Kapinasielu.

Jostain kummallisesta syystä teen aina päin vastoin kuin minun pitäisi/minua käskytetään tekemään. Tämä on pistänyt minut miettimään viime päivien aikana. Onko se niin, että ihmiset kaatavat puita polulleni, sille ainoalle polulle, jota haluan kulkea ja väittävät että polku, jota kuljen on väärä, vai sainko lapsuudessa tarpeekseni kilttinä olemisesta ja alitajuntaani on juurtunut pakkomielteinen tarve inttää vastaan?

Äiti sanoi, että pistä hiukset kiinni ja vannoin etten ikinä pistä hiuksia kiinni, äiti yritti tunkea minulle tiukat farkut ja ostin mahdollisimman leveän hameen. Isä sanoi, etten saa hankkia lävistyksiä, minulla on yksitoista ja suunnittelen uutta. Koulussa ihmiset inhosivat metalli musiikkia ja kaikki metallistit olivat automaattisesti saatanan palvojia ja batmaneja ja silti minä rakastuin metalli musiikkiin. Ja yleisesti ottaen menen aina muodin kanssa toiseen suuntaan -ainakin omasta mielestäni tahattomasti.
Nykyään en edes käytä meikkiä, paitsi silmämeikkiä silloin tällöin.

Ehkä minuun ei vain kerkinyt tarttua valtavirtaa, kun minua syrjittiin pennusta asti ja kun minulla on luultavasti ollut ihan jo pienenä huono näkö ja kun en tajunnut sitä en jaksanut kiinnittää huomiota siihen mitä näin ympärilläni vaan mitä näin sieluni silmin.

Uskon olevani tahattomasti kapinallinen, sillä pidän uusien ajatusten miettimisestä, en heti tykkänään sulje korviani neuvoilta, mutta olen silti siihen asti kriittinen kuulemani suhteen, että minua pidetään jääräpäänä (ehkä olenkin vähän....). Mutta minulle ei ole tarkoitettu jonkin selkeän tien kulkemista, teen auttamatta aina oman pääni mukaan.


Ja kuka sanoo mitä pitää tehdä? Pitääkö yleensäkkään mitään tehdä? Minkälainen pitää olla ja minkä takia pitäisi? Kuka keksi säännöt? Valtavirta? Muoti? Media?
Luonnossa kaikki tottelevat omia sääntöjään ja ainut sääntö on vaisto.

Tämä on ihana kappale:



-Raven.