Raven

Joskus tuntuu, kuin en muistaisi minkälaista elämä oli ennen masennusta. Tuntuu, kuin en muistaisi lapsuuttani, tai kuin en olisi ikinä ollutkaan lapsi. Hassua, kun psykologin raportissa luki siltä ajalta, kun olin eskarissa, tai jossain, kuitenkin pieni.... että olin "johtaja persoona, jota muut lapset ihailivat" kun minä en muista mitään tuommoista. Muistan että olin erillainen ja minua pidettiin pilkkana ja ajettiin leikeistä ulos. Muistaakseni ainoot ystäväni oli Anna, jonka kanssa karkasimme kerran ja Anleena, joka yritti manipuloida minua ja joka hakkasi minua. Muista että itkin epulla, kun kukaan ei halunnut olla ystäväni, mikä oli outoa, koska en useinkaan itkenyt lapsena, vaikka minuun olisi sattunut.
Multa menee kai muisti..Mun muisti katoili pahan päiväisesti kasi ja ysi luokan välillä.
En edes tunne mitään. En osaa olla iloinen tai surullinen tai vihainen. Mutta olen huojentunut ja kiitollinen siitä, kun S on olemassa. Mutta hänkin voi kadota millä hetkellä hyvänsä. Maailmani tuhoutuu enkä pääse pakoon.

Ai niin joo.... Yksi tosi helvetin huvittava juttu: Mä olen pyörinyt täällä lyhythihaisella, mulla ei ole enää mitään salattavaa. Hah! Vittulainen, kuusi vuotta piilottelua ja valehtelua. Hahahaha. Mutta se ei ollut pointti, mulla oli jotain muuta kirjoitettavaa. Nimittäin veli kysyi eilen että olenko minä viiltänyt itseäni sen takia? ANTEEKSI MITÄ? Onko se oikeasti niin pahasti itseään täynä? Luuleko se että se on maailmani napa, mitä häh? HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA!!! Give me a fucking break.

~Raven.

I Want Nothing
Goodbye
Lithium