Kaikki tämä alkoi siitä, kun epätietoisuuden synkkä pilvi varjosti jo matkaani. Niin monta päivää, viikkoa sekä kuukautta olin surrut, murehtinut ja kärsinyt yksinäisyydessäni. Arvelin että jotain oli meneillään, mutta silti olin autuaan sokea todellsuudelle.
Ainoastaan tunsin sen mikä oli mahdollisesti pyörittänyt minua kuin hyrrää ja johdattanut minua pimeään. Raivosin ja itkin sitä kunka julmasti hän jota niin syvästi rakastin veti minua halvalla, itsekkäästi täysin ajattelematta miltä minusta mahtoi tuntua.
Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, tai pikeminkin kuin viimeinen surman isku runneltuun kehooni, se valkeni minulle! Rakkaani ei ainoastaan hyväksikäyttänyt sekä pahoinpidellyt minua, vaan kaiken lisäksi oli hylkäämässä, kaiken tämän jälkeen!
Kirosin siinä hetkessä tunteeni ja koko ihmiskunnan, olin katkera ja voimaton. Suru nieli vihan kuin vesi liekit.
Toivoin todella etten välittäisi, en ole lauhkea vaimo, tai tottelevainen koira. Olen villi susi ja vapaa korppi. Mutta rakkauteni on sokeaa, ja olen päättänyt, että olet minun vielä ainakin pienen ikuisuuden.
Siinä vihiä miksen saa unta ja miksi jokainen koe menee vähintäänkin huonommin kuin huonosti.
Hitsit kun itkettää lakkaamatta.
Mutta silti, on toiveikas ja lämmin olo.
-Raven.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
DEAD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti