Mielen voima..

On miljoonakertaisesti kammottavampaa odottaa pahaa tapahtuvan kuin että se konkreettisesti tapahtuu. Hellsten on kirjoittanut Elämän Lapsi -kirjassaan siitä kuinka ihmiset, jotka ovat tottuneet jokapäiväisiin katastrofeihin odottavat pahaa tapahtuvaksi vielä silloinkin kun se on ohi.
Mutta kuinka järkevää on tuhlata kallisarvoista energiaa? Siitä olisi hyvä kasvaa pikkuhiljalleen eroon ja niin lopulta tapahtuukin -tajuamisen kautta. Kun ymmärtää elävänsä pelossa, siitä pääsee eroon.
Mielellä on paljon voimaa ja jos etsii ongelmia, niitä myös löytää. Mutta esimerkiksi meditoimalla voi kurkottaa kohti parempaa mielen alaa. Itse olen ladannut positiivista energiaa koruihin. Ja teimme eräässä taide ryhmässä tulevaisuus -kartan ja tunnen sen olevan hyvin voimakas.

Tästä kirjasta... Nimittäin olen törmännyt siihen ainakin joka toinen kerta käydessäni kirjastossa ja aina luin sen takakansi tekstit ja jokaisella kerralla luettuani lauseen
"Jollet pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla?" laitoin kirjan kettuuntuneena hyllyyn ja ajattelin että "haista sinä vittu."
Mutta nyt oli sitten pakko lainata se. Uskon että kirjoilla on tapana kutsua ihmisiä silloin kun ihmisen olisi hyvä lukea kirja ja siksi en menekkään kirjastoon ikinä minkään suunnitelman kanssa.

Minulla on ollut hulvattomia pelkoja, kuten että katson eräänä aamuna peiliin ja huomaan että minulta puuttuu raaja tai että minussa on ammottava haava.
Hyi.

-Raven.

City-apinoiden sähkölaitteet.

Lehdessä oli juttua, kun oltiin tehty eläinkokeita kiinalaisilla teineillä ja ne jotka käyttivät eniten tietokoneita havaittiin todennäköisemmin masennusta. Eikö se ole aika itsestään selvää?
Näköjään nykyään ihmiset ovat niin vieraantuneita luonnosta etteivät tajua edes oman terveytensä päälle joten ihan hyvä tiedottaa asiasta. Minä olen ollut jo kauan sitä mieltä, että kaupungit, saasteet ja sähkölaitteet ovat ihan yhtä epäterveellisiä ihmisille kuin muillekin eläimille. Kun vain istuu neljän seinän sisällä ei ole mikään ihme että keho ja mieli sairastuu ja sitten ei edes tee mieli mennä ulos. Joissain paikoissa ei enää edes ole paljoa ulos mentävää, kun kaikki metsät kaadetaan.
Toisaalta joskus kun ihminen masentuu, hän alkaa etsimään turvaa netistä tai televisiosta, koska sehän on ihanteellinen pako todellisuudesta, mutta silti se kostautuu, siitä voi tulla ilkeä noidanpyörä.
Netistä löytää nykyään helpommin seuraa, kuin ulkoa, kun kaikki istuvat sisällä eikä kukaan lähde esimerkiksi kahville.
Toisaalta musiikinkuuntelussa en ole havainnut mitään ongelmia, vaikka luulenkin että minussa on vähän sähköyliherkkyyden vikaa. Jonkin takia rakastan yhä huudattaa Black Metallia ilman minkäänlaista pahoinvointia. Minulle se kai on terapiaa vaikka se vaatiikin sisällä istumista. Kummallista sähköyliherkkyyttä, kun ei kuitenkaan ole.
Sähköyliherkkyys voi wikipedian mukaan ilmetä ihoreaktiona kuten punoituksena, kihelmöintinä tai polttavana tunteena, tai yleisoireina kuten väsymyksenä, keskittymisvaikeutena, muistihäiriöinä, huimauksena, ruoansulatusvaikeuksina tai sydämentykytyksenä.
Minulla se ilmenee keskittymisvaikeutena ja väsymyksenä sekä ärsyyntymisenä, tulee sellainen lamaantunut ja vihainen olo esimerkiksi kännykän käyttämisestä. Veljellä on samanlainen kännykkä inho, mutten tiedä mistä se hänellä johtuu.
Joillakin "sairaus", mitä en oikeastaan pidä sairautena, menee niin pitkälle että "joutuvat" erakoitumaan kaupungista maalle. Minä mielelläni erakoituisinkin erämaahan!

-Raven.

Nomen est Omen.

Lasten kasvatus on oikeasti ihan tajutonta aivopesua. Miettikääpäs... Mikäli teille on pienestä asti aamusta iltaan hoettu, että olette maanvaiva, ette osaa tehdä mitään oikein ja olette tyhmiä, teistä luultavsti tulee maanvaivoja ja tyhmiä ihmisiä, jotka eivät osaa tehdä mitään oikein.
Kaikissa itsensäkehitys kirjoissa hoetaan, ettei pidä ottaa vaikutteita ulkomaailmasta, jos haluaa olla tasapainoinen ja valaistunut, mutta lapset eivät toimi näin -he ovat apinoita ja isä ja äiti ovat jumalia. Ja mikäli vielä aikustuttuannekin ryvette itsesäälissä kokemienne verbaalisten vääryyksien takia, teistä varmana tulee entisiä maanvaivoja ja nykyisiä itsemurha tapauksia.
En ikinä hanki lapsia...

Kosketuksia Tuonpuoleiseen

Löysin juuri käsiini kirjan jossa käsitellään kokemiani asioita VAKAVASTI. Parapsyykkisiä asioita. Aivan oikea meedio kertoo kokemuksistaan. Olen niin iloinen, että löysin käsiini tuon kirjan, sillä oikeasti uskoin olevani ihan pimahtanut ja itkin psykologilleni, että Kummitus pelottaa minua ihan sikana nykyään. Psykologi ei ottanut asiaa ihan hyvin, virnuili vain ja totesi, että olet hullu, kokeile pillereitä. Menin käynnin jälkeen kotiin hyvin epätyytyväisenä ja pelokkaana sekä masentuneena. Totta hitossa minua vähän pelottaa, kun näen väkivaltaisia näkyjä, enkä tiedä miksi. Olen ollut herkkä näyille pienestä pitäen ja en ole vähään aikaan kokenut mitään vastaavaa, joten käännyin psykologin puoleen ja jostain syystä psykologit aina uskovat ihmisten olevan psykoottisia.. Mutta ihmiset! Jos teillä on saman kaltaisia kokemuksia kuin minulla, älkää vaipuko epätoivoon. Totta kai jotkut ihmiset ovat varsin psykoottisia, minun mummoni esimerkiksi näki piruja joka puolella, jopa äidissä ja minussa, tiedä sitten oliko hän oikeassa, mutta jos näette jotain, se voi olla merkki tuonpuoleisesta. Mutta kyseenalaistaminen ja totuuden etsiminen on tärkeintä. Totuus kestää aina kyseenalaistamisen. Mutta ns. yliluonnollisia kokemuksia on vaikea tutkia tieteen avulla, koska jokainen käy ne läpi henkilökohtaisesti eikä ulkopuolinen ymmärrä kokemusta tai näe samaa. Minä en edes ajatellut kokoasiaa ennenkuin avasin kirjan, elin yksin pelossa psykologin jälkeen ja lainasin kirjan vain omaa tarinaani varten, jossa tapahtuu kaikkea yliluonnollista, mutta sitten tajusin kirjan myös selittävän ja kuvaavan mitä minulle on tapahtunut. En ehkä, välttämättä olekkaan ihan psykoottinen, mikä on pelottavaa, mutta myös suuri helpotus. Näiden asioiden ei tarvitse olla ahdistavia, jos niitä tarkkailee maltillisesti ja järjellä.

-Raven.

Vapaata tekstiä.

Miksi en viiltäisi?

Ajatukset kulkivat pikajunan vauhtia ja kello tikitti eteenpäin kuin riivattu hyrrä. Minä ansaitsen sen. Paremman olon. Miksi en?
Muistoja, sotkua, ääniä. Juoksen, paljaat jalkani tuntevat allaan kylmän, kostean nurmikon ja metsä on hämärä. Jalkani menevät verelle oksien ja kivien takia, mutta en voi pysähtyä.
Antakaa minun olla.
Lämmin kahvi muistuttaa kyyneleistä. Pitelen kuppia kaksin käsin ja tuijotan verhoja ja pölyä, joka leijailee lampun valossa. Kissa katsoo minua ja purisee kysyvästi. Hento ja notkea ystäväni pelon yössä. kutitan häntä korvan takaa ja hän nojaa käteeni kulkien ohi ja hypähtäen sängyltä lattian läpi ja sänky alkaa lainehtia lattian tekemissä aalloissa. Kuljen kohti parveketta ja myrsky lennättää minut pilvien ylle.
Tähdet ovat kuusta muodostuvia kyyneleitä.
En jaksa enää seuraavaa päivää, ajatukset soivat kuin vanha soittorasia ja heitän sen päin seinää. Palat sinkoavat minua päin ja lävistävät sydämmeni.

Hyvää yötä.

Päivitystä.

Siivosin vähän vanhoja blogimerkintöjä. Olen pitkään halunnut pitää jokaisen merkinnän blogissani, sillä ne olivat merkintöjä minusta ja tunteistani silloin kun en muistanut miltä tuntuu tuntea vain yhtä tai paria tunnetta kerrallaan. Blogini oli hiljainen sotahuuto jonka oli tarkoituksena kertoa minulle että saan tuntea tunteeni ilman että se leimaisi minua jotenkin. Samalla sain järjestettyä jotkin tietyt hetket ja tutkin taakse jättämiäni tassunjälkiä.


Mutta nyt on muutoksen aika. Ensinnäkin en halua tai tarvitse enää vanhoja tassunjälkiäni, on tullut kesä ja se sulattaa jään, samalla katoaa tassunjälkeni. Mikäli tarvitsen kipeästi apua, olen päättänyt kirjoittaa yksityiset tuntemukseni päiväkirjaan. Silti tämä blogi yhä kertoo elämän synkkyydestä, ero on vain siinä etten kerro teille kaikkea. Joskus hiljaisuus kertoo enemän kuin tuhat sanaa ja jos tunnette minut tiedätte tarpeeksi. En tunne oloani miellyttäväksi kirjoittaessani julkiselle palstalle syvimpiä tunteitani. Toivon teille rauhaisaa viikkoa. -Raven.

Välittävä Ja Muita Sanoja

Ihmiset käyttävät liikaa sanoja -jopa minä varsinkin silloin kun minulla on liikaa energiaa, tai yritän salailla jotain. Mutta asiaan...
Minua on jotenkin aina ärsyttänyt valehtelu ja olen erittäin epäluuloinen muutenkin, kai sitten. Yleensä jätän huomiotta kaiken mitä pidän paskapuheena, koska jos en jättäisi saisin raivokohtauksen viiden sekunnin välein. Nyt kuitenkin muistelin juuri edellistä kirjoitusta kirjoittaessani paskapuheita, joita psykologini suoltaa äänitorvensa kautta -en juurikaan ole vihainen tällä hetkellä, vain masentunut kai. Hän on hyvä psykologi, mutta en enää mene hänen luokseen, kuin seuraavalle käynnille. Siitä kai kirjoitan jokin toinen päivä, jos jaksan.
Hän sanoo aivan liian usein että minä (Raven) muka välitän muista paljon, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa, olen maailman itsekeskeisin ihminen. Jos välittäisin muista tippaakaan lopettaisin koulut kesken ja muuttaisin äitin luokse hoitamaan järjestystä, kissoja, äitiä ja veljeä. Kaikki on nyt niin hyvin, että minulla on vain melankoliani ja syyllisyyteni.
Mutten välitä kenestäkään. Kaikki ovat paskaa täynä. "minä haluan rakkautta" "minä haluan rahaa" . Olen kai katkera.
Anteeksi ja Kiitos. Noita sanoja minä olen kova käyttämään, mutta yritän vähentää. Jos niitä käyttää liikaa, niilläkään ei ole merkitystä. Muistaakseni ylikäytin niitä tahallani, koska en halunnut ihmisten ottavan niitä tosissaan, olin pahoillani ja muistaakseni häpeissäni, mutten halunnut minulle annettavan anteeksi, sellainen oli hellävarainen hampaiden näyttö.

-Raven.

Tekeekö Mielenterveysongelma Minusta Huonon Wiccan?

Monilla on mielenterveysongelmia ja monilla on syömishäiriö tai vastaavaa. Mielestäni oksettavan monilla on nykyään syömishäiriöitä. Ja kaikilla tuntemillani noidilla on ollut jonkinlaista ongelmaa. Eräs hyvin läheinen lopetti syömisen teininä, oikeastaan samalla tavalla kuin minäkin, hän ei nähnyt itseään lihavana, mutta halusi kapinoida.
En usko, että mielenterveysongelma tekee ihmisestä huonon noidan. Wicca kunnioittaa elämää, mutta uskon sen tarkoittavan myös että kunnioitetaan elämään kuuluvia asioita, oli asiat sitten ns. "hyviä" asioita tai "pahoja". Vaikeudet kuuluvat elämään.
Ja kun olet päässyt ongelmastasi yli, jokaisen elämässä on muutoksen aika, kuin toukasta perhoseksi, vaikka toukatkin on ihania, sinusta tulee parempi ihminen, vahvempi ja voit sanoa, että olet taistellut elämässäsi.
Inhottavan monet pitävät itseään lihavana. Mielestäni lihavia ei edes ole olemassa, keho on kuin taideteos eikä ole toista samanlaista. Mutta jos sinulla on syömishäiriö, sinun ei tarvitse pitää itseäsi sen takia huonompana noitana tai ihmisenä. Sille voi olla monta syytä, kuten masennus tai jokin traumaattinen asia, joka on tapahtunut lapsuudessa.
Minun ongelmani ei ole syömishäiriö, vaan viiltely, joskus minulle tuli juuri tämän kysymyksen takia siitä huono olo ja syyllisyyteni vain ruokki käyttäytymistäni. Tunnen itseni huonoksi kaikessa, minulla on tajuttoman huono itseluottamus, mikä ei ole yllätys, koska luulen minulla olevan BPD.
Näistä on todella vaikea päästä yli. Sitäpaitsi jokin päänisisällä sanoo, ettei edes halua päästä tästä yli, että miten voisin elää ilman?
Olen yrittänyt purkaa sanoinkuvaamatonta raivoa ja surua liikkumalla, mutta mikään muu ei auta niin paljon kuin se mitä olen tehnyt jo monta vuotta. Tosin yritän parhaani. Aina tulee alamäkiä ja ylämäkiä.
Vaikka olisi elämää kunnioittava ja luontoa rakastava noita, se ei välttämättä tarkoita että samalla kun ottaa rakkaalta elämältä turpiin täytyy olla kokoajan hymyssä suin. Vain kokemalla ja tuntemalla voi oppia ja sanoa että on joskus elänyt.
Siinä kaikki mitä halusin sanoa.


Lähetän paljon rakkautta kaikille joilla on meneillään vaikea kausi elämässä.

-Raven.

Move on.

Aina on jotain liian paljon tai liian vähän. Aina on jotain mistä valittaa, ihmiset ovat yksinäisiä ja katkeria. Ne ovat umpikujassa itsensä kanssa.
Minäkin aina vain valitan. Nyt kirjoitan tähän mitä ilon aiheita minulla on.

-Minulla on ihana kämppis ja sen koira (okei kaikkiin menee joskus hermot, mutta pääasiassa molemmat ovat ihania)
-Minulla on pari ihanaa ystävää.
-Eilinen ilta oli ihana, eli minulla on tasan kolme hyvää muistoa elämässäni, joihin ei liity jotain kamalaa.
-Osaan piirtää ja kirjoittaa silloin kun minulla on inspiraatio.
-Minulla ja kämppikselläni on hieno koti, jonka lähellä on kaunis metsä.
-Minulla on mahtava levykokoelma, jota ilman olisi vaikea elää.(materialismia...)
-Tiedän asioita, joita suurin osa enemmistöstä ei tiedä.
-Minulla on viisas veli.
-Tiedän suurin piirtein mitä haluan.

Keksin kyllä lisääkin, kunhan mietin vähän.

Minulle on tapahtunut suhteellisen paljon paskoja asioita, mutten jaksa rypeä niissä, vaikken voikkaan ikinä unohtaa.




-Ravenn

Taistelevat sudet.

Psykologi kertoi osuvan tarinan intiaanista, joten laitampa sen tänne muistiin, jotten unohda:
Intiaani kertoi tulen äärellä heimolaisilleen, että hänessä on kaksi sutta, toinen hyvä susi, toinen paha susi ja ne kamppailevat keskenään. Eräs heimolaisista kysyi siihen, että kumpi on voitolla. Siihen intiaani vastasi, että se jota hän ruokkii eniten.

Minussa on inhottava puoli, se joka ainaisesti katkerana ajattelee, että minut jätetään, kukaan ei halua olla minun kanssani ja juonii mustia ajatuksia loitsien mustasukkaisuutta mielessäni. Se on todella ristiriidassa toisen puoleni kanssa, joka uskoo vapaaseen tahtoon ja tietää, että jos joku haluaa mennä, on mentävä. Näiden kahden puolen lapsena on syntynyt se puoli joka valehtelee kirkkain silmin ja väittää ettei välitä paskan vertaa siitä kulkeeko joku vierelläni vaiko ei. Ja nämä kaikki kolme satuttavat sydäntäni, koska en osaa päättää mitä ruokin eniten. Elämäni tosin on ruoskinut välittävää puoltani niin että se vuotaa verta, haluaisin niin kovasti siitä eroon. Haluaisin välittää ihmisistä sillä tavoin etten vaikuta liian tunkeilevalta enkä taas liian poistyöntävältäkään, olisimpa kehittänyt jonkin puolen, joka kulkee kaunista keskitietä. Mutta minua ei ole siunattu niin kauniilla luonteella.
En minä haluaisi olla tämmöinen. Anteeksi.

Olen taas ihastunut Dir en Grey nimiseen japanilaiseen bändiin. Tässä eräs heidän live keikka, rakastan tätä kappaletta:



Raven.

Miksi minä?

Kuuluu yleinen kysymys: Miksi minun pitäisi muuttua, kasvaa, kestää, kärsiä, oppia? Elämä, tai jonki korkeampi voima yleensä heittää paskaa niskaan juuri kun luulee jo nähneensä tarpeeksi ja uskoo olevansa vahvempi ja ylpeä siitä, sitten tulee taas nöyrtyä näkemään lisää.
Tulen hulluksi kun läheiseni kärsivät ja kuolevat, kun empatia kykyni ei ole vahvin puoleni. Heikkona ja avuttomana haluan eroon kaikesta, mikä satuttaa minua. Tee mitä haluat sanon vihdoin vaikka en tarkoita sitä. "Olen nähnyt jo kuinka haluat mennä pois, joten painu jo helvettiin!" Mutta en ole nähnyt mitään, enkä edes tarkoita sitä mitä sanon, ei, en todellakaan tarkoita.
Tule, niin kuuntelen, mene niin odotan.

-Raven.

Olen Nainen, Naisen Kehossa

Huom! Tämä teksti on tarkoitettu enimmäkseen naisten luettavaksi. Miehille tästä voi jäädä pysyviä traumoja, joten jokainen omalla vastuullaan.
Ja tämä on vain tämän hetkistä sydämmen vuodatusta, viitaten siihen mitä nyt tunnen.

Menkat ovat yleensä normaali, vaikkakin epämukava asia. Minulla niitä ei ole koska olen sotkenut kroppani. Mutta eilen tapahtui tippa. Luulin että vähintäänkin tappaisin itseni, kun ne vihdoin palaa, mutta empäs tappanutkaan. Oikeastaan se ei tuntunut miltään. Ajattelin että tapahtukoon kuten on tapahduttava.
Ja aloin miettimään miksi naisen kehoani on minusta niin paljon solvattava ja inhottava? Olen nimittäin aina inhonnut kehoani, ihan pienestä asti.
Mutta radikaalein muutos tapahtui silloin kun kuukautiseni alkoivat ensimmäisen kerran. Mielestäni se oli kamalaa, enkä aluksi edes tiennyt mitä oli tapahtunut. Luulin ensimmäiseksi että minussa oli vuotava haava, mitä en ollut huomannut, koska en ikinä kiinnittänyt opetukseen huomiota terveydentiedon tunnilla. Minähän olin alipainoinen lauta, joten luulin olevani jotenkin poikkeus ja voisin luistaa naisten jutuista. Mutta ei.

Olin muuttunut yhdessä yössä rasavillistä penskasta, joka rakastaa temmeltää metsissä, naiseksi. Se kävi aivan liian nopeasti, enkä ollut lainkaan valmis.
Olen aina ollut enemmän poika kuin tyttö. Yleiskuvani naisista: omistushaluisia, manipuloivia, sekopäitä, jotka tuijottavat Kauniita ja Rohkeita 24/7 ja lopun ajastaan vetää suklaata ja viinaa.

Kukapa haluaisin olla nainen, jos tuo pitäisi paikkaansa?

Mutta olen nainen. Minun on aika opetella siihen, että muualtakin kehostani tulee verta kuin vain ranteestani.



-Raven.