Tajusin juuri että ahdistus, unihäiriöt ja masennus saattavat olla oireita psyykkisestä traumasta. Pitää selvitellä päätäni ja sitten ehkä joskus osaan kirjoittaa siitä.
Vielä en osaa kirjoittaa siitä, mutta kaivelempa huvin vuoksi kuitenkin menneitä.
Mulla oli pienenä kahdeksan vuotiaasta yhteentoista ikävuoteen asti painajaisia, joiden aikana kiljuin kurkkuni käheäksi ja veljenikin pelkäsi minua. Pelkäsin mennä nukkumaan, koska nukkumisesta ei tullut mitään. Joskus heräsin kahden aikaan yöllä siihen, kun istuin sängyllä ja tuijotin ovea, kuin odottaisin sen aukeavan, sitten säikähdin ja pistin valot päälle.
Sitten viisitoista vuotiaasta tähän päivään on ollut insomniaa. Mulla on unilääkkeitä, jotka ei todellakaan auta.
Taisin aloittaa viiltelyn nuorempana, kuin luulin, nimittäin joskus kahdeksan ja yhdeksän vuotiaana tein pieniä viiltoja sormiini. Kumma juttu.
Mä olen aina mielummin pistänyt kaiken "lukkojen taakse" ja on ollut helpompaa olla miettimättä ja mennä eteen päin, musta tuntuu että monella aikuisella on tämä sama ongelma, se johtuu siitä, kun on opetettu pienestä asti kätkemään tunteensa. En ikinä ennen ajatellut että olisin masentunut, vaikka tiesin että jokin oli vialla, kaikki se viha ja suru tuli niin suurena aaltona, että moneksi vuodeksi pääni meni ihan sekaisin. Olin ikään kuin kehittänyt itselleni kaksi persoonallisuutta. Toinen vanha tuttu minä ja toinen vihamielinen. Pidin silloin blogia, en enää kykene muistamaan mitä kirjoitin sinne, mutta bestikseni sanoi ettei tuntenut minua niistä blogi merkinnöistä, jotenkin on semmoinen tunne että jos joskus löytäisin sen blogin vielä en itsekkään tunnistaisi itseäni.
~Raven.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti