Olen uskonut, etten ansaitse rakkautta. Ehkä en, kaikki todisteet viittaavat ainakin siihen, että minua on mahdoton rakastaa. Niin olen tyytynyt yksinäisyyteen.
Uskoin monta vuotta rakkauden, ilon ja onnen olevan itsepetosta. Sanotaan, että jos jokin on vaikeaa se sivuutetaan väittämällä sen olevan mahdotonta.
Järjen laissa kaikki on joko mahdotonta tai mahdollista.
Minun sydämmeni ei ole järkevä. Sydämmeni on kaaosta ja kaikki eri tunteet repivät sen kappaleiksi.
Kärsin ikuisesti tässä surun ja tuskan maailmassa.
Kun torstaina aloin hieman uskomaan rakkauteen, petyin hieman tunteisiini. Kun olen huutanut jo niin kauan, että minä pärjään yksin. On heikkoa luottaa elämänsä muiden käsiin, mutta silti minä putoan enkä edes jaksa yrittää.
Se oli ainut tapa pysyä hengissä, pitää itse itsestään huolta ja kieltää onnen ja rakkauden tunteet. Mutta jos rakkaus on kielletty minulta, en halua enää elää.
I'm suffering forever
In the end everybody goes away.
Mine is pain and sorrow, all mine.
I'm unloveable, I'm hagalaz, I'm abortion, I'm total insanity.
-Raven.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti