Psykologi kertoi osuvan tarinan intiaanista, joten laitampa sen tänne muistiin, jotten unohda:
Intiaani kertoi tulen äärellä heimolaisilleen, että hänessä on kaksi sutta, toinen hyvä susi, toinen paha susi ja ne kamppailevat keskenään. Eräs heimolaisista kysyi siihen, että kumpi on voitolla. Siihen intiaani vastasi, että se jota hän ruokkii eniten.
Minussa on inhottava puoli, se joka ainaisesti katkerana ajattelee, että minut jätetään, kukaan ei halua olla minun kanssani ja juonii mustia ajatuksia loitsien mustasukkaisuutta mielessäni. Se on todella ristiriidassa toisen puoleni kanssa, joka uskoo vapaaseen tahtoon ja tietää, että jos joku haluaa mennä, on mentävä. Näiden kahden puolen lapsena on syntynyt se puoli joka valehtelee kirkkain silmin ja väittää ettei välitä paskan vertaa siitä kulkeeko joku vierelläni vaiko ei. Ja nämä kaikki kolme satuttavat sydäntäni, koska en osaa päättää mitä ruokin eniten. Elämäni tosin on ruoskinut välittävää puoltani niin että se vuotaa verta, haluaisin niin kovasti siitä eroon. Haluaisin välittää ihmisistä sillä tavoin etten vaikuta liian tunkeilevalta enkä taas liian poistyöntävältäkään, olisimpa kehittänyt jonkin puolen, joka kulkee kaunista keskitietä. Mutta minua ei ole siunattu niin kauniilla luonteella.
En minä haluaisi olla tämmöinen. Anteeksi.
Olen taas ihastunut Dir en Grey nimiseen japanilaiseen bändiin. Tässä eräs heidän live keikka, rakastan tätä kappaletta:
Raven.
lauantai 6. helmikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti