lauantai 26. joulukuuta 2009

As ye harm none, do as thou wilt

Olin eilen katkeralla tuulella. En aina ymmärrä itseäni tai ympäristöäni.

"– Joskus olen kateellinen tytöille, kun en ole saanut viettää samanlaista lapsuutta kuin he, hän huokaa.
Hartikainen ei kuitenkaan tunne itseään yksinäiseksi, vaikka ystäviä ei olekaan. Hän on tottunut elämäänsä sellaisena kuin se on eikä osaa kaivata jotain, mitä ei ole koskaan ollut.
– Kai minä olen ainakin suurimmaksi osaksi ihan onnellinen. Kyllä minulla menee ihan hyvin, hän sanoo.
Hän toivoisikin, että muutkin huomaisivat, että vaikeuksista voi selvitä. Turhasta ei pitäisi valittaa.
– Onhan se tyhmää ja lapsellista valittaa pikkuasioista. Ainakin näin vammaisen näkökulmasta, Hartikainen päättää."

Luin tämän täältä: http://www.studio55.fi/artikkeli/1022920/

Näin kummaa unta. Mieleni on muotouttanut kaiki pelkoni karhun muotoon, joten aina kun näen karhuista unta, herään kauhusta kalpeana, mutta tänään näin unta, jossa silittelin karhuja. Todella outoa, tarkoittaako se sitä, että hyväilen synkempää puoltani?

Näin asiasta kukkaruukkuun, oletteko nähneet ikinä Farscape sci-fi sarjaa? Siinä on Chiana, joka on historian ihanin kuvitteellinen hahmo. Tässä on video siitä:




Minua häiritsee kun en osaa tehdä mitään muuta kuin satuttaa muita ihmisiä, vaikka kuinka yritän olla avuksi. Teen aina kaiken väärin ja sanon kaiken aina väärin.

Hetkonen...Miten mulla on nyt kuusi lukijaa?!


En kestä pienistä asioista valittamista. Saan raivokohtauksen jos joudun kuulemaan jotain vastaavaa. Mutta jos kukaan ei ikinä valittaisi, kukaan ei huomaisi epäkohtia ja niihin ei puututtaisi. Niinpä niin... Sitä paitsi pikku asiat ovat varsin suhteellisia.



-Raven.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

DEAD