Spiritual Healing

Olen elossa toistaiseksi. Mutta en ole kirjoittanut koska en juuri käytä konetta ja koska olen ollut kipeänä. Olin kiinnostavan kauan kuumeessa. Epäreilua että Eric Draven nousi haudasta lihaksikkaana leijonana ja minä makasin sängyssä viikon ja sitten nousin ylös näyttäen muumioituneelta mummelilta. Mutta houraileminen, painajaiset ja vihainen musiikki edistävät luovuutta. Teoriani mukaan kuumeen aikana seinä elävien ja kuolleiden välillä ohenee. Ja pähkäilin että Stephen Kingillä mahtaan olla usein kuumetta.
Ajattelin että jos yksi tarinan pätkä mahtuu tähän niin voisin vaikka postittaa sen blogiini ihan huvin vuoksi vaikka minulla ei ole tarkoituksena ikinä kirjoittaa mitään edes deviantart sivulleni, niin tänne voisin kirjoittaa eka tämän tuoreemman pätkän ja myöhemmin vanhemman, jos löydän sen tietyn jostain. Huomasin muuten juuri että ikkunoiden väliin on jäänyt loukkuun julmetun kokoinen amppari. Kohta se tietysti istuu päälaellani sadistisen iloisena ja valmiina pistämään minua. Ja se voisi olla vaarallista. Minua on pistänyt vain semmoinen pikkuinen erakko-ampiainen, jonka pisto tuntuu siltä kuin nahkaa olisi poltettu tupakalla, eikä siitä jää kovin pahaa pattiakaan.

Minulla on aika monia keskeneräisiä tarinoita. Kaikki tapahtuu sellaisessa maailmassa, joka on joskus ollut tai tulee joskus olemaan. Tämä tarina, joka minua on nykyään kiinnostanut kertoo Morg-nimisestä ADHD ja Maanis Depressiivisestä metallisti pojasta. Tässä tarinassa Morg on yksivuotias ja kerron hänen perheestään hänen isosiskonsa, Margaretin näkökulmasta. Kun Margaret kuolee nuorena hän jää kummittelemaan läheiseen metsään. Alter-egoni Raven arvostelee tapahtumia turvalliselta lähietäisyydeltä.
Kappaleet joita kuuntelin olivat Mustan Kuun lapset - Ruoska sekä muita kappaleita joiden nimiä en enää muista. Tein joskus kokoelmalevyjä enkä muista enää mintä kappaleita siellä pyörii mutta kaikki on loistavia ja mahdollistavat teiniangstin paperille rustaamisen, jos myönnän, että osa kirjoituksissa on ja ei ole omakohtaisia. Mutta pitäkää mielessä, että lukemanne on fiktiota.

Kun tajusin, että Auroraa kiusattiin koulussa, aloin myös hiljalleen tajuta, että koko ihmiskunta on läpimätä.
Minua oltiin aikojen alusta hyljeksitty ja haukuttu, mutta jos minuun sattui en antanut sen näkyä. Aurora taas oli minua herkempi ja se tietysti innosti kiusaajia.
Suurin osa ihmisistä puhuu paskaa ja minä tiedän sen vaikka yksikään tapaamani ihminen ei ikinä avaisi suutaan. Minä tiedän sen vain katsomalla silmiin.
"kykyni" lukea ajatuksia oli vahvempi lapsena, sitten en jaksanut enää vahvistaa sitä sillä mitä hyödyttää tietää totuus jos sille ei voi tehdä mitään?
Mutta kumpa olisin lukenut Auroran ajatuksia paremmin
Olin ollut flunssainen sen jälkeen kun äiti oli heittänyt minut lumihankeen ilman kenkiä ja talvivaatteita. Olin myös räjähdysaltis sillä kaikki näytti menevän hyvää vauhtia päin Helvettiä.
Istuin luokka huoneessa odotellen Auroraa ja niistellen sillä nenäni oli niin pahasti tukossa etten saanut happea ja siitä johtuen pääni oli kipeä. "Kukkakeppi on koulussa!" luokan vähä-älyisin mölyapina ylisti paikalla olemistani viitaten laihaan ruhooni jota korosti tummat roikkuvat vaatteeni.
Puhalsin hiuksia silmiltäni. Ne olivat kuitenkin rasvaiset ja paksussa takussa ja tuskin liikahtivat. Katsoin sivulleni, missä se onneton ylimielinen tupakalta haiseva pentu tuhlasi tunkkaisen luokan happea. Mielikuvitukseni on aina ollut vilkas ja kuvittelin kuinka muutuin sudeksi ja upotin kynteni hänen kiljuvaan naamaansa ja raavin kunnes enää hänen verinen pääkallonsa ja yksi tuojottava silmä oli jäljellä.
Virnistin ja päiväuneni hajosi pirstaleiksi kun ihmisraato löi minua matematiikan kirjalla.
Jokunen paikalla olija nauroi. Teinihuorat eivät olleet paikalla sillä ne kaikki olivat puuteroimassa itseään. Koko porukka käyttii niin paljon meikkiä ja muita kemikaaleja että niitä seurasi vihreän värinen pilvi ja olin aina vähällä pyörtyä kun ne kulkivat ohitse.
Auroraa ei naurattanut. Hän oli sopivasti ilmestynyt paikalle todistamaan kun kukkakeppiä nöyryytettiin. Hän ampaisi luoksemme kuin raivostunut paviaani ja repäisi kirjan papuaivon kädestä. Papuaivo virnisteli "anna se takaisin luuseri. Ootsä kattonu liikaa teletappeja ja saanu huonoja vaikutuksia?"
Näin kuinka Aururan silmät olivat tulessa ja tunsin suurta kunnioitusta häntä kohtaan. Epäilin että hän oli seonnut lopulliseti ja epäilykseni todisti oikeaksi Aurora itse alkamalla hakkaamaan kirjalla papuaivon epämuidostunutta päänahkaa. Jumalille kiitos siitä, että hiukseni olivat silmillä niin että ne peittivät naamani kokonaan, sillä ilmeeni oli sitä luokkaa kuin olisin todistamassa Jeesuksen puukottamassa Paavia.
Sillä Aurora oli kuin Jeesus koska Jeesus oli martyyri ja niin oli myös Aurora.
"Saatanan rakki!" Hohtava silmäinen Aurora sihisi.
Nousin seisomaan ja talutin Auroran paidan hihasta ovelle päin. Ovella Aurora heitti kirjan, mitä vielä oli pidellyt vaaleanpunaisissa sormissaan, kaaressa ääliötä kohti ja se osui ohtaan. Ääliö vielä seurasi silmillään huvittavan tarkasti miten kirja lensi kaaressa eikä tehnyt mitään ja minä meinasin revetä nauruun. Mutta sain juuri ja juuri pidettyä itseni kurissa.
"Tapan teidät molemmat!" Järkytyksestä toennut läskipää huusi peräämme murrosikäisellä äänellään.
Kävelimme rappuset alas ja istahdimme pölyiselle käytävälle. Minä en malttanut olla hihittämättä kun mietin kuinka pöljältä se ääliö oli näyttänyt ennen kuin kirja iskeytyi sen paksukalloiseen otsaan. Aurora vaikutti hieman poissaolevalta, mikä varjosti minunkin sydäntäni. Hän oli ristinyt kätensä polviensa päälle. Hänen pitkä kuparinhohtoinen tukkansa, joka päin vastoin kuin minun oli aina hyvin kammattu ja pesty, piilotti hänen koko naamansa ja melkein koko yläkropan, kun hän oli käpertynyt niin pieneksi. Kun hänen hiuksiinsa osui tuulenvire ne tuoksuivat vaniljalle ja jollekkin mystiselle.
Emme jaksaneet mennä pihalle pakkaseen, joten jäimme siihen pimeään alakertaan jossa haisi likaiset matot ja puhdistusaine ja lumi jota oli tullut kengistä sekä Auroran hiukset.
Puhuimme myyttisistäolennoista ja unista ja Aurora kertoi ohimennen, kun hänen äitinsä oli suuttunut ja heitellyt veitsiä ja astioita. Jakauduin hassusti kahtia kun Aurora kertoi minulle tämän. Toinen puoli halusi ravistella Auroraa ja sanoa ettei vanhemmista saa puhua pahaa ja toinen puoli halusi murtautua yöllä heidän taloonsa ja paloitella hänen äitinsä kirveellä sänkyyn.
"Odotas!" Hän sanoi äkkiä ja ryhtyi kavamaan mustaa, nahkaista reppuaan. Toljotin Aurooraa hänen puuhatessa sydän pakahtuen rakkaudesta ja surusta ystävää kohtaan ja pää täynnä arvoituksia "varastitko sinä käärmeen? Onko siellä kuollut lintu?" Arvuuttelin, mutta ihan pieleen sillä Aurora kaivoikin esiin CD-levyn ja ojensi sen minulle. "Saat vaikka pitää sen. Isoveli käy matkustamassa ja ostaa aina hyvää musaa."
"Mutta..." Vastustelin. Olin alkanut tärisemään ja hikoilemaan. Olin ihan paska siinä kun piti sanoa kiitos tai anteeksi. En sanonut semmoista.
"Sulla ei kuitenkaan olisi ikinä siihen rahaa ja mun perhe on ökyrikas." Kun Aurora laittoi sen noin sileäksi en viitsinyt sanoa enää vastaan. Olin todella kiitollinen. Mankassani ei ollutkaa vieraillut kuin Dimmu Borgirin Stormblåst ja Moonspellin Wolfheart.
Levy jota pitelin kädessäni oli Dismal Euphony -nimiseltä bändiltä ja levyn nimi oli Autumn Leaves - The Rebellion of Tides ja pian se olisi yksi lempi levyistäni.
"Onko jokin päin persettä?" Sain kysyttyä viimein.
"Ei. Kaikki on hyvin." Aurora vastasi, hymyili sitten ujosti punastuen ja sanoi "Ainoastaan sun paskapääs on päin persettä."
Mutta kaikki ei ollut hyvin ja se mikä oli huonosti pysyi ikuisesti salaisuutena.
Aurora hirtti itsensä parin päivän päästä.
Maailma onkin liian ruma enkeleille ja Aurora lensi ulos tästä maailmasta.

-Raven.