Vihaan veljeäni. Hän on itsekäs ja itseriittoinen, ei ikinä ymmärrä ketään muuta kuin itseään, puhuu aina vain itsestään ja omista ongelmistaan. Hän on aivan kuin itikka, joka inisee jatkuvasti ympärilläni ja odottaa milloin pääsisi juomaan vertani. Hän ei koskaan sano minulle mitään mukavaa, ellei halua jotain minulta. Eikä hän ymmärrä että minuun sattuu. Hyvä niin. En missään nimessä haluaisikaan antaa sille sitä tyydytystä.
Me ollaan aina tapeltu, kuten siskokset yleensäkkin tappelee, mutta silloin kun olen masentunut en jaksa tapella. En jaksa raapia ja huitoa sitä perkeleen läskiä hujoppia, kun se vääntää rannettani, joka on muutenkin kipeä ja minua huippaa, kun en ole muistanut syödä. Ja tämä talo on ahdas. Haluan pois täältä.
Ja hah! Tuollekko kertoisin arvista?
Joskus rakastin veljeäni, olin niin iloinen siitä että minulla on veli, mutta hän on aina vain ilkeillyt minulle ja me tapellaan aina.
Veli käyttäytyy, kuin omistaisi koko talon. Kun minulla on omiakin ongelmia, en yleensä jaksa kiinnittää siihen mitään huomiota, mutta eilen jokin päässäni napsahti. Istuin vain normaalisti olohuoneen lattialla ja odottelin että pääsisin äänittämään yhden ohjelman, kun veli sanoi ärtyneenä: "mitä sä siinä teet? painu jo helvettiin siitä." vastasin unisena: "no kun huvittaa olla tässä." sitten veli sanoi "sä olet kyllä ärsyttävä!" vastasin että se on ärsyttävämpi.
Sitten se kävi käsiksi ja minä puollustauduin.
Täällä on liian ahdasta.
Me ollaan jaettu yhteinen huone siitä lähtien kun muutettiin faijan luo. Veljellä on kahdet kasvot. Vihaan sitä.
Ehkä minä vien liikaa tilaa?
Ketä minä oikeasti vihaan? Vihaan itseäni.
~Raven.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
DEAD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti