Olin todella herkkä ja empaattinen lapsi, kykenin asettumaan varsinkin eläinten asemaan, pystyn yhä. Mutta muistaakseni pystyin tuntemaan empatiaa ihmistenkin puolesta, vaikka inhosinkin lähes kaikkia ihmisiä jo kolmannella luokalla. Tunsin kuinka kaikki vihasivat minua ja minäkin vihasin minua. Muistan että pyrin suojelemaan erästä ystävää, joka oli yhtä epäsuosittu kuin minä, mutta en muista tunteneeni juurikaan empatiaa hänen puolestaan, mutta se johtui siitä, koska ei tarvinnut, koska tietty on normaalia olla vapaasti omaitsensä, vaikka sen takia saisikin paskaa niskaan.
Kaippa tunsin empatiaa vielä ainakin kuudennelle luokalle asti. Sitten se jotenkin katosi. Mietin että onkohan minulla päässä vikaa, olenko narsisti, tai jotain yhtä vakavaa, kun tunnen suurta vastenmielisyyttä heikkoja ihmisiä kohtaan. Ja jos joku osoittaa heikkoutensa julkisesti. Mieleni vain huutaa "ryhdistäydy!", vaikka se ei auta mitään. Jos joku on heikossa tilassa, parannuskeino on empatia, välittäminen. Mutta minulle se on jotenkin vaikeaa.
Varsinkin ihmisten vuoksi tunteminen on vaikeaa.
Minusta ihmiset ovat vain niin tajuttoman turhia.
Ja vaikka tietäisin miltä heistä tuntuu ja olisin käynyt läpi saman, en voi sanoa että minua juuri hetkauttaisi, koska pidän ihmisiä niin typerinä.
Yleensä vain esitän välittävää, koska sitä narsistit tekevät.
Kaikki jouluntoivotukset ja halit ovat ihan turhia, koska kukaan tässä maailmassa ei oikeasti välitä kenestäkään.
Minut kai pitäisi sulkea jonnekkin, mihin kaltaiseni sekopäiset, pahat, itsekeskeiset narsistit yleensä tungetaan.
Hitto kun pelotan itseäni aina välillä.
-Raven.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti