Mielen voima..

On miljoonakertaisesti kammottavampaa odottaa pahaa tapahtuvan kuin että se konkreettisesti tapahtuu. Hellsten on kirjoittanut Elämän Lapsi -kirjassaan siitä kuinka ihmiset, jotka ovat tottuneet jokapäiväisiin katastrofeihin odottavat pahaa tapahtuvaksi vielä silloinkin kun se on ohi.
Mutta kuinka järkevää on tuhlata kallisarvoista energiaa? Siitä olisi hyvä kasvaa pikkuhiljalleen eroon ja niin lopulta tapahtuukin -tajuamisen kautta. Kun ymmärtää elävänsä pelossa, siitä pääsee eroon.
Mielellä on paljon voimaa ja jos etsii ongelmia, niitä myös löytää. Mutta esimerkiksi meditoimalla voi kurkottaa kohti parempaa mielen alaa. Itse olen ladannut positiivista energiaa koruihin. Ja teimme eräässä taide ryhmässä tulevaisuus -kartan ja tunnen sen olevan hyvin voimakas.

Tästä kirjasta... Nimittäin olen törmännyt siihen ainakin joka toinen kerta käydessäni kirjastossa ja aina luin sen takakansi tekstit ja jokaisella kerralla luettuani lauseen
"Jollet pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla?" laitoin kirjan kettuuntuneena hyllyyn ja ajattelin että "haista sinä vittu."
Mutta nyt oli sitten pakko lainata se. Uskon että kirjoilla on tapana kutsua ihmisiä silloin kun ihmisen olisi hyvä lukea kirja ja siksi en menekkään kirjastoon ikinä minkään suunnitelman kanssa.

Minulla on ollut hulvattomia pelkoja, kuten että katson eräänä aamuna peiliin ja huomaan että minulta puuttuu raaja tai että minussa on ammottava haava.
Hyi.

-Raven.

seitsemän asiaa itsestäni -haaste.

Otin tämän Miwian blogista, jonka vasta löysin.

1. Minulla on pakkomielle luoda itseäni. Piirrän, kirjoitan (tosin tarinani ovat aika huonosti kirjoitettuja) kauhua, fantasiaa ja mitä nyt mieleen tulee. Jos minulla ei ole aikaa tai jaksua kirjoittaa tai pirtää pitkään aikaan minusta tulee levoton ja ahdistunut. Minulle tulee sellainen fiilis kuin minulla olisi liikaa asioita päässä enkä saa niitä ulos ja lopulta olen aivan lukossa henkisesti.

2. Olen kunnon käpyperse aina välillä. Minulle tulee kausia jolloin en luota tasan keheenkään ja vihaan kaikkia ja kaikkea. Mukaan luettuna itseni. Se on tuskallista ja saan taistella jotten käskisi kaikkia suksimaan Helvettiin tai tekisi jotain muuta typerää. Silloin riittää, että minulle toivottaa "hyvää päivää" ja minusta tuntuu kuin voisin kuristaa henkilön. Se on hieman pelottavaa.

3. Hermojeni takia minun on pakko harrastaa liikuntaa ja lihasrasitusta säännöllisesti ja olenkin ollut jo aika pitkään kiinnostunut kehonrakennuksesta. En oikeastaan välitä siitä kuinka lihaksikas minusta tulee, mieli on minulle tärkeämpi, mutta olisi hienoa jos olisin yhtä lihaksikas kuin Brandon Lee. Ja minua ärsyttää kun miesten mielestä naiset eivät voi olla lihaksikkaita. Aivan naurettava luolamies-ajattelu tapa...

4. Musiikki on minulle tärkeä tapa tutkiskella sieluani. En osaa soittaa ja aina kun uskallan laulaa, se joka on kuullut laulamiseni virnuilee minulle jälkeenpäin tahattomasti koska laulamiseni kuullostaa kissan tappamiselta ja se voi olla joillekkin yllätys. Ei vaan minulle. Mutta tykkään laulamisesta. Siitä tulee hassu olo. Ehkä sen takia koska keuhkoistani loppuu happi ja meinaan pyörtyä. Muistan sen ihmeellisen hetken kun kuulin Dimmu Borgiria ensimmäisen kerran. Silloin minusta tuntui kuin joku ymmärtäisi minua ja siitä lähtien olen rakastanut melodista black metallia auttamattomasti. Sen lisäksi pidän folk metallista ja... Noh musiikkimakuni on aika laaja, mutta pääosin se koostuu blakkiksesta. Ja nykyään jostakin hassusta syystä olen alkanut pitämään Misfits -nimisen bändin kappaleesta Dig Up Her Bones. Se on jotenkin kuvaava ja hassu kappale.

5. Minun on saatava asua lähellä metsää. Inhoan kaupunkia. Haluan asua jossakin missä ei tarvitse hengittää saasteita. Kun olen aivan maassa, kävelen metsään, mietin aikani asioita mitkä painostavat minua, sitten ehkä tunnin parin päästä alan katsella ympärilleni, kuunnella tuulta ja lintuja ja kaikenlaista kahinaa ja minun on pakko hymyillä edes hieman. Metsässä on voimakkaita energioita ja kummituksia. Siellä sulautuu puihin ja tuuleen ja tuntee katoavansa. Olevansa mitätön osa suurta kaikkeutta, täysin vailla merkitystä ja silti merkityksellinen, samalla tavalla kuin muurahaiset. Niitä on niin paljon että kun monta yksilöä tekee jotakin pientä, siitä seuraa jotakin suurta.

6. Rakastan teräesineitä. Vaikka en ole tehnyt mitään tyhmää pitkään aikaan tunnen tulevani aivan vauhkoksi niiden lähellä. Ne kimaltelevat ja kuiskivat korvaani. Se johtuu stressistä. Se on samalla aikaa euforista ja kamalaa ja tuskallista. Se on pyörryttävää. Huomasin tänään että aina kun näen yhden mietin miten terävä se olisi. Mutta noh, minä taidan miettiä jotain muuta.

7. Mietin usein miltä tuntuisi elää kodittomana. Olen nähnyt unia joissa elän vaeltaen metsässä ja eläen metsän antimilla. Todellisuudessa se olisi varmana vaikeaa. Ainakin talvella se olisi lähes tulkoon itsemurha ellei olisi todella kekseliäs. Mutta ehkä tulen joskus olemaan koditon tai olen jossain toisessa elämässä ollut. Ken tietää...

-Raven.

World of Ignorance.

Well, the scars are there even if you don't want them to be
They are part of me.
Are you gonna say that I'm ugly?
Do you have the right to judge?
Have you lived a day of my life,
you think you know how I feel?

You say my pain is fucking overrated
and I should behave myself,
act my age.

Don't you know how much that makes me suffer?
How I hide myself and how you staring at me makes me want to dissapear on the face of this world?
You don't understand,
but one thing I know is that I'll be me untill I die.

I'll be forever outcast, evil, mean, dissappointment, hurt, weird, ugly, me.

Kill me again, or take me as I am,
for I shall not change.

And I'll forever fight this world of ignorance.

Kirjoitin tämän runon ehkä minuutti sitten. Se vain tuli itsestään. Ja minä pidän siitä. Minulla on vihan hallinta ongelmia menneisyyteni takia. Ääneni on viilletty ja jäljellä on rahinaa ja hiljaista nyyhkytystä.
Ja kesä on sitten mukavaa aikaa itsensä viiltelijälle, jolla on olematon itseluottamus. Varsinkin kuumalla säällä. Ajattelin tänä kesänä kulkea lyhythihaisessa, mutta en ole mikään huomiosta nauttiva persoona, joten hikoilisin kai muunkin takia kuin vain auringon.
Kokemusteni perusteella mielummin käyttäisin pitkähihaista, mutta se vituttaa minua ihan helvetisti. Ihmisten sietäisi tulla aukomaan kyrvän nuolemis aukkoaan vasta kun ovat eläneet minun elämääni päivän!
En halua pitää pitkähihaista, mutta kun kuljen lyhythihaisessa mieleni toistaa kuin rikkinäinen levy kaikkia sanoja, joita olen saanut kestää läheisiltäni.

-Raven.

Tasapainottomat.

Seppo oli sittenkin oikeassa, kun aina raivosi minulle, että olen samanlainen kuin äiti. Olen perinyt äidiltä paljon, kuten jääräpäisyyden ja itsetuhoisuuden. Kun äiti päättää lähteä juomaan se lähtee juomaan. Kun minä päätän repiä ranteeni sen myös teen. Me rikomme läheisiemme sydämmet. En ikinä sopeutunut Sepon järjestelmälliseen elämään, minä ja äiti sovimme hyvin yhteen. Äitin luona kaikki oli yhtä sekasortoa ja kaikki olivat onnettomia ja sairaita. Sitten tuli Seppo ja Sepon koti ja kaikki oli täydellistä ainakin ulkopuolisen silmin. Seppo teki niin paljon työtä, jotta tuntisin oloni turvalliseksi, mutta tunsin oloni turvattomaksi ja ahdistuneeksi. Aina siivottiin ja aina tehtiin ruokaa ja Seppo kävi ylitöissä, ylitöissä ja tuli illalla kotiin ja oksensi ja oksensi stressin vuoksi ja huuti ja raivosi koska minä en ollut täydellinen tyttö. En ollut Täydellinen Tyttö vaikka minulla oli Täydellinen Isä ja Täydellinen Koti.

-Raven.

Tekeekö Mielenterveysongelma Minusta Huonon Wiccan?

Monilla on mielenterveysongelmia ja monilla on syömishäiriö tai vastaavaa. Mielestäni oksettavan monilla on nykyään syömishäiriöitä. Ja kaikilla tuntemillani noidilla on ollut jonkinlaista ongelmaa. Eräs hyvin läheinen lopetti syömisen teininä, oikeastaan samalla tavalla kuin minäkin, hän ei nähnyt itseään lihavana, mutta halusi kapinoida.
En usko, että mielenterveysongelma tekee ihmisestä huonon noidan. Wicca kunnioittaa elämää, mutta uskon sen tarkoittavan myös että kunnioitetaan elämään kuuluvia asioita, oli asiat sitten ns. "hyviä" asioita tai "pahoja". Vaikeudet kuuluvat elämään.
Ja kun olet päässyt ongelmastasi yli, jokaisen elämässä on muutoksen aika, kuin toukasta perhoseksi, vaikka toukatkin on ihania, sinusta tulee parempi ihminen, vahvempi ja voit sanoa, että olet taistellut elämässäsi.
Inhottavan monet pitävät itseään lihavana. Mielestäni lihavia ei edes ole olemassa, keho on kuin taideteos eikä ole toista samanlaista. Mutta jos sinulla on syömishäiriö, sinun ei tarvitse pitää itseäsi sen takia huonompana noitana tai ihmisenä. Sille voi olla monta syytä, kuten masennus tai jokin traumaattinen asia, joka on tapahtunut lapsuudessa.
Minun ongelmani ei ole syömishäiriö, vaan viiltely, joskus minulle tuli juuri tämän kysymyksen takia siitä huono olo ja syyllisyyteni vain ruokki käyttäytymistäni. Tunnen itseni huonoksi kaikessa, minulla on tajuttoman huono itseluottamus, mikä ei ole yllätys, koska luulen minulla olevan BPD.
Näistä on todella vaikea päästä yli. Sitäpaitsi jokin päänisisällä sanoo, ettei edes halua päästä tästä yli, että miten voisin elää ilman?
Olen yrittänyt purkaa sanoinkuvaamatonta raivoa ja surua liikkumalla, mutta mikään muu ei auta niin paljon kuin se mitä olen tehnyt jo monta vuotta. Tosin yritän parhaani. Aina tulee alamäkiä ja ylämäkiä.
Vaikka olisi elämää kunnioittava ja luontoa rakastava noita, se ei välttämättä tarkoita että samalla kun ottaa rakkaalta elämältä turpiin täytyy olla kokoajan hymyssä suin. Vain kokemalla ja tuntemalla voi oppia ja sanoa että on joskus elänyt.
Siinä kaikki mitä halusin sanoa.


Lähetän paljon rakkautta kaikille joilla on meneillään vaikea kausi elämässä.

-Raven.