perjantai 29. tammikuuta 2010

Lovesongs Kill Me So I Don't Listen To Such.

Nyt loppui itsesääli. Olen pohtinut pääni puhki miten villistä pennusta tuli väsynyt ja masentunut. Nimittäin aliravitsemuksella saattaa olla aika pahasti näppinsä pelissä. Esimerkiksi C-vitamiinin puutteesta tulee tietysti väsymystä, lihaskipua, ruokahaluttomuutta, haavojen hidasta paranemista ja hengenahdistusta.

Ruokahaluttomuutta, kyllä, todella ärsyttävää kun yrittää kaikkensa että olisi nälkä, jotta mahaan sattuisi, mutta nälkää ei vain tule, sen lisäksi kehoni tottui syömättömyyteen. Haavojen hidas paraneminen, indeed, kaikki tulehtui ja pienen pienienkin viiltojen paranemiseen meni ikuisuus. Hengenahdistusta ja stressin sietokyvyn heikkenemistä, täsmälleen. Ja olen aina väsynyt, se johtuu myös proteiinin puutteesta.

Minulla tasavarmana oli ja on vaikka minkälaista puutosta, koska nälkiinnytin itseni siihen pisteeseen että näin harhoja. Nykyään on helpompi ajatella järkevästi mitä puuttuu milloinkin, mutta minulla on yhä syömishäiriö. Päässäni on ääni joka solvaa minua ahneeksi, sanoo etten ansaitse mitään ja kauhistelee kuinka ihmiset kuormittavat maapalloa ja että maailma pitää pelastaa kuolemalla pois ennenkuin on liian myöhäistä.
Olen henkisesti epävakaa ja tyypillisesti jos luen jostain se menee alitajuntaani ja siitä saattaa tulla vakavakin pakkomielle. Tunnen henkistä ja fyysistä kipua jos jokin eläin kärsii jossain päin maapalloa. Sillätavoin sivuutan todelliset raivon kohteeni, joita en halua ajatella, ne asiat jotka alitajuntani on lukinnut monen oven taakse ja heittänyt avaimen menemään.
Kuitenkin yritän parhaani. Hyvinä päivinä saan syötyä ihan riittävästi eli tonnikala purkin(ennen täytyin parista lusikallisesta koko päiväksi!), ruisleivän ja joskus jopa saan tungettua kaiken tuon päälle hedelmän. Olen aina tykännyt hedelmistä, vaikka ne ovatkin täyttäviä.

Yritän pitää itsestäni. Luonnonsuojelun sijasta olen todella perehtynyt Wiccaan ja piirtämiseen. Pidän Wiccasta koska se hyväksyy kaikki sellaisina kuin ovat. Minä olen minä enkä muuksi voi muuttua. Nyt kun en pääse metsään juoksentelemaan kun on tajuttoman kylmää yritän myös lukea biologiaa, josta aijon saada ainakin ysin. Rakastan sitä kirjaa.

Mutta luultavasti vihaan itseäni niin kauan kuin elän. En voi antaa itseni luulla itsestäni kummoisempia. En ole edes uskaltanut puhua sille metallisti miehelle, koska en jaksa pettyä itseeni uudelleen, joten hoidan sen vain päiväjärjestyksestä viiltelemällä ja jatkan unessa elämistä.
Rakastan uniani.


-Raven.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

DEAD