keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Jotain mitä on vaikea ymmärtää...

Hihat ylös hän sanoi. Niinkuin se muka kuuluisi sille. Hitto. En minä yritä peitellä yhtään mitään, mutta tuskin minä vittu lyhythihaisella täällä pyörisin ja oikein näyttelisin ranteitani. Koska tiedän miten kivuliasta on nähdä että ystävään sattuu, tai on joskus sattunut. Se on kiusallista, koska mikä ei ole minulle niin suuri juttu on jollekkin toiselle suuri asia.
Muttakun minusta tuntuu, kuin hän olisi kussut reviirilleni, tunkenut nokkansa minun asioihin. Ja vielä kun N oli kylässä! N on herkkä ihminen, todella ystävällinen ja lämmin. Usein ystävällinen siihen pisteeseen asti, että minulle tulee kiusaantunut olo ja minun on pakko puuhata kaikkea muuta kuin katsoa hänen silmiinsä, etten toteuta toivettani hypätä parvekkeelta alas.
Minä kunnioitan N:ää. Ensikatsomalta hänen ystävällisyytensä voi erehdyttävästi vaikuttaa siltä kuin hänellä olisi huono itseluottamus, mutta todellisuudessa hän tietää missä seisoo ja hän on kokenut paljon surua ja tuskaa. Näen että hänen sydämmensä on vahva.
Mutta takaisin eiliseen iltaan...Pääni on aivan tyhjä.
Kyllä minä olen tiennyt jo jonkin aikaa hän sanoi. Kaduttaa hieman ja hävettää. En tiedä miksi hävettää. Hänen ei olisi pitänyt nähdä, koska hän on yksi syy miksi minuun on sattunut.
Helvetti.
Hmm...Olen ollut tekopyhä, kun olen sanonut "toivottavasti me molemmat päästään tästä yli" ja yrittänyt tukea häntä. Mutta minulle tämä on ainoa tapa laittaa asiat järjestykseen ja en voi sille mitään, vaikka olenkin tekopyhä. Eikö tarkoitus hyvitä keinoja? Yksinkertaisesti hoidan viiltämisellä ihastumiset, vihastumiset, surun ja paniikin. Ja jotta en joutuisi selittelemään pidän pitkähihaisia. Siltikin vaikka kuullostankin tekopyhältä ja itsekeskeiseltä minulla on oikeus tehdä keholleni mitä haluan, minulla ei ole aikomustakaan lopettaa, en vain tunge viiltojani ja arpiani kenenkään nenän eteen, vaikka ainainen pitkähihaisten käyttäminen alkaa kyllästyttää. En ole edes pitkään aikaan käyttänyt hienoja läpinäkyviä goottipaitojani.
Ennen en niin välittänyt näkikö joku, joten minulla on kaappi täynä hienoja läpinäkyviä ja pitsisiä goottipaitoja. Nyt ne ovat käyttämättömiä, koska saan omituista huomiota ranteillani.
Vihaan tunteilua yli kaiken. Psykologi vihjaili varovaisesti että ehkä pelkään tunteita. Mahdollisesti.




-Raven.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

DEAD