Muistoja.

Lapset näkevät enemän asioita kuin useimmat aikuiset. Olen aina asunut ihan omassa maailmassani. Lapsuudestani muistan kaikista parhaiten oman maailmani, jossa oli Kummitus ja ilkeä Peili, joka osasi ottaa kenen tahansa muodon ja sanoi pahoja asioita, mutta Kummitus suojeli minua Peililtä ja joskus minä suojelin Kummitusta Peililtä ja kaikilta Peilin kaksoisolennoilta, kunnes tapahtui jotain kamalaa, josta en kerro teille. En ikinä pelännyt nukkua, koska tiesin Kummituksen suojelevan minua. Myöhemmin Maailmani avartui ja siirryin elämään Susien kanssa. Raven on yksi Susista ja aina kun kyläilen Maailmassani olen Raven. Olen myös pienestä asti kirjoittanut Susista ja Maailmastani. Kun kirjoitan olen vapaa, puhdistan itseni ja pääsen pois tästä maailmasta. Tiedän yhä että he ovat olemassa, sen takia en halua puhua tästä psykologille, en tarvitse mitään psykologisia selityksiä sillä tiedän Susien olevan olemassa.
Pienenä ajattelin, että kun Sudet tulevat maapallolle, he tuhoavat nykyisen ihmiskunnan ja maailmasta tulee taas vehreä, kaikki rakennukset luhistuvat ja kaikki olentoni valtaavat maapallon. Minulla oli myös erittäin sadistisia mielikuvia, kuinka Sudet tappavat ihmiset. Joskus he vielä tulevat, mutta nykyään toivon heidän säästävän minut ja läheiset ihmiseni.
Jos saisin päättää en enää ikinä tekisi mitään muuta kuin piirtäisin ja kirjoittaisin. Ja aina välillä kävelisin metsässä sekä kuuntelisin musiikkia.
Kun asuisin pysyvästi Maailmassani, olisin Raven ja levittäisin siipeni lentäen taivaalle ja lentäisin korkeiden ja vanhojen metsien ja vankkojen vuorien yllä kunnes väsyisin.

Ai niin. Mainitsin psykologin, vaikka minun ei enää pitänyt käydä psykologilla. En todellakaan ymmärrä mitä järkeä siinä on. Siellä käynti ei muuta mitään muutakuin hetkellisesti. Sitäpaitsi yleensä psykologilta päästyäni olen sata kertaa surullisempi kuin sinne mennessä, koska siellä tavallaan avaan tuoreet haavat uudestaan, kun puhun liikaa. Se haluaa että minusta tulee kunnon kansalainen, yksi uusi toimiva osa yhteiskunnan koneistossa, mikä on tietysti tarpeellista. Mutta sen lisäksi sillä taitaa myös olla jokin omituinen illuusio mielessään, että ihmisen pitäisi olla iloinen. Mitä? Minulla ei ole muuta kuin suruni. En muista mitään muuta eikä mitään muuta olekkaan minulle. Tai sitten se haluaa istuttaa minun päähäni sellaisen illuusion, jotta voisin sokeana juosta jonkin valonpilkahduksen perässä samalla kuin toimin yhteiskunnassa. Mutta sitten varmana tulisin hulluksi, kun alkaisin miettimään miksen osaa olla iloinen niinkuin pitää. Aika ironista että ihmiset tulevat sitä hullummiksi mitä enemmän he yrittävät olla terveitä. Mutta käyn siellä siihen asti kuin koulu loppuu ja sitten kun pääsen sieltä niin minulle ei todellakaan tule ikävä.

-Raven.