Hänessä on jotain muinaista viisautta, mikä juontaa juurensa hänen villeihin esi-isiinsä, jotka juoksivat villeinä ja vapaina maassa, jota ihmisen käden kosketus ei ollut vielä saastuttanut. Hänen silmistään näkee hetkeen jolloin tila ja aika on rajaton, vain tämä hetki merkitsee ja tässä hetkessä tapahtuu miljoona asiaa, vaikka korva kuulee ainoastaan tuulen kuiskauksen ja silmän on turha edes yrittää nähdä. Hän nuuskii ilmasta ja maasta muiden kulkijoiden merkkejä, aisteilla jotka useimmilta on unohtunut.
Tästä kaikesta huolimatta hän käyttäytyy kuin suden pentu, suden pentu vaikka on jo kaksi vuotias. Hän on pitkäkarvainen mäyräkoira, kämppikseni seuralainen ja minulle uutta kummasteltavaa. Tulemme toimeen keskenämme, sillä molemmat pidämme enemmän ulkoilmasta kuin neljän seinän sisällä tukehtumisesta.
En kuitenkaan ole hyvä koiran hoidossa, tai kenenkään taikka minkään hoitamisessa, syyllisyys tekee oloni tukalaksi, kun en osaa huoltaa ketään. Jos olisin välittävämpi asuisin äitin luona ja hoitaisin kissoja -mutta en ole siellä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
DEAD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti