City-apinoiden sähkölaitteet.

Lehdessä oli juttua, kun oltiin tehty eläinkokeita kiinalaisilla teineillä ja ne jotka käyttivät eniten tietokoneita havaittiin todennäköisemmin masennusta. Eikö se ole aika itsestään selvää?
Näköjään nykyään ihmiset ovat niin vieraantuneita luonnosta etteivät tajua edes oman terveytensä päälle joten ihan hyvä tiedottaa asiasta. Minä olen ollut jo kauan sitä mieltä, että kaupungit, saasteet ja sähkölaitteet ovat ihan yhtä epäterveellisiä ihmisille kuin muillekin eläimille. Kun vain istuu neljän seinän sisällä ei ole mikään ihme että keho ja mieli sairastuu ja sitten ei edes tee mieli mennä ulos. Joissain paikoissa ei enää edes ole paljoa ulos mentävää, kun kaikki metsät kaadetaan.
Toisaalta joskus kun ihminen masentuu, hän alkaa etsimään turvaa netistä tai televisiosta, koska sehän on ihanteellinen pako todellisuudesta, mutta silti se kostautuu, siitä voi tulla ilkeä noidanpyörä.
Netistä löytää nykyään helpommin seuraa, kuin ulkoa, kun kaikki istuvat sisällä eikä kukaan lähde esimerkiksi kahville.
Toisaalta musiikinkuuntelussa en ole havainnut mitään ongelmia, vaikka luulenkin että minussa on vähän sähköyliherkkyyden vikaa. Jonkin takia rakastan yhä huudattaa Black Metallia ilman minkäänlaista pahoinvointia. Minulle se kai on terapiaa vaikka se vaatiikin sisällä istumista. Kummallista sähköyliherkkyyttä, kun ei kuitenkaan ole.
Sähköyliherkkyys voi wikipedian mukaan ilmetä ihoreaktiona kuten punoituksena, kihelmöintinä tai polttavana tunteena, tai yleisoireina kuten väsymyksenä, keskittymisvaikeutena, muistihäiriöinä, huimauksena, ruoansulatusvaikeuksina tai sydämentykytyksenä.
Minulla se ilmenee keskittymisvaikeutena ja väsymyksenä sekä ärsyyntymisenä, tulee sellainen lamaantunut ja vihainen olo esimerkiksi kännykän käyttämisestä. Veljellä on samanlainen kännykkä inho, mutten tiedä mistä se hänellä johtuu.
Joillakin "sairaus", mitä en oikeastaan pidä sairautena, menee niin pitkälle että "joutuvat" erakoitumaan kaupungista maalle. Minä mielelläni erakoituisinkin erämaahan!

-Raven.

Kosketuksia Tuonpuoleiseen

Löysin juuri käsiini kirjan jossa käsitellään kokemiani asioita VAKAVASTI. Parapsyykkisiä asioita. Aivan oikea meedio kertoo kokemuksistaan. Olen niin iloinen, että löysin käsiini tuon kirjan, sillä oikeasti uskoin olevani ihan pimahtanut ja itkin psykologilleni, että Kummitus pelottaa minua ihan sikana nykyään. Psykologi ei ottanut asiaa ihan hyvin, virnuili vain ja totesi, että olet hullu, kokeile pillereitä. Menin käynnin jälkeen kotiin hyvin epätyytyväisenä ja pelokkaana sekä masentuneena. Totta hitossa minua vähän pelottaa, kun näen väkivaltaisia näkyjä, enkä tiedä miksi. Olen ollut herkkä näyille pienestä pitäen ja en ole vähään aikaan kokenut mitään vastaavaa, joten käännyin psykologin puoleen ja jostain syystä psykologit aina uskovat ihmisten olevan psykoottisia.. Mutta ihmiset! Jos teillä on saman kaltaisia kokemuksia kuin minulla, älkää vaipuko epätoivoon. Totta kai jotkut ihmiset ovat varsin psykoottisia, minun mummoni esimerkiksi näki piruja joka puolella, jopa äidissä ja minussa, tiedä sitten oliko hän oikeassa, mutta jos näette jotain, se voi olla merkki tuonpuoleisesta. Mutta kyseenalaistaminen ja totuuden etsiminen on tärkeintä. Totuus kestää aina kyseenalaistamisen. Mutta ns. yliluonnollisia kokemuksia on vaikea tutkia tieteen avulla, koska jokainen käy ne läpi henkilökohtaisesti eikä ulkopuolinen ymmärrä kokemusta tai näe samaa. Minä en edes ajatellut kokoasiaa ennenkuin avasin kirjan, elin yksin pelossa psykologin jälkeen ja lainasin kirjan vain omaa tarinaani varten, jossa tapahtuu kaikkea yliluonnollista, mutta sitten tajusin kirjan myös selittävän ja kuvaavan mitä minulle on tapahtunut. En ehkä, välttämättä olekkaan ihan psykoottinen, mikä on pelottavaa, mutta myös suuri helpotus. Näiden asioiden ei tarvitse olla ahdistavia, jos niitä tarkkailee maltillisesti ja järjellä.

-Raven.

World of Ignorance.

Well, the scars are there even if you don't want them to be
They are part of me.
Are you gonna say that I'm ugly?
Do you have the right to judge?
Have you lived a day of my life,
you think you know how I feel?

You say my pain is fucking overrated
and I should behave myself,
act my age.

Don't you know how much that makes me suffer?
How I hide myself and how you staring at me makes me want to dissapear on the face of this world?
You don't understand,
but one thing I know is that I'll be me untill I die.

I'll be forever outcast, evil, mean, dissappointment, hurt, weird, ugly, me.

Kill me again, or take me as I am,
for I shall not change.

And I'll forever fight this world of ignorance.

Kirjoitin tämän runon ehkä minuutti sitten. Se vain tuli itsestään. Ja minä pidän siitä. Minulla on vihan hallinta ongelmia menneisyyteni takia. Ääneni on viilletty ja jäljellä on rahinaa ja hiljaista nyyhkytystä.
Ja kesä on sitten mukavaa aikaa itsensä viiltelijälle, jolla on olematon itseluottamus. Varsinkin kuumalla säällä. Ajattelin tänä kesänä kulkea lyhythihaisessa, mutta en ole mikään huomiosta nauttiva persoona, joten hikoilisin kai muunkin takia kuin vain auringon.
Kokemusteni perusteella mielummin käyttäisin pitkähihaista, mutta se vituttaa minua ihan helvetisti. Ihmisten sietäisi tulla aukomaan kyrvän nuolemis aukkoaan vasta kun ovat eläneet minun elämääni päivän!
En halua pitää pitkähihaista, mutta kun kuljen lyhythihaisessa mieleni toistaa kuin rikkinäinen levy kaikkia sanoja, joita olen saanut kestää läheisiltäni.

-Raven.

Tasapainottomat.

Seppo oli sittenkin oikeassa, kun aina raivosi minulle, että olen samanlainen kuin äiti. Olen perinyt äidiltä paljon, kuten jääräpäisyyden ja itsetuhoisuuden. Kun äiti päättää lähteä juomaan se lähtee juomaan. Kun minä päätän repiä ranteeni sen myös teen. Me rikomme läheisiemme sydämmet. En ikinä sopeutunut Sepon järjestelmälliseen elämään, minä ja äiti sovimme hyvin yhteen. Äitin luona kaikki oli yhtä sekasortoa ja kaikki olivat onnettomia ja sairaita. Sitten tuli Seppo ja Sepon koti ja kaikki oli täydellistä ainakin ulkopuolisen silmin. Seppo teki niin paljon työtä, jotta tuntisin oloni turvalliseksi, mutta tunsin oloni turvattomaksi ja ahdistuneeksi. Aina siivottiin ja aina tehtiin ruokaa ja Seppo kävi ylitöissä, ylitöissä ja tuli illalla kotiin ja oksensi ja oksensi stressin vuoksi ja huuti ja raivosi koska minä en ollut täydellinen tyttö. En ollut Täydellinen Tyttö vaikka minulla oli Täydellinen Isä ja Täydellinen Koti.

-Raven.

Muistoja.

Lapset näkevät enemän asioita kuin useimmat aikuiset. Olen aina asunut ihan omassa maailmassani. Lapsuudestani muistan kaikista parhaiten oman maailmani, jossa oli Kummitus ja ilkeä Peili, joka osasi ottaa kenen tahansa muodon ja sanoi pahoja asioita, mutta Kummitus suojeli minua Peililtä ja joskus minä suojelin Kummitusta Peililtä ja kaikilta Peilin kaksoisolennoilta, kunnes tapahtui jotain kamalaa, josta en kerro teille. En ikinä pelännyt nukkua, koska tiesin Kummituksen suojelevan minua. Myöhemmin Maailmani avartui ja siirryin elämään Susien kanssa. Raven on yksi Susista ja aina kun kyläilen Maailmassani olen Raven. Olen myös pienestä asti kirjoittanut Susista ja Maailmastani. Kun kirjoitan olen vapaa, puhdistan itseni ja pääsen pois tästä maailmasta. Tiedän yhä että he ovat olemassa, sen takia en halua puhua tästä psykologille, en tarvitse mitään psykologisia selityksiä sillä tiedän Susien olevan olemassa.
Pienenä ajattelin, että kun Sudet tulevat maapallolle, he tuhoavat nykyisen ihmiskunnan ja maailmasta tulee taas vehreä, kaikki rakennukset luhistuvat ja kaikki olentoni valtaavat maapallon. Minulla oli myös erittäin sadistisia mielikuvia, kuinka Sudet tappavat ihmiset. Joskus he vielä tulevat, mutta nykyään toivon heidän säästävän minut ja läheiset ihmiseni.
Jos saisin päättää en enää ikinä tekisi mitään muuta kuin piirtäisin ja kirjoittaisin. Ja aina välillä kävelisin metsässä sekä kuuntelisin musiikkia.
Kun asuisin pysyvästi Maailmassani, olisin Raven ja levittäisin siipeni lentäen taivaalle ja lentäisin korkeiden ja vanhojen metsien ja vankkojen vuorien yllä kunnes väsyisin.

Ai niin. Mainitsin psykologin, vaikka minun ei enää pitänyt käydä psykologilla. En todellakaan ymmärrä mitä järkeä siinä on. Siellä käynti ei muuta mitään muutakuin hetkellisesti. Sitäpaitsi yleensä psykologilta päästyäni olen sata kertaa surullisempi kuin sinne mennessä, koska siellä tavallaan avaan tuoreet haavat uudestaan, kun puhun liikaa. Se haluaa että minusta tulee kunnon kansalainen, yksi uusi toimiva osa yhteiskunnan koneistossa, mikä on tietysti tarpeellista. Mutta sen lisäksi sillä taitaa myös olla jokin omituinen illuusio mielessään, että ihmisen pitäisi olla iloinen. Mitä? Minulla ei ole muuta kuin suruni. En muista mitään muuta eikä mitään muuta olekkaan minulle. Tai sitten se haluaa istuttaa minun päähäni sellaisen illuusion, jotta voisin sokeana juosta jonkin valonpilkahduksen perässä samalla kuin toimin yhteiskunnassa. Mutta sitten varmana tulisin hulluksi, kun alkaisin miettimään miksen osaa olla iloinen niinkuin pitää. Aika ironista että ihmiset tulevat sitä hullummiksi mitä enemmän he yrittävät olla terveitä. Mutta käyn siellä siihen asti kuin koulu loppuu ja sitten kun pääsen sieltä niin minulle ei todellakaan tule ikävä.

-Raven.

Jotain mitä on vaikea ymmärtää...

Hihat ylös hän sanoi. Niinkuin se muka kuuluisi sille. Hitto. En minä yritä peitellä yhtään mitään, mutta tuskin minä vittu lyhythihaisella täällä pyörisin ja oikein näyttelisin ranteitani. Koska tiedän miten kivuliasta on nähdä että ystävään sattuu, tai on joskus sattunut. Se on kiusallista, koska mikä ei ole minulle niin suuri juttu on jollekkin toiselle suuri asia.
Muttakun minusta tuntuu, kuin hän olisi kussut reviirilleni, tunkenut nokkansa minun asioihin. Ja vielä kun N oli kylässä! N on herkkä ihminen, todella ystävällinen ja lämmin. Usein ystävällinen siihen pisteeseen asti, että minulle tulee kiusaantunut olo ja minun on pakko puuhata kaikkea muuta kuin katsoa hänen silmiinsä, etten toteuta toivettani hypätä parvekkeelta alas.
Minä kunnioitan N:ää. Ensikatsomalta hänen ystävällisyytensä voi erehdyttävästi vaikuttaa siltä kuin hänellä olisi huono itseluottamus, mutta todellisuudessa hän tietää missä seisoo ja hän on kokenut paljon surua ja tuskaa. Näen että hänen sydämmensä on vahva.
Mutta takaisin eiliseen iltaan...Pääni on aivan tyhjä.
Kyllä minä olen tiennyt jo jonkin aikaa hän sanoi. Kaduttaa hieman ja hävettää. En tiedä miksi hävettää. Hänen ei olisi pitänyt nähdä, koska hän on yksi syy miksi minuun on sattunut.
Helvetti.
Hmm...Olen ollut tekopyhä, kun olen sanonut "toivottavasti me molemmat päästään tästä yli" ja yrittänyt tukea häntä. Mutta minulle tämä on ainoa tapa laittaa asiat järjestykseen ja en voi sille mitään, vaikka olenkin tekopyhä. Eikö tarkoitus hyvitä keinoja? Yksinkertaisesti hoidan viiltämisellä ihastumiset, vihastumiset, surun ja paniikin. Ja jotta en joutuisi selittelemään pidän pitkähihaisia. Siltikin vaikka kuullostankin tekopyhältä ja itsekeskeiseltä minulla on oikeus tehdä keholleni mitä haluan, minulla ei ole aikomustakaan lopettaa, en vain tunge viiltojani ja arpiani kenenkään nenän eteen, vaikka ainainen pitkähihaisten käyttäminen alkaa kyllästyttää. En ole edes pitkään aikaan käyttänyt hienoja läpinäkyviä goottipaitojani.
Ennen en niin välittänyt näkikö joku, joten minulla on kaappi täynä hienoja läpinäkyviä ja pitsisiä goottipaitoja. Nyt ne ovat käyttämättömiä, koska saan omituista huomiota ranteillani.
Vihaan tunteilua yli kaiken. Psykologi vihjaili varovaisesti että ehkä pelkään tunteita. Mahdollisesti.




-Raven.

Toinen asia, mikä ärsyttää on eläimiin kohdistuva sanoinkuvaamaton julmuus. Lähestulkoon jokainen tuote on jossain tuotekehityksen vaiheessa testattu eläinkokeilla. Ja eläinkokeet eivät edes ole aina luotettavia! Kaikki lajit reagoivat eritavoin erilaisiin kemikaaleihin ja yhdisteisiin eli eläinkokeet ovat aivan turhia! Ja sitäpaitsi eläinkokeille on vaihtoehtoisia tutkimusmenetelmiä. JA vain pieni osa elänkokeista tehdään sairauksien parannuskeinojen kehittämiseen, sitäpaitsi maapallolla on muutenkin liian paljon ihmisiä, joten ei ole lainkaan luonnotonta minkäli ihmisiä kuolisi johonkin tautiin, onko pakko aiheuttaa muillekkin lajeille tuskaa sen takia? Ja rahoituksen puutteellisuuden takia, kun eläinkokeet ovat halvempia? ARGH

Olen myöskin henkilökohtaisesti joutunut kokemaan eläimiin kohdistunutta julmuutta. Äitini, alkoholisti kun on, ei osaa pitää kissoista huolta. Ja nyt kun en enää asu kotona, kuka pitää kissoistani huolta? Se hullu ei anna kissoja tänne minulle, koska uskoo ettei hänellä ole mitään alkoholi ongelmaa!
Ja kämppis ei osaa pitää koirastaan huolta lainkaan, minä tietysti vien sitä pihalle ja ruokin ja pesen. Mutta kun käyn koulua. Monta kertaa koulun jälkeen koira on joko paskonut ja kussut keittiön lattialle tai on tuskissaan kun yrittää pidätellä.
En haluaisi kirjoittaa tällaista kämppiksestäni, rakastan häntä. Mutta tämä on saatava ulos jotenkin... Jotenkin tunteeni ovat ristiriidassa näiden asioiden kanssa ja se tekee minut surulliseksi ja vihaiseksi ja syylliseksi. Viilsin eilen(tatta-daa) Se on ihme juttu, kun minusta omilla jäljillä ei ole niin väliä, mutta olen kiljua kauhusta jos satun näkemään ystävän jälkiä..Niin tosiaan takaisin asiaan, siis: kun en osannut sisäistää paria asiaa, kerron siitä kai psykologille, kun en halua kuitenkaan kertoa julkiseen blogiin sitä mitä tapahtui. Vai hetkonen mistä olinkaan kirjoittamassa?

"Alempiarvoisella olennolla" taataan ihmisen terveys, kiduttamalla sitä, ja se "alempiarvoinen olento" pitää seuraa, mutta siitä ei voi/jakseta pitää kunnolla huolta?!
Oksettaa. Kiukuttaa ihan tuhottomasti. Täällä asuvalla koiralla ei ole niin kovaa hätää, onneksi. Mutta entä kissani? Kaikki muut laiminlyödyt kotieläimet ja koe-eläimet?
Ja vasta eilen illalla oli uutisissa sikojen suoraan sanottuna pöyristyttävistä oloista. Ihan niinkuin en olisi jo tiennyt asiasta, mutta silti. Ja on varmaan kivaa mennä Sepon luokse jouluksi kun se on tietysti ostanut isoimman possun minkä kaupasta löytää ja vaikken syökkään sitä, joudun haistamaan ja näkemään sen ja seuraavana puklaan puuroa WC:ssä.

-Raven.