Raven

Kun olin nuori ja naiivi en pystynyt peittämään kiintymystäni sinuun, rakastin seuraasi enemmän kuin mitään muuta. Olit erillainen kuin muut, pidit metal musiikista ja sinulla oli hieno pääkallo koriste. Sitten vartuin ja kuvioihin tuli nainen. Silloin tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni miltä tuntuu olla mustasukkainen, en vain tiennyt että se epämukava tunne oli mustasukkaisuutta. Halusin repiä sydämmen rinnastani, sillä se vain tappoi minut sisältä käsin. Nykyään surasi ei satu, on hienoa vain olla, mutta en vieläkään pysty piilottamaan hymyä, joka kertoo kuinka paljon olen aina pitänyt sinusta. Mutta sinä olet mies ja minä nainen ja vaikka olet ainut mies josta olen koskaan pitänyt, minä olen lesbo ja näin on hyvä.
Silti voisin väittää että olisin tehnyt sinut onnelliseksi.

Mutta niinhän ne kaikki väittää, eikö?

Olen taas nähnyt aioastaan surkeita tai kamalia unia. Olen ollut itkuinen päivällä ja nähnyt monta kertaa unta, jossa itken, tai olen surullinen ja unien aikana tunnen hirveää surua.
Mua varmaankin ainakin itkettää ja pelottaa palata kouluun. Joskus se vaan sattuu niin paljon. Olen niin typerän säikky ja helposti masentuva. Ja yksinäinen.
Äiti tuli kotiin tänään. En vain tunne mitään. Ikään kuin kävelisin unessa.
Kai ihan hyvä etten tunne tänään mitään, mutta kipu kai palaa huomenna kaksin kertaisena.
Olen irrallinen ja en ole minä.
En halunnut herätä tänään ja nukuin neljään asti.
Join kupin vettä ja kupin kahvia ja taidan kohta mennä takaisin nukkumaan.

~Raven.