On miljoonakertaisesti kammottavampaa odottaa pahaa tapahtuvan kuin että se konkreettisesti tapahtuu. Hellsten on kirjoittanut Elämän Lapsi -kirjassaan siitä kuinka ihmiset, jotka ovat tottuneet jokapäiväisiin katastrofeihin odottavat pahaa tapahtuvaksi vielä silloinkin kun se on ohi.
Mutta kuinka järkevää on tuhlata kallisarvoista energiaa? Siitä olisi hyvä kasvaa pikkuhiljalleen eroon ja niin lopulta tapahtuukin -tajuamisen kautta. Kun ymmärtää elävänsä pelossa, siitä pääsee eroon.
Mielellä on paljon voimaa ja jos etsii ongelmia, niitä myös löytää. Mutta esimerkiksi meditoimalla voi kurkottaa kohti parempaa mielen alaa. Itse olen ladannut positiivista energiaa koruihin. Ja teimme eräässä taide ryhmässä tulevaisuus -kartan ja tunnen sen olevan hyvin voimakas.
Tästä kirjasta... Nimittäin olen törmännyt siihen ainakin joka toinen kerta käydessäni kirjastossa ja aina luin sen takakansi tekstit ja jokaisella kerralla luettuani lauseen
"Jollet pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla?" laitoin kirjan kettuuntuneena hyllyyn ja ajattelin että "haista sinä vittu."
Mutta nyt oli sitten pakko lainata se. Uskon että kirjoilla on tapana kutsua ihmisiä silloin kun ihmisen olisi hyvä lukea kirja ja siksi en menekkään kirjastoon ikinä minkään suunnitelman kanssa.
Minulla on ollut hulvattomia pelkoja, kuten että katson eräänä aamuna peiliin ja huomaan että minulta puuttuu raaja tai että minussa on ammottava haava.
Hyi.
-Raven.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuulumisia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuulumisia. Näytä kaikki tekstit
perjantai 17. joulukuuta 2010
perjantai 19. marraskuuta 2010
Siipien kahinaa
Empäs olekkaan vielä potkaissut tyhjää. Tai lopettanut tänne kirjoittamista. Yritän myös lukea muiden blogeja aina kun on jaksua. En ole jaksanut kirjoittaa, eikä olisi kyllä ollut mitään julkisuuteen kelpaavaa uutistakaan sillä olen älyllisellä tasolla ollut erityisen aivokuollut. Sen sijaan olen ollut hyvin emotionaalinen.
Enkä tiedä miksi. Olen aina ollut huono analysoimaan tunteita ja olen pitänyt tunteitani harhaluuloina, heikkoutena ja häpeällisenä. Kun minua hävettää en jaksa alkaa miettimään syytä miksi minulla voisi mahdollisesti olla paha olo. Siihen turtuu. Ehkä ansaitsen sen.
Mutta nyt on pakko alkaa tehdä kysymyksiä ja etsiä vastauksia, koska menetän kaiken järkeni tälle tulvalle. Joten minua ei näy varmaan taas vähään aikaan.
Raven.
Enkä tiedä miksi. Olen aina ollut huono analysoimaan tunteita ja olen pitänyt tunteitani harhaluuloina, heikkoutena ja häpeällisenä. Kun minua hävettää en jaksa alkaa miettimään syytä miksi minulla voisi mahdollisesti olla paha olo. Siihen turtuu. Ehkä ansaitsen sen.
Mutta nyt on pakko alkaa tehdä kysymyksiä ja etsiä vastauksia, koska menetän kaiken järkeni tälle tulvalle. Joten minua ei näy varmaan taas vähään aikaan.
Raven.
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
seitsemän asiaa itsestäni -haaste.
Otin tämän Miwian blogista, jonka vasta löysin.
1. Minulla on pakkomielle luoda itseäni. Piirrän, kirjoitan (tosin tarinani ovat aika huonosti kirjoitettuja) kauhua, fantasiaa ja mitä nyt mieleen tulee. Jos minulla ei ole aikaa tai jaksua kirjoittaa tai pirtää pitkään aikaan minusta tulee levoton ja ahdistunut. Minulle tulee sellainen fiilis kuin minulla olisi liikaa asioita päässä enkä saa niitä ulos ja lopulta olen aivan lukossa henkisesti.
2. Olen kunnon käpyperse aina välillä. Minulle tulee kausia jolloin en luota tasan keheenkään ja vihaan kaikkia ja kaikkea. Mukaan luettuna itseni. Se on tuskallista ja saan taistella jotten käskisi kaikkia suksimaan Helvettiin tai tekisi jotain muuta typerää. Silloin riittää, että minulle toivottaa "hyvää päivää" ja minusta tuntuu kuin voisin kuristaa henkilön. Se on hieman pelottavaa.
3. Hermojeni takia minun on pakko harrastaa liikuntaa ja lihasrasitusta säännöllisesti ja olenkin ollut jo aika pitkään kiinnostunut kehonrakennuksesta. En oikeastaan välitä siitä kuinka lihaksikas minusta tulee, mieli on minulle tärkeämpi, mutta olisi hienoa jos olisin yhtä lihaksikas kuin Brandon Lee. Ja minua ärsyttää kun miesten mielestä naiset eivät voi olla lihaksikkaita. Aivan naurettava luolamies-ajattelu tapa...
4. Musiikki on minulle tärkeä tapa tutkiskella sieluani. En osaa soittaa ja aina kun uskallan laulaa, se joka on kuullut laulamiseni virnuilee minulle jälkeenpäin tahattomasti koska laulamiseni kuullostaa kissan tappamiselta ja se voi olla joillekkin yllätys. Ei vaan minulle. Mutta tykkään laulamisesta. Siitä tulee hassu olo. Ehkä sen takia koska keuhkoistani loppuu happi ja meinaan pyörtyä. Muistan sen ihmeellisen hetken kun kuulin Dimmu Borgiria ensimmäisen kerran. Silloin minusta tuntui kuin joku ymmärtäisi minua ja siitä lähtien olen rakastanut melodista black metallia auttamattomasti. Sen lisäksi pidän folk metallista ja... Noh musiikkimakuni on aika laaja, mutta pääosin se koostuu blakkiksesta. Ja nykyään jostakin hassusta syystä olen alkanut pitämään Misfits -nimisen bändin kappaleesta Dig Up Her Bones. Se on jotenkin kuvaava ja hassu kappale.
5. Minun on saatava asua lähellä metsää. Inhoan kaupunkia. Haluan asua jossakin missä ei tarvitse hengittää saasteita. Kun olen aivan maassa, kävelen metsään, mietin aikani asioita mitkä painostavat minua, sitten ehkä tunnin parin päästä alan katsella ympärilleni, kuunnella tuulta ja lintuja ja kaikenlaista kahinaa ja minun on pakko hymyillä edes hieman. Metsässä on voimakkaita energioita ja kummituksia. Siellä sulautuu puihin ja tuuleen ja tuntee katoavansa. Olevansa mitätön osa suurta kaikkeutta, täysin vailla merkitystä ja silti merkityksellinen, samalla tavalla kuin muurahaiset. Niitä on niin paljon että kun monta yksilöä tekee jotakin pientä, siitä seuraa jotakin suurta.
6. Rakastan teräesineitä. Vaikka en ole tehnyt mitään tyhmää pitkään aikaan tunnen tulevani aivan vauhkoksi niiden lähellä. Ne kimaltelevat ja kuiskivat korvaani. Se johtuu stressistä. Se on samalla aikaa euforista ja kamalaa ja tuskallista. Se on pyörryttävää. Huomasin tänään että aina kun näen yhden mietin miten terävä se olisi. Mutta noh, minä taidan miettiä jotain muuta.
7. Mietin usein miltä tuntuisi elää kodittomana. Olen nähnyt unia joissa elän vaeltaen metsässä ja eläen metsän antimilla. Todellisuudessa se olisi varmana vaikeaa. Ainakin talvella se olisi lähes tulkoon itsemurha ellei olisi todella kekseliäs. Mutta ehkä tulen joskus olemaan koditon tai olen jossain toisessa elämässä ollut. Ken tietää...
-Raven.
1. Minulla on pakkomielle luoda itseäni. Piirrän, kirjoitan (tosin tarinani ovat aika huonosti kirjoitettuja) kauhua, fantasiaa ja mitä nyt mieleen tulee. Jos minulla ei ole aikaa tai jaksua kirjoittaa tai pirtää pitkään aikaan minusta tulee levoton ja ahdistunut. Minulle tulee sellainen fiilis kuin minulla olisi liikaa asioita päässä enkä saa niitä ulos ja lopulta olen aivan lukossa henkisesti.
2. Olen kunnon käpyperse aina välillä. Minulle tulee kausia jolloin en luota tasan keheenkään ja vihaan kaikkia ja kaikkea. Mukaan luettuna itseni. Se on tuskallista ja saan taistella jotten käskisi kaikkia suksimaan Helvettiin tai tekisi jotain muuta typerää. Silloin riittää, että minulle toivottaa "hyvää päivää" ja minusta tuntuu kuin voisin kuristaa henkilön. Se on hieman pelottavaa.
3. Hermojeni takia minun on pakko harrastaa liikuntaa ja lihasrasitusta säännöllisesti ja olenkin ollut jo aika pitkään kiinnostunut kehonrakennuksesta. En oikeastaan välitä siitä kuinka lihaksikas minusta tulee, mieli on minulle tärkeämpi, mutta olisi hienoa jos olisin yhtä lihaksikas kuin Brandon Lee. Ja minua ärsyttää kun miesten mielestä naiset eivät voi olla lihaksikkaita. Aivan naurettava luolamies-ajattelu tapa...
4. Musiikki on minulle tärkeä tapa tutkiskella sieluani. En osaa soittaa ja aina kun uskallan laulaa, se joka on kuullut laulamiseni virnuilee minulle jälkeenpäin tahattomasti koska laulamiseni kuullostaa kissan tappamiselta ja se voi olla joillekkin yllätys. Ei vaan minulle. Mutta tykkään laulamisesta. Siitä tulee hassu olo. Ehkä sen takia koska keuhkoistani loppuu happi ja meinaan pyörtyä. Muistan sen ihmeellisen hetken kun kuulin Dimmu Borgiria ensimmäisen kerran. Silloin minusta tuntui kuin joku ymmärtäisi minua ja siitä lähtien olen rakastanut melodista black metallia auttamattomasti. Sen lisäksi pidän folk metallista ja... Noh musiikkimakuni on aika laaja, mutta pääosin se koostuu blakkiksesta. Ja nykyään jostakin hassusta syystä olen alkanut pitämään Misfits -nimisen bändin kappaleesta Dig Up Her Bones. Se on jotenkin kuvaava ja hassu kappale.
5. Minun on saatava asua lähellä metsää. Inhoan kaupunkia. Haluan asua jossakin missä ei tarvitse hengittää saasteita. Kun olen aivan maassa, kävelen metsään, mietin aikani asioita mitkä painostavat minua, sitten ehkä tunnin parin päästä alan katsella ympärilleni, kuunnella tuulta ja lintuja ja kaikenlaista kahinaa ja minun on pakko hymyillä edes hieman. Metsässä on voimakkaita energioita ja kummituksia. Siellä sulautuu puihin ja tuuleen ja tuntee katoavansa. Olevansa mitätön osa suurta kaikkeutta, täysin vailla merkitystä ja silti merkityksellinen, samalla tavalla kuin muurahaiset. Niitä on niin paljon että kun monta yksilöä tekee jotakin pientä, siitä seuraa jotakin suurta.
6. Rakastan teräesineitä. Vaikka en ole tehnyt mitään tyhmää pitkään aikaan tunnen tulevani aivan vauhkoksi niiden lähellä. Ne kimaltelevat ja kuiskivat korvaani. Se johtuu stressistä. Se on samalla aikaa euforista ja kamalaa ja tuskallista. Se on pyörryttävää. Huomasin tänään että aina kun näen yhden mietin miten terävä se olisi. Mutta noh, minä taidan miettiä jotain muuta.
7. Mietin usein miltä tuntuisi elää kodittomana. Olen nähnyt unia joissa elän vaeltaen metsässä ja eläen metsän antimilla. Todellisuudessa se olisi varmana vaikeaa. Ainakin talvella se olisi lähes tulkoon itsemurha ellei olisi todella kekseliäs. Mutta ehkä tulen joskus olemaan koditon tai olen jossain toisessa elämässä ollut. Ken tietää...
-Raven.
tiistai 21. syyskuuta 2010
Spiritual Healing
Olen elossa toistaiseksi. Mutta en ole kirjoittanut koska en juuri käytä konetta ja koska olen ollut kipeänä. Olin kiinnostavan kauan kuumeessa. Epäreilua että Eric Draven nousi haudasta lihaksikkaana leijonana ja minä makasin sängyssä viikon ja sitten nousin ylös näyttäen muumioituneelta mummelilta. Mutta houraileminen, painajaiset ja vihainen musiikki edistävät luovuutta. Teoriani mukaan kuumeen aikana seinä elävien ja kuolleiden välillä ohenee. Ja pähkäilin että Stephen Kingillä mahtaan olla usein kuumetta.
Ajattelin että jos yksi tarinan pätkä mahtuu tähän niin voisin vaikka postittaa sen blogiini ihan huvin vuoksi vaikka minulla ei ole tarkoituksena ikinä kirjoittaa mitään edes deviantart sivulleni, niin tänne voisin kirjoittaa eka tämän tuoreemman pätkän ja myöhemmin vanhemman, jos löydän sen tietyn jostain. Huomasin muuten juuri että ikkunoiden väliin on jäänyt loukkuun julmetun kokoinen amppari. Kohta se tietysti istuu päälaellani sadistisen iloisena ja valmiina pistämään minua. Ja se voisi olla vaarallista. Minua on pistänyt vain semmoinen pikkuinen erakko-ampiainen, jonka pisto tuntuu siltä kuin nahkaa olisi poltettu tupakalla, eikä siitä jää kovin pahaa pattiakaan.
Minulla on aika monia keskeneräisiä tarinoita. Kaikki tapahtuu sellaisessa maailmassa, joka on joskus ollut tai tulee joskus olemaan. Tämä tarina, joka minua on nykyään kiinnostanut kertoo Morg-nimisestä ADHD ja Maanis Depressiivisestä metallisti pojasta. Tässä tarinassa Morg on yksivuotias ja kerron hänen perheestään hänen isosiskonsa, Margaretin näkökulmasta. Kun Margaret kuolee nuorena hän jää kummittelemaan läheiseen metsään. Alter-egoni Raven arvostelee tapahtumia turvalliselta lähietäisyydeltä.
Kappaleet joita kuuntelin olivat Mustan Kuun lapset - Ruoska sekä muita kappaleita joiden nimiä en enää muista. Tein joskus kokoelmalevyjä enkä muista enää mintä kappaleita siellä pyörii mutta kaikki on loistavia ja mahdollistavat teiniangstin paperille rustaamisen, jos myönnän, että osa kirjoituksissa on ja ei ole omakohtaisia. Mutta pitäkää mielessä, että lukemanne on fiktiota.
Kun tajusin, että Auroraa kiusattiin koulussa, aloin myös hiljalleen tajuta, että koko ihmiskunta on läpimätä.
Minua oltiin aikojen alusta hyljeksitty ja haukuttu, mutta jos minuun sattui en antanut sen näkyä. Aurora taas oli minua herkempi ja se tietysti innosti kiusaajia.
Suurin osa ihmisistä puhuu paskaa ja minä tiedän sen vaikka yksikään tapaamani ihminen ei ikinä avaisi suutaan. Minä tiedän sen vain katsomalla silmiin.
"kykyni" lukea ajatuksia oli vahvempi lapsena, sitten en jaksanut enää vahvistaa sitä sillä mitä hyödyttää tietää totuus jos sille ei voi tehdä mitään?
Mutta kumpa olisin lukenut Auroran ajatuksia paremmin
Olin ollut flunssainen sen jälkeen kun äiti oli heittänyt minut lumihankeen ilman kenkiä ja talvivaatteita. Olin myös räjähdysaltis sillä kaikki näytti menevän hyvää vauhtia päin Helvettiä.
Istuin luokka huoneessa odotellen Auroraa ja niistellen sillä nenäni oli niin pahasti tukossa etten saanut happea ja siitä johtuen pääni oli kipeä. "Kukkakeppi on koulussa!" luokan vähä-älyisin mölyapina ylisti paikalla olemistani viitaten laihaan ruhooni jota korosti tummat roikkuvat vaatteeni.
Puhalsin hiuksia silmiltäni. Ne olivat kuitenkin rasvaiset ja paksussa takussa ja tuskin liikahtivat. Katsoin sivulleni, missä se onneton ylimielinen tupakalta haiseva pentu tuhlasi tunkkaisen luokan happea. Mielikuvitukseni on aina ollut vilkas ja kuvittelin kuinka muutuin sudeksi ja upotin kynteni hänen kiljuvaan naamaansa ja raavin kunnes enää hänen verinen pääkallonsa ja yksi tuojottava silmä oli jäljellä.
Virnistin ja päiväuneni hajosi pirstaleiksi kun ihmisraato löi minua matematiikan kirjalla.
Jokunen paikalla olija nauroi. Teinihuorat eivät olleet paikalla sillä ne kaikki olivat puuteroimassa itseään. Koko porukka käyttii niin paljon meikkiä ja muita kemikaaleja että niitä seurasi vihreän värinen pilvi ja olin aina vähällä pyörtyä kun ne kulkivat ohitse.
Auroraa ei naurattanut. Hän oli sopivasti ilmestynyt paikalle todistamaan kun kukkakeppiä nöyryytettiin. Hän ampaisi luoksemme kuin raivostunut paviaani ja repäisi kirjan papuaivon kädestä. Papuaivo virnisteli "anna se takaisin luuseri. Ootsä kattonu liikaa teletappeja ja saanu huonoja vaikutuksia?"
Näin kuinka Aururan silmät olivat tulessa ja tunsin suurta kunnioitusta häntä kohtaan. Epäilin että hän oli seonnut lopulliseti ja epäilykseni todisti oikeaksi Aurora itse alkamalla hakkaamaan kirjalla papuaivon epämuidostunutta päänahkaa. Jumalille kiitos siitä, että hiukseni olivat silmillä niin että ne peittivät naamani kokonaan, sillä ilmeeni oli sitä luokkaa kuin olisin todistamassa Jeesuksen puukottamassa Paavia.
Sillä Aurora oli kuin Jeesus koska Jeesus oli martyyri ja niin oli myös Aurora.
"Saatanan rakki!" Hohtava silmäinen Aurora sihisi.
Nousin seisomaan ja talutin Auroran paidan hihasta ovelle päin. Ovella Aurora heitti kirjan, mitä vielä oli pidellyt vaaleanpunaisissa sormissaan, kaaressa ääliötä kohti ja se osui ohtaan. Ääliö vielä seurasi silmillään huvittavan tarkasti miten kirja lensi kaaressa eikä tehnyt mitään ja minä meinasin revetä nauruun. Mutta sain juuri ja juuri pidettyä itseni kurissa.
"Tapan teidät molemmat!" Järkytyksestä toennut läskipää huusi peräämme murrosikäisellä äänellään.
Kävelimme rappuset alas ja istahdimme pölyiselle käytävälle. Minä en malttanut olla hihittämättä kun mietin kuinka pöljältä se ääliö oli näyttänyt ennen kuin kirja iskeytyi sen paksukalloiseen otsaan. Aurora vaikutti hieman poissaolevalta, mikä varjosti minunkin sydäntäni. Hän oli ristinyt kätensä polviensa päälle. Hänen pitkä kuparinhohtoinen tukkansa, joka päin vastoin kuin minun oli aina hyvin kammattu ja pesty, piilotti hänen koko naamansa ja melkein koko yläkropan, kun hän oli käpertynyt niin pieneksi. Kun hänen hiuksiinsa osui tuulenvire ne tuoksuivat vaniljalle ja jollekkin mystiselle.
Emme jaksaneet mennä pihalle pakkaseen, joten jäimme siihen pimeään alakertaan jossa haisi likaiset matot ja puhdistusaine ja lumi jota oli tullut kengistä sekä Auroran hiukset.
Puhuimme myyttisistäolennoista ja unista ja Aurora kertoi ohimennen, kun hänen äitinsä oli suuttunut ja heitellyt veitsiä ja astioita. Jakauduin hassusti kahtia kun Aurora kertoi minulle tämän. Toinen puoli halusi ravistella Auroraa ja sanoa ettei vanhemmista saa puhua pahaa ja toinen puoli halusi murtautua yöllä heidän taloonsa ja paloitella hänen äitinsä kirveellä sänkyyn.
"Odotas!" Hän sanoi äkkiä ja ryhtyi kavamaan mustaa, nahkaista reppuaan. Toljotin Aurooraa hänen puuhatessa sydän pakahtuen rakkaudesta ja surusta ystävää kohtaan ja pää täynnä arvoituksia "varastitko sinä käärmeen? Onko siellä kuollut lintu?" Arvuuttelin, mutta ihan pieleen sillä Aurora kaivoikin esiin CD-levyn ja ojensi sen minulle. "Saat vaikka pitää sen. Isoveli käy matkustamassa ja ostaa aina hyvää musaa."
"Mutta..." Vastustelin. Olin alkanut tärisemään ja hikoilemaan. Olin ihan paska siinä kun piti sanoa kiitos tai anteeksi. En sanonut semmoista.
"Sulla ei kuitenkaan olisi ikinä siihen rahaa ja mun perhe on ökyrikas." Kun Aurora laittoi sen noin sileäksi en viitsinyt sanoa enää vastaan. Olin todella kiitollinen. Mankassani ei ollutkaa vieraillut kuin Dimmu Borgirin Stormblåst ja Moonspellin Wolfheart.
Levy jota pitelin kädessäni oli Dismal Euphony -nimiseltä bändiltä ja levyn nimi oli Autumn Leaves - The Rebellion of Tides ja pian se olisi yksi lempi levyistäni.
"Onko jokin päin persettä?" Sain kysyttyä viimein.
"Ei. Kaikki on hyvin." Aurora vastasi, hymyili sitten ujosti punastuen ja sanoi "Ainoastaan sun paskapääs on päin persettä."
Mutta kaikki ei ollut hyvin ja se mikä oli huonosti pysyi ikuisesti salaisuutena.
Aurora hirtti itsensä parin päivän päästä.
Maailma onkin liian ruma enkeleille ja Aurora lensi ulos tästä maailmasta.
-Raven.
Ajattelin että jos yksi tarinan pätkä mahtuu tähän niin voisin vaikka postittaa sen blogiini ihan huvin vuoksi vaikka minulla ei ole tarkoituksena ikinä kirjoittaa mitään edes deviantart sivulleni, niin tänne voisin kirjoittaa eka tämän tuoreemman pätkän ja myöhemmin vanhemman, jos löydän sen tietyn jostain. Huomasin muuten juuri että ikkunoiden väliin on jäänyt loukkuun julmetun kokoinen amppari. Kohta se tietysti istuu päälaellani sadistisen iloisena ja valmiina pistämään minua. Ja se voisi olla vaarallista. Minua on pistänyt vain semmoinen pikkuinen erakko-ampiainen, jonka pisto tuntuu siltä kuin nahkaa olisi poltettu tupakalla, eikä siitä jää kovin pahaa pattiakaan.
Minulla on aika monia keskeneräisiä tarinoita. Kaikki tapahtuu sellaisessa maailmassa, joka on joskus ollut tai tulee joskus olemaan. Tämä tarina, joka minua on nykyään kiinnostanut kertoo Morg-nimisestä ADHD ja Maanis Depressiivisestä metallisti pojasta. Tässä tarinassa Morg on yksivuotias ja kerron hänen perheestään hänen isosiskonsa, Margaretin näkökulmasta. Kun Margaret kuolee nuorena hän jää kummittelemaan läheiseen metsään. Alter-egoni Raven arvostelee tapahtumia turvalliselta lähietäisyydeltä.
Kappaleet joita kuuntelin olivat Mustan Kuun lapset - Ruoska sekä muita kappaleita joiden nimiä en enää muista. Tein joskus kokoelmalevyjä enkä muista enää mintä kappaleita siellä pyörii mutta kaikki on loistavia ja mahdollistavat teiniangstin paperille rustaamisen, jos myönnän, että osa kirjoituksissa on ja ei ole omakohtaisia. Mutta pitäkää mielessä, että lukemanne on fiktiota.
Kun tajusin, että Auroraa kiusattiin koulussa, aloin myös hiljalleen tajuta, että koko ihmiskunta on läpimätä.
Minua oltiin aikojen alusta hyljeksitty ja haukuttu, mutta jos minuun sattui en antanut sen näkyä. Aurora taas oli minua herkempi ja se tietysti innosti kiusaajia.
Suurin osa ihmisistä puhuu paskaa ja minä tiedän sen vaikka yksikään tapaamani ihminen ei ikinä avaisi suutaan. Minä tiedän sen vain katsomalla silmiin.
"kykyni" lukea ajatuksia oli vahvempi lapsena, sitten en jaksanut enää vahvistaa sitä sillä mitä hyödyttää tietää totuus jos sille ei voi tehdä mitään?
Mutta kumpa olisin lukenut Auroran ajatuksia paremmin
Olin ollut flunssainen sen jälkeen kun äiti oli heittänyt minut lumihankeen ilman kenkiä ja talvivaatteita. Olin myös räjähdysaltis sillä kaikki näytti menevän hyvää vauhtia päin Helvettiä.
Istuin luokka huoneessa odotellen Auroraa ja niistellen sillä nenäni oli niin pahasti tukossa etten saanut happea ja siitä johtuen pääni oli kipeä. "Kukkakeppi on koulussa!" luokan vähä-älyisin mölyapina ylisti paikalla olemistani viitaten laihaan ruhooni jota korosti tummat roikkuvat vaatteeni.
Puhalsin hiuksia silmiltäni. Ne olivat kuitenkin rasvaiset ja paksussa takussa ja tuskin liikahtivat. Katsoin sivulleni, missä se onneton ylimielinen tupakalta haiseva pentu tuhlasi tunkkaisen luokan happea. Mielikuvitukseni on aina ollut vilkas ja kuvittelin kuinka muutuin sudeksi ja upotin kynteni hänen kiljuvaan naamaansa ja raavin kunnes enää hänen verinen pääkallonsa ja yksi tuojottava silmä oli jäljellä.
Virnistin ja päiväuneni hajosi pirstaleiksi kun ihmisraato löi minua matematiikan kirjalla.
Jokunen paikalla olija nauroi. Teinihuorat eivät olleet paikalla sillä ne kaikki olivat puuteroimassa itseään. Koko porukka käyttii niin paljon meikkiä ja muita kemikaaleja että niitä seurasi vihreän värinen pilvi ja olin aina vähällä pyörtyä kun ne kulkivat ohitse.
Auroraa ei naurattanut. Hän oli sopivasti ilmestynyt paikalle todistamaan kun kukkakeppiä nöyryytettiin. Hän ampaisi luoksemme kuin raivostunut paviaani ja repäisi kirjan papuaivon kädestä. Papuaivo virnisteli "anna se takaisin luuseri. Ootsä kattonu liikaa teletappeja ja saanu huonoja vaikutuksia?"
Näin kuinka Aururan silmät olivat tulessa ja tunsin suurta kunnioitusta häntä kohtaan. Epäilin että hän oli seonnut lopulliseti ja epäilykseni todisti oikeaksi Aurora itse alkamalla hakkaamaan kirjalla papuaivon epämuidostunutta päänahkaa. Jumalille kiitos siitä, että hiukseni olivat silmillä niin että ne peittivät naamani kokonaan, sillä ilmeeni oli sitä luokkaa kuin olisin todistamassa Jeesuksen puukottamassa Paavia.
Sillä Aurora oli kuin Jeesus koska Jeesus oli martyyri ja niin oli myös Aurora.
"Saatanan rakki!" Hohtava silmäinen Aurora sihisi.
Nousin seisomaan ja talutin Auroran paidan hihasta ovelle päin. Ovella Aurora heitti kirjan, mitä vielä oli pidellyt vaaleanpunaisissa sormissaan, kaaressa ääliötä kohti ja se osui ohtaan. Ääliö vielä seurasi silmillään huvittavan tarkasti miten kirja lensi kaaressa eikä tehnyt mitään ja minä meinasin revetä nauruun. Mutta sain juuri ja juuri pidettyä itseni kurissa.
"Tapan teidät molemmat!" Järkytyksestä toennut läskipää huusi peräämme murrosikäisellä äänellään.
Kävelimme rappuset alas ja istahdimme pölyiselle käytävälle. Minä en malttanut olla hihittämättä kun mietin kuinka pöljältä se ääliö oli näyttänyt ennen kuin kirja iskeytyi sen paksukalloiseen otsaan. Aurora vaikutti hieman poissaolevalta, mikä varjosti minunkin sydäntäni. Hän oli ristinyt kätensä polviensa päälle. Hänen pitkä kuparinhohtoinen tukkansa, joka päin vastoin kuin minun oli aina hyvin kammattu ja pesty, piilotti hänen koko naamansa ja melkein koko yläkropan, kun hän oli käpertynyt niin pieneksi. Kun hänen hiuksiinsa osui tuulenvire ne tuoksuivat vaniljalle ja jollekkin mystiselle.
Emme jaksaneet mennä pihalle pakkaseen, joten jäimme siihen pimeään alakertaan jossa haisi likaiset matot ja puhdistusaine ja lumi jota oli tullut kengistä sekä Auroran hiukset.
Puhuimme myyttisistäolennoista ja unista ja Aurora kertoi ohimennen, kun hänen äitinsä oli suuttunut ja heitellyt veitsiä ja astioita. Jakauduin hassusti kahtia kun Aurora kertoi minulle tämän. Toinen puoli halusi ravistella Auroraa ja sanoa ettei vanhemmista saa puhua pahaa ja toinen puoli halusi murtautua yöllä heidän taloonsa ja paloitella hänen äitinsä kirveellä sänkyyn.
"Odotas!" Hän sanoi äkkiä ja ryhtyi kavamaan mustaa, nahkaista reppuaan. Toljotin Aurooraa hänen puuhatessa sydän pakahtuen rakkaudesta ja surusta ystävää kohtaan ja pää täynnä arvoituksia "varastitko sinä käärmeen? Onko siellä kuollut lintu?" Arvuuttelin, mutta ihan pieleen sillä Aurora kaivoikin esiin CD-levyn ja ojensi sen minulle. "Saat vaikka pitää sen. Isoveli käy matkustamassa ja ostaa aina hyvää musaa."
"Mutta..." Vastustelin. Olin alkanut tärisemään ja hikoilemaan. Olin ihan paska siinä kun piti sanoa kiitos tai anteeksi. En sanonut semmoista.
"Sulla ei kuitenkaan olisi ikinä siihen rahaa ja mun perhe on ökyrikas." Kun Aurora laittoi sen noin sileäksi en viitsinyt sanoa enää vastaan. Olin todella kiitollinen. Mankassani ei ollutkaa vieraillut kuin Dimmu Borgirin Stormblåst ja Moonspellin Wolfheart.
Levy jota pitelin kädessäni oli Dismal Euphony -nimiseltä bändiltä ja levyn nimi oli Autumn Leaves - The Rebellion of Tides ja pian se olisi yksi lempi levyistäni.
"Onko jokin päin persettä?" Sain kysyttyä viimein.
"Ei. Kaikki on hyvin." Aurora vastasi, hymyili sitten ujosti punastuen ja sanoi "Ainoastaan sun paskapääs on päin persettä."
Mutta kaikki ei ollut hyvin ja se mikä oli huonosti pysyi ikuisesti salaisuutena.
Aurora hirtti itsensä parin päivän päästä.
Maailma onkin liian ruma enkeleille ja Aurora lensi ulos tästä maailmasta.
-Raven.
tiistai 7. syyskuuta 2010
City-apinoiden sähkölaitteet.
Lehdessä oli juttua, kun oltiin tehty eläinkokeita kiinalaisilla teineillä ja ne jotka käyttivät eniten tietokoneita havaittiin todennäköisemmin masennusta. Eikö se ole aika itsestään selvää?
Näköjään nykyään ihmiset ovat niin vieraantuneita luonnosta etteivät tajua edes oman terveytensä päälle joten ihan hyvä tiedottaa asiasta. Minä olen ollut jo kauan sitä mieltä, että kaupungit, saasteet ja sähkölaitteet ovat ihan yhtä epäterveellisiä ihmisille kuin muillekin eläimille. Kun vain istuu neljän seinän sisällä ei ole mikään ihme että keho ja mieli sairastuu ja sitten ei edes tee mieli mennä ulos. Joissain paikoissa ei enää edes ole paljoa ulos mentävää, kun kaikki metsät kaadetaan.
Toisaalta joskus kun ihminen masentuu, hän alkaa etsimään turvaa netistä tai televisiosta, koska sehän on ihanteellinen pako todellisuudesta, mutta silti se kostautuu, siitä voi tulla ilkeä noidanpyörä.
Netistä löytää nykyään helpommin seuraa, kuin ulkoa, kun kaikki istuvat sisällä eikä kukaan lähde esimerkiksi kahville.
Toisaalta musiikinkuuntelussa en ole havainnut mitään ongelmia, vaikka luulenkin että minussa on vähän sähköyliherkkyyden vikaa. Jonkin takia rakastan yhä huudattaa Black Metallia ilman minkäänlaista pahoinvointia. Minulle se kai on terapiaa vaikka se vaatiikin sisällä istumista. Kummallista sähköyliherkkyyttä, kun ei kuitenkaan ole.
Sähköyliherkkyys voi wikipedian mukaan ilmetä ihoreaktiona kuten punoituksena, kihelmöintinä tai polttavana tunteena, tai yleisoireina kuten väsymyksenä, keskittymisvaikeutena, muistihäiriöinä, huimauksena, ruoansulatusvaikeuksina tai sydämentykytyksenä.
Minulla se ilmenee keskittymisvaikeutena ja väsymyksenä sekä ärsyyntymisenä, tulee sellainen lamaantunut ja vihainen olo esimerkiksi kännykän käyttämisestä. Veljellä on samanlainen kännykkä inho, mutten tiedä mistä se hänellä johtuu.
Joillakin "sairaus", mitä en oikeastaan pidä sairautena, menee niin pitkälle että "joutuvat" erakoitumaan kaupungista maalle. Minä mielelläni erakoituisinkin erämaahan!
-Raven.
Näköjään nykyään ihmiset ovat niin vieraantuneita luonnosta etteivät tajua edes oman terveytensä päälle joten ihan hyvä tiedottaa asiasta. Minä olen ollut jo kauan sitä mieltä, että kaupungit, saasteet ja sähkölaitteet ovat ihan yhtä epäterveellisiä ihmisille kuin muillekin eläimille. Kun vain istuu neljän seinän sisällä ei ole mikään ihme että keho ja mieli sairastuu ja sitten ei edes tee mieli mennä ulos. Joissain paikoissa ei enää edes ole paljoa ulos mentävää, kun kaikki metsät kaadetaan.
Toisaalta joskus kun ihminen masentuu, hän alkaa etsimään turvaa netistä tai televisiosta, koska sehän on ihanteellinen pako todellisuudesta, mutta silti se kostautuu, siitä voi tulla ilkeä noidanpyörä.
Netistä löytää nykyään helpommin seuraa, kuin ulkoa, kun kaikki istuvat sisällä eikä kukaan lähde esimerkiksi kahville.
Toisaalta musiikinkuuntelussa en ole havainnut mitään ongelmia, vaikka luulenkin että minussa on vähän sähköyliherkkyyden vikaa. Jonkin takia rakastan yhä huudattaa Black Metallia ilman minkäänlaista pahoinvointia. Minulle se kai on terapiaa vaikka se vaatiikin sisällä istumista. Kummallista sähköyliherkkyyttä, kun ei kuitenkaan ole.
Sähköyliherkkyys voi wikipedian mukaan ilmetä ihoreaktiona kuten punoituksena, kihelmöintinä tai polttavana tunteena, tai yleisoireina kuten väsymyksenä, keskittymisvaikeutena, muistihäiriöinä, huimauksena, ruoansulatusvaikeuksina tai sydämentykytyksenä.
Minulla se ilmenee keskittymisvaikeutena ja väsymyksenä sekä ärsyyntymisenä, tulee sellainen lamaantunut ja vihainen olo esimerkiksi kännykän käyttämisestä. Veljellä on samanlainen kännykkä inho, mutten tiedä mistä se hänellä johtuu.
Joillakin "sairaus", mitä en oikeastaan pidä sairautena, menee niin pitkälle että "joutuvat" erakoitumaan kaupungista maalle. Minä mielelläni erakoituisinkin erämaahan!
-Raven.
tiistai 22. kesäkuuta 2010
Kosketuksia Tuonpuoleiseen
Löysin juuri käsiini kirjan jossa käsitellään kokemiani asioita VAKAVASTI. Parapsyykkisiä asioita. Aivan oikea meedio kertoo kokemuksistaan. Olen niin iloinen, että löysin käsiini tuon kirjan, sillä oikeasti uskoin olevani ihan pimahtanut ja itkin psykologilleni, että Kummitus pelottaa minua ihan sikana nykyään. Psykologi ei ottanut asiaa ihan hyvin, virnuili vain ja totesi, että olet hullu, kokeile pillereitä. Menin käynnin jälkeen kotiin hyvin epätyytyväisenä ja pelokkaana sekä masentuneena. Totta hitossa minua vähän pelottaa, kun näen väkivaltaisia näkyjä, enkä tiedä miksi. Olen ollut herkkä näyille pienestä pitäen ja en ole vähään aikaan kokenut mitään vastaavaa, joten käännyin psykologin puoleen ja jostain syystä psykologit aina uskovat ihmisten olevan psykoottisia.. Mutta ihmiset! Jos teillä on saman kaltaisia kokemuksia kuin minulla, älkää vaipuko epätoivoon. Totta kai jotkut ihmiset ovat varsin psykoottisia, minun mummoni esimerkiksi näki piruja joka puolella, jopa äidissä ja minussa, tiedä sitten oliko hän oikeassa, mutta jos näette jotain, se voi olla merkki tuonpuoleisesta. Mutta kyseenalaistaminen ja totuuden etsiminen on tärkeintä. Totuus kestää aina kyseenalaistamisen. Mutta ns. yliluonnollisia kokemuksia on vaikea tutkia tieteen avulla, koska jokainen käy ne läpi henkilökohtaisesti eikä ulkopuolinen ymmärrä kokemusta tai näe samaa. Minä en edes ajatellut kokoasiaa ennenkuin avasin kirjan, elin yksin pelossa psykologin jälkeen ja lainasin kirjan vain omaa tarinaani varten, jossa tapahtuu kaikkea yliluonnollista, mutta sitten tajusin kirjan myös selittävän ja kuvaavan mitä minulle on tapahtunut. En ehkä, välttämättä olekkaan ihan psykoottinen, mikä on pelottavaa, mutta myös suuri helpotus. Näiden asioiden ei tarvitse olla ahdistavia, jos niitä tarkkailee maltillisesti ja järjellä.
-Raven.
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Välittävä Ja Muita Sanoja
Ihmiset käyttävät liikaa sanoja -jopa minä varsinkin silloin kun minulla on liikaa energiaa, tai yritän salailla jotain. Mutta asiaan...
Minua on jotenkin aina ärsyttänyt valehtelu ja olen erittäin epäluuloinen muutenkin, kai sitten. Yleensä jätän huomiotta kaiken mitä pidän paskapuheena, koska jos en jättäisi saisin raivokohtauksen viiden sekunnin välein. Nyt kuitenkin muistelin juuri edellistä kirjoitusta kirjoittaessani paskapuheita, joita psykologini suoltaa äänitorvensa kautta -en juurikaan ole vihainen tällä hetkellä, vain masentunut kai. Hän on hyvä psykologi, mutta en enää mene hänen luokseen, kuin seuraavalle käynnille. Siitä kai kirjoitan jokin toinen päivä, jos jaksan.
Hän sanoo aivan liian usein että minä (Raven) muka välitän muista paljon, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa, olen maailman itsekeskeisin ihminen. Jos välittäisin muista tippaakaan lopettaisin koulut kesken ja muuttaisin äitin luokse hoitamaan järjestystä, kissoja, äitiä ja veljeä. Kaikki on nyt niin hyvin, että minulla on vain melankoliani ja syyllisyyteni.
Mutten välitä kenestäkään. Kaikki ovat paskaa täynä. "minä haluan rakkautta" "minä haluan rahaa" . Olen kai katkera.
Anteeksi ja Kiitos. Noita sanoja minä olen kova käyttämään, mutta yritän vähentää. Jos niitä käyttää liikaa, niilläkään ei ole merkitystä. Muistaakseni ylikäytin niitä tahallani, koska en halunnut ihmisten ottavan niitä tosissaan, olin pahoillani ja muistaakseni häpeissäni, mutten halunnut minulle annettavan anteeksi, sellainen oli hellävarainen hampaiden näyttö.
-Raven.
Minua on jotenkin aina ärsyttänyt valehtelu ja olen erittäin epäluuloinen muutenkin, kai sitten. Yleensä jätän huomiotta kaiken mitä pidän paskapuheena, koska jos en jättäisi saisin raivokohtauksen viiden sekunnin välein. Nyt kuitenkin muistelin juuri edellistä kirjoitusta kirjoittaessani paskapuheita, joita psykologini suoltaa äänitorvensa kautta -en juurikaan ole vihainen tällä hetkellä, vain masentunut kai. Hän on hyvä psykologi, mutta en enää mene hänen luokseen, kuin seuraavalle käynnille. Siitä kai kirjoitan jokin toinen päivä, jos jaksan.
Hän sanoo aivan liian usein että minä (Raven) muka välitän muista paljon, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa, olen maailman itsekeskeisin ihminen. Jos välittäisin muista tippaakaan lopettaisin koulut kesken ja muuttaisin äitin luokse hoitamaan järjestystä, kissoja, äitiä ja veljeä. Kaikki on nyt niin hyvin, että minulla on vain melankoliani ja syyllisyyteni.
Mutten välitä kenestäkään. Kaikki ovat paskaa täynä. "minä haluan rakkautta" "minä haluan rahaa" . Olen kai katkera.
Anteeksi ja Kiitos. Noita sanoja minä olen kova käyttämään, mutta yritän vähentää. Jos niitä käyttää liikaa, niilläkään ei ole merkitystä. Muistaakseni ylikäytin niitä tahallani, koska en halunnut ihmisten ottavan niitä tosissaan, olin pahoillani ja muistaakseni häpeissäni, mutten halunnut minulle annettavan anteeksi, sellainen oli hellävarainen hampaiden näyttö.
-Raven.
Koira Nimeltä Neo
Hänessä on jotain muinaista viisautta, mikä juontaa juurensa hänen villeihin esi-isiinsä, jotka juoksivat villeinä ja vapaina maassa, jota ihmisen käden kosketus ei ollut vielä saastuttanut. Hänen silmistään näkee hetkeen jolloin tila ja aika on rajaton, vain tämä hetki merkitsee ja tässä hetkessä tapahtuu miljoona asiaa, vaikka korva kuulee ainoastaan tuulen kuiskauksen ja silmän on turha edes yrittää nähdä. Hän nuuskii ilmasta ja maasta muiden kulkijoiden merkkejä, aisteilla jotka useimmilta on unohtunut.
Tästä kaikesta huolimatta hän käyttäytyy kuin suden pentu, suden pentu vaikka on jo kaksi vuotias. Hän on pitkäkarvainen mäyräkoira, kämppikseni seuralainen ja minulle uutta kummasteltavaa. Tulemme toimeen keskenämme, sillä molemmat pidämme enemmän ulkoilmasta kuin neljän seinän sisällä tukehtumisesta.
En kuitenkaan ole hyvä koiran hoidossa, tai kenenkään taikka minkään hoitamisessa, syyllisyys tekee oloni tukalaksi, kun en osaa huoltaa ketään. Jos olisin välittävämpi asuisin äitin luona ja hoitaisin kissoja -mutta en ole siellä.
Tästä kaikesta huolimatta hän käyttäytyy kuin suden pentu, suden pentu vaikka on jo kaksi vuotias. Hän on pitkäkarvainen mäyräkoira, kämppikseni seuralainen ja minulle uutta kummasteltavaa. Tulemme toimeen keskenämme, sillä molemmat pidämme enemmän ulkoilmasta kuin neljän seinän sisällä tukehtumisesta.
En kuitenkaan ole hyvä koiran hoidossa, tai kenenkään taikka minkään hoitamisessa, syyllisyys tekee oloni tukalaksi, kun en osaa huoltaa ketään. Jos olisin välittävämpi asuisin äitin luona ja hoitaisin kissoja -mutta en ole siellä.
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
You Don't Like What We Are In Your Eyes.
En pidä tästä tunteesta. On taas ollut ihan ihme fiilikset tässä kuussa. Kuin hukkuisin ja yrittäisin kurkottaa pintaan, mutta en löydä pintaan. Olen vihainen ja surullinen. Enkä jaksaisi käydä koulua.
En jaksa miettiä tuota juuri nyt. Tylsä aihe muutenkin. Kuitenkin, olen ollut taas käymässä kotona, kun oli veljen synttärit. Nostalgiaa on ilmassa, olemme käyneet metsässä yhdessä ehkä viimeksi kun olin kaksitoista vuotias, sen jälkeen olemme kulkeneet omia reittejämme, mutta nyt menimme taas yhdessä metsään. Tässä lähellä oleva metsä on tosin masentavan pieni siihen verrattuna minkälaisena muistan sen, tänne on rakennettu lisää taloja ja muuta totaalisen masentavaa.
Olin tajuttoman kömpelö, kompastelin kuin mikäkin rähmäkäpälä ja tulin kymmenen metriä veljen takana. Olen ehkä hieman ruosteessa. Yleensä katselen metsässä lintuja ja viime aikoina olen käynyt metsässä vain koiran kanssa.
Kun on aikaa ja tulee lämpöisempää voisin harjoitella kämpän läheisyydessä olevassa metikössä ennen kuin lähden vaeltamaan. Ajattelin vaeltaa kesälomalla aluksi kaksi tai kolme päivää ja myöhemmin viikkoja. Jos olisi jokin reppu ja teltta sunmuuta niin se olisi aivan mahtavaa!
Ja kiikarit. *kuolaa näppäimistölle*
Näkemisiin ja hyvää päivän jatkoa kaikille.
-Raven.
perjantai 12. helmikuuta 2010
My Heart of Chaos is Bleeding Once Again.
Olen uskonut, etten ansaitse rakkautta. Ehkä en, kaikki todisteet viittaavat ainakin siihen, että minua on mahdoton rakastaa. Niin olen tyytynyt yksinäisyyteen.
Uskoin monta vuotta rakkauden, ilon ja onnen olevan itsepetosta. Sanotaan, että jos jokin on vaikeaa se sivuutetaan väittämällä sen olevan mahdotonta.
Järjen laissa kaikki on joko mahdotonta tai mahdollista.
Minun sydämmeni ei ole järkevä. Sydämmeni on kaaosta ja kaikki eri tunteet repivät sen kappaleiksi.
Kärsin ikuisesti tässä surun ja tuskan maailmassa.
Kun torstaina aloin hieman uskomaan rakkauteen, petyin hieman tunteisiini. Kun olen huutanut jo niin kauan, että minä pärjään yksin. On heikkoa luottaa elämänsä muiden käsiin, mutta silti minä putoan enkä edes jaksa yrittää.
Se oli ainut tapa pysyä hengissä, pitää itse itsestään huolta ja kieltää onnen ja rakkauden tunteet. Mutta jos rakkaus on kielletty minulta, en halua enää elää.
I'm suffering forever
In the end everybody goes away.
Mine is pain and sorrow, all mine.
I'm unloveable, I'm hagalaz, I'm abortion, I'm total insanity.
-Raven.
perjantai 29. tammikuuta 2010
Lovesongs Kill Me So I Don't Listen To Such.
Nyt loppui itsesääli. Olen pohtinut pääni puhki miten villistä pennusta tuli väsynyt ja masentunut. Nimittäin aliravitsemuksella saattaa olla aika pahasti näppinsä pelissä. Esimerkiksi C-vitamiinin puutteesta tulee tietysti väsymystä, lihaskipua, ruokahaluttomuutta, haavojen hidasta paranemista ja hengenahdistusta.
Ruokahaluttomuutta, kyllä, todella ärsyttävää kun yrittää kaikkensa että olisi nälkä, jotta mahaan sattuisi, mutta nälkää ei vain tule, sen lisäksi kehoni tottui syömättömyyteen. Haavojen hidas paraneminen, indeed, kaikki tulehtui ja pienen pienienkin viiltojen paranemiseen meni ikuisuus. Hengenahdistusta ja stressin sietokyvyn heikkenemistä, täsmälleen. Ja olen aina väsynyt, se johtuu myös proteiinin puutteesta.
Minulla tasavarmana oli ja on vaikka minkälaista puutosta, koska nälkiinnytin itseni siihen pisteeseen että näin harhoja. Nykyään on helpompi ajatella järkevästi mitä puuttuu milloinkin, mutta minulla on yhä syömishäiriö. Päässäni on ääni joka solvaa minua ahneeksi, sanoo etten ansaitse mitään ja kauhistelee kuinka ihmiset kuormittavat maapalloa ja että maailma pitää pelastaa kuolemalla pois ennenkuin on liian myöhäistä.
Olen henkisesti epävakaa ja tyypillisesti jos luen jostain se menee alitajuntaani ja siitä saattaa tulla vakavakin pakkomielle. Tunnen henkistä ja fyysistä kipua jos jokin eläin kärsii jossain päin maapalloa. Sillätavoin sivuutan todelliset raivon kohteeni, joita en halua ajatella, ne asiat jotka alitajuntani on lukinnut monen oven taakse ja heittänyt avaimen menemään.
Kuitenkin yritän parhaani. Hyvinä päivinä saan syötyä ihan riittävästi eli tonnikala purkin(ennen täytyin parista lusikallisesta koko päiväksi!), ruisleivän ja joskus jopa saan tungettua kaiken tuon päälle hedelmän. Olen aina tykännyt hedelmistä, vaikka ne ovatkin täyttäviä.
Yritän pitää itsestäni. Luonnonsuojelun sijasta olen todella perehtynyt Wiccaan ja piirtämiseen. Pidän Wiccasta koska se hyväksyy kaikki sellaisina kuin ovat. Minä olen minä enkä muuksi voi muuttua. Nyt kun en pääse metsään juoksentelemaan kun on tajuttoman kylmää yritän myös lukea biologiaa, josta aijon saada ainakin ysin. Rakastan sitä kirjaa.
Mutta luultavasti vihaan itseäni niin kauan kuin elän. En voi antaa itseni luulla itsestäni kummoisempia. En ole edes uskaltanut puhua sille metallisti miehelle, koska en jaksa pettyä itseeni uudelleen, joten hoidan sen vain päiväjärjestyksestä viiltelemällä ja jatkan unessa elämistä.
Rakastan uniani.
-Raven.
Ruokahaluttomuutta, kyllä, todella ärsyttävää kun yrittää kaikkensa että olisi nälkä, jotta mahaan sattuisi, mutta nälkää ei vain tule, sen lisäksi kehoni tottui syömättömyyteen. Haavojen hidas paraneminen, indeed, kaikki tulehtui ja pienen pienienkin viiltojen paranemiseen meni ikuisuus. Hengenahdistusta ja stressin sietokyvyn heikkenemistä, täsmälleen. Ja olen aina väsynyt, se johtuu myös proteiinin puutteesta.
Minulla tasavarmana oli ja on vaikka minkälaista puutosta, koska nälkiinnytin itseni siihen pisteeseen että näin harhoja. Nykyään on helpompi ajatella järkevästi mitä puuttuu milloinkin, mutta minulla on yhä syömishäiriö. Päässäni on ääni joka solvaa minua ahneeksi, sanoo etten ansaitse mitään ja kauhistelee kuinka ihmiset kuormittavat maapalloa ja että maailma pitää pelastaa kuolemalla pois ennenkuin on liian myöhäistä.
Olen henkisesti epävakaa ja tyypillisesti jos luen jostain se menee alitajuntaani ja siitä saattaa tulla vakavakin pakkomielle. Tunnen henkistä ja fyysistä kipua jos jokin eläin kärsii jossain päin maapalloa. Sillätavoin sivuutan todelliset raivon kohteeni, joita en halua ajatella, ne asiat jotka alitajuntani on lukinnut monen oven taakse ja heittänyt avaimen menemään.
Kuitenkin yritän parhaani. Hyvinä päivinä saan syötyä ihan riittävästi eli tonnikala purkin(ennen täytyin parista lusikallisesta koko päiväksi!), ruisleivän ja joskus jopa saan tungettua kaiken tuon päälle hedelmän. Olen aina tykännyt hedelmistä, vaikka ne ovatkin täyttäviä.
Yritän pitää itsestäni. Luonnonsuojelun sijasta olen todella perehtynyt Wiccaan ja piirtämiseen. Pidän Wiccasta koska se hyväksyy kaikki sellaisina kuin ovat. Minä olen minä enkä muuksi voi muuttua. Nyt kun en pääse metsään juoksentelemaan kun on tajuttoman kylmää yritän myös lukea biologiaa, josta aijon saada ainakin ysin. Rakastan sitä kirjaa.
Mutta luultavasti vihaan itseäni niin kauan kuin elän. En voi antaa itseni luulla itsestäni kummoisempia. En ole edes uskaltanut puhua sille metallisti miehelle, koska en jaksa pettyä itseeni uudelleen, joten hoidan sen vain päiväjärjestyksestä viiltelemällä ja jatkan unessa elämistä.
Rakastan uniani.
-Raven.
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Miksi minä?
Kuuluu yleinen kysymys: Miksi minun pitäisi muuttua, kasvaa, kestää, kärsiä, oppia? Elämä, tai jonki korkeampi voima yleensä heittää paskaa niskaan juuri kun luulee jo nähneensä tarpeeksi ja uskoo olevansa vahvempi ja ylpeä siitä, sitten tulee taas nöyrtyä näkemään lisää.
Tulen hulluksi kun läheiseni kärsivät ja kuolevat, kun empatia kykyni ei ole vahvin puoleni. Heikkona ja avuttomana haluan eroon kaikesta, mikä satuttaa minua. Tee mitä haluat sanon vihdoin vaikka en tarkoita sitä. "Olen nähnyt jo kuinka haluat mennä pois, joten painu jo helvettiin!" Mutta en ole nähnyt mitään, enkä edes tarkoita sitä mitä sanon, ei, en todellakaan tarkoita.
Tule, niin kuuntelen, mene niin odotan.
-Raven.
Tulen hulluksi kun läheiseni kärsivät ja kuolevat, kun empatia kykyni ei ole vahvin puoleni. Heikkona ja avuttomana haluan eroon kaikesta, mikä satuttaa minua. Tee mitä haluat sanon vihdoin vaikka en tarkoita sitä. "Olen nähnyt jo kuinka haluat mennä pois, joten painu jo helvettiin!" Mutta en ole nähnyt mitään, enkä edes tarkoita sitä mitä sanon, ei, en todellakaan tarkoita.
Tule, niin kuuntelen, mene niin odotan.
-Raven.
lauantai 12. joulukuuta 2009
What are you even living for, if you live in a constant fear?
Minä ainoastaan valitan tässä blogissa. Oikeastaan elämäni ei ole niin kamalaa. Olen vain usein masentunut, vihainen, surullinen ja ahdistunut epäkohdista ja sitten päädyn tänne kiukkuamaan. En oikeastaan edes ole niin katkera siitä että minua satutetaan päivästä toiseen tavalla tai toisella. Ja tiedän että on heikkoa valittaa ja tekee heikoksi olla katkerana häntäänsä pureva käärme. Tulisi olla vahva taivaalla vapaana lentävä susi- eikun lintu. :D
Joten pyydän anteeksi.
Koira nukkuu sänkyni alla tällä hetkellä, se viihtyy siellä koska minulla on alot päällä, sillä katselisin jatkuvasti selkäni taakse, jos olisin koneella ja pimeässä. Psykologille on aika vasta melkein kuukauden päästä. Ja vasta kun tämä alkoi toimimaan enkä enää ollut jääkalikka istunnossa. Nyt taas seuraavalla kerralla jännitän uudestaan varmana.
Maanantaina on koe, enkä ole lukenut, ei huvita. Mutta luin kirjasta "Kärpänen, hiiri ja ihminen" näin: "paras kenraali on hän, joka antaa asioiden kehittyä omaa tahtiaan, antaa ihmisten puhua sotaneuvotteluissa, ja lueskelee taistelua edeltävänä iltana sängyssään salapoliisiromaania."
Jospa tuo päteisi myös koetilaisuuteen? Ei. Ei, tuo lainaus ei ole pätevä syy tehdä kaikkea muuta paitsi lukea kokeeseen. Hitsit.
Olen vain niin paljon omissa ajatuksissani, että lukeminen on hyödytöntä. Sen sijaan olen piirtänyt ja kirjoittanut. Ja lainasin kirjastosta kasan luonto-, eläin- biologiakirjoja sekä pari eläintensuojelu kirjaa.
Aijon lukea niistä perhanan vesikirppupaskiaisista. On hyvä tuntea vihollisensa. Niin mistäkö höpisen? No siitä kun ne murhanhimoiset paskiaiset söivät lapseni.
Se siitä.
Huomenna pitäisi mennä ulos syömään Sepon kanssa. Minä entisenä ja hieman nykyisenäKIN syömishäiriöisenä itsenivihaajana karttaisin mielelläni ulkona kaikkien nähtävillä syömistä, mutta vitut. Minua ei pidättele mikään itseinho ongelma, kiellän että minulla edes on jokin niin naurettava ongelma. Ha-ha.
Besides, minä tahdon salaattia.
Silly uptade on Sunday 13.12. I couldnt sleep and why Im writting in english is because I forgot how to write finnish and that is because I was almost all night at Safe Havens self injury forum which happens to be english site. And then I watched videos from YouTube.
Take a look if you may!
I want to be more stronger and beautiful than my pain.
Take a look through my eyes
Dance with the devil
Run, Wolves
Joten pyydän anteeksi.
Koira nukkuu sänkyni alla tällä hetkellä, se viihtyy siellä koska minulla on alot päällä, sillä katselisin jatkuvasti selkäni taakse, jos olisin koneella ja pimeässä. Psykologille on aika vasta melkein kuukauden päästä. Ja vasta kun tämä alkoi toimimaan enkä enää ollut jääkalikka istunnossa. Nyt taas seuraavalla kerralla jännitän uudestaan varmana.
Maanantaina on koe, enkä ole lukenut, ei huvita. Mutta luin kirjasta "Kärpänen, hiiri ja ihminen" näin: "paras kenraali on hän, joka antaa asioiden kehittyä omaa tahtiaan, antaa ihmisten puhua sotaneuvotteluissa, ja lueskelee taistelua edeltävänä iltana sängyssään salapoliisiromaania."
Jospa tuo päteisi myös koetilaisuuteen? Ei. Ei, tuo lainaus ei ole pätevä syy tehdä kaikkea muuta paitsi lukea kokeeseen. Hitsit.
Olen vain niin paljon omissa ajatuksissani, että lukeminen on hyödytöntä. Sen sijaan olen piirtänyt ja kirjoittanut. Ja lainasin kirjastosta kasan luonto-, eläin- biologiakirjoja sekä pari eläintensuojelu kirjaa.
Aijon lukea niistä perhanan vesikirppupaskiaisista. On hyvä tuntea vihollisensa. Niin mistäkö höpisen? No siitä kun ne murhanhimoiset paskiaiset söivät lapseni.
Se siitä.
Huomenna pitäisi mennä ulos syömään Sepon kanssa. Minä entisenä ja hieman nykyisenäKIN syömishäiriöisenä itsenivihaajana karttaisin mielelläni ulkona kaikkien nähtävillä syömistä, mutta vitut. Minua ei pidättele mikään itseinho ongelma, kiellän että minulla edes on jokin niin naurettava ongelma. Ha-ha.
Besides, minä tahdon salaattia.
Silly uptade on Sunday 13.12. I couldnt sleep and why Im writting in english is because I forgot how to write finnish and that is because I was almost all night at Safe Havens self injury forum which happens to be english site. And then I watched videos from YouTube.
Take a look if you may!
I want to be more stronger and beautiful than my pain.
Take a look through my eyes
Dance with the devil
Run, Wolves
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
DEAD
