sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Uni 1

Olin pyörimässä kaupungissa ja puhumassa kännykkään. Näin kirjan jonka olisin halunnut, mutta minulla ei ollut rahaa, sittten tuli yhtä äkkiä ilta ja pistin kännykän laukkuun ja olin juuri lähdössä, kun kassa pysäytti minut ja nainen sanoi tietävänsä että haluaisin pölliä tuon kirjan. Änkytin siihen jotain säälittävää ja sanoin etten ikinä varastaisi mitään. Sitten minut vietiin vankilaan. Huokaisin nojaten kaltereihin. Vankila näytti mielestäni todella mukavalta, se oli pehmeän pimeä ja viileä, ei ihmisiä missään näkyvillä, ihanan hiljainen. Sitten yhtäkkiä alkoi kuulua ääniä ja menin paniikkiin ja aloin huutamaan että haluan pois täältä. Pelkäsin olevani jumissa jonkin kamalan olennon kanssa. Sitten himmeään valoon ilmestyivät kasvot. Mies laittoi sormensa suulleen ja virnisti suullaan, josta puuttui pari hammasta ja loput olivat mätiä. Mies selitti minulle että päästää minut pois täältä, kunhan tukin turpani. Sitten kun olimme menossa ulos nappasin sen kirjan mukaani, jonka olisin päivällä halunnut, koska olin muutenkin jo varas niiden silmissä. Sitten kun olin pihalla tajusin että laukkuni oli jäänyt sille naiselle, joka laittoi minut putkaan. Sitten minusta tuli koditon, koska varasta ei haluttu minnekkään asumaan, tai töihin. Sitten tuli ja meni joulu ja sitten tapasin kaksi entistä ystävääni, jotka naureskelivat että olivat syöneet pipareja kuin siat koko joulun ajan. Mietin että minäpä join kaiken viinan minkä löysin.
Sitten törmäsin veljeeni, joka ei enää tunnistanut minua ja se aukoi ylimielisesti päätään mulle. Lähdin vekeen, koska en edes halunnut että se tunnistaisi minua. Mietin että minulla saattaa olla musta sydän, mutta sinulta on selvästi jäänyt päästä jotain puuttumaan. Sitten tulin yöklubin ovelle ja halusin ihan kamalasti mennä sisälle, koska kaipasin jotain pimeää paikaa, jonne piiloutua. Ovet avautuivat ja minulle tarjottiin heti työtä. Työnkuvaani kuului käyttää vampyyri tekareja ja hypätä pimeästä nurkasta pelottelemaan asiakkaita. Aika kiva työpaikka. :) Mutta sain potkut koska innostuin hieman liikaa ja purin pari asiakasta hengiltä.

Uni 2

Oli lukion päättötokareiden aika ja kaikki olivat kerääntyneet jonkinlaiseen moderniin koulurakennukseen. Oli yö ja koko kaupunki näytti hylätyltä eikä opettajia näkynyt missään. Sitten ihmisiä alkoi kuolla merkillisillä ja verisillä tavoilla. Juoksin ympäriinsä ja huutelin S:ää kauhuissani ja toivoin että se lintsaa, eikä ole jo kuollut. Palasin takaisin yläkertaan, jossa oli muita luokkalaisia. Siellä oli naisen ruumis, joka oli täynnä lasin siruja. Putosin polvilleni ja aloin nyyhkyttämään ja huutamaan "miksi kaikki mun ympäriltä kuolee?"
Sitten lähdin kävelemään luokasta, koska minua nolotti itkeä niin monen ihmisen nähden. Saavuin johonkin varastorakennukseen ja tuijotin kelloa miettien mitä kello mahtoi olla ja että saisiko jo mennä kotiin. Sitten kello meni ihan sekaisin ja viisarit pyörivät nurinperin. Säikähdin ja juoksin pihalle. Näin siellä liikettä, kaksi jotain olioa ja siinä samassa tajusin että me kaikki kuollaan, että tämä on kuin jostakin Stephen Kingin kirjasta ja lähdin juoksemaan välinpitämättömästi koulurakennusta kohti. Tajusin että yksi niistä seurasi minua ja yritin sulkea ovet perässäni, mutta toinen ovista ei mennyt kiinni, koska se oli suurempi kuin oviaukko.
Sitten heräsin, se oli ahdistava uni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

DEAD