymään..? Vihaan viiltelyä, mutta se vaikuttaa ainoalta pakotieltä. On niin vaikeaa! Mutta minä yritän. Yrittämisestä huolimatta vihaan itseäni. Se on yksi syy, viha kohdistuu aina minuun, ei ulospäin.
Ja kaikki tuska ympärilläni, kaikki kärsimys. Miksi niin hienot ihmiset, kuin ystäväni joutuvat kärsimään? Se on sietämätöntä!

~Raven.

Hagalaz' Runedance - Volven.

Piirsin räkättirastaan (Turdus pilaris). Se on keskeneräinen. *click the pic*
Tekisi mieli paiskoa tavaroita. Vihaan kaikkea tällä hetkellä, kaikista eniten ajatuksiani.
Mutta piirtäminen auttaa, vaikka mulla ei ole minkään näköisiä lahjoja, mutta on tajuttoman vaopauttavaa päästä sotkemaan väreillä.
Vituttaa.
Sorruin eilen viiltämään. Paska juttu, tosi tosi paska juttu, se on helvetin leveä ja ruma. Ugh. mutta en jaksa voivotella menneitä. Ja sain kuulla uusia juttuja kultamussukastani, semmoista että se nuoleskelee kaikkia kännissä. Taitaa olla tylsä elämä, mun pitäisi kai viihdyttää sitä? =D

Luontokuva.org - sivuilla on ihan tajuttoman mahtavia kuvia!
Nämä on lemppareita:



Kuvan on ottanut Seppo Pöllöläinen.


Kuvan viirupöllöstä on ottanut joku randomi hyypiö. Helvetin hieno kuva. Mitkä siivet!

Mulla on ollut kamalan itsetietoinen päivä....... Eilen tajusin että olen taas laihtunut masennuksen takia ja olen paljon alipainoisempi, kuin ajattelin olevani, eilen ajattelin että ok, miten vaan, se on vaan typerä luku puntarissa, mutta tänään aamulla mua pänni ja pelotti näyttää kalpealta luurangolta, joten söin aamiaisen, yleensä en syö aamiaista, koska aamiaiset on syvältä, koska niiden syöminen vie aikaa. Sittenkään pääni ei ollut tyytyväinen vaan se alkoi huutamaan että olen läski sika! Sitten olin ihan maassa ja menin nukkumaan ja heräsin tossa viiden aikaan päivällä ja sitten mua ei enää itkettänyt, mutta päässä pyöri se kun se yksi oli sanonut mua kurpaksi ja mietin hermoja raastavasti miten näytän kurpalta? Olenko niin pyöreä? Onko mulla iso pää?
----Menee hermot!!!!!!!

~Raven.