Fuck.

Tiedän että olen surkea ystävä, mutta olen helvetin huolissani ystävästäni, joka ei suostu syömään, koska sen ystävä valittaa omasta painostaan koko vitun ajan! Se on raivostuttavaa, niillä molemmilla on terveys ongelmia ja henkisiä ongelmia. Mitä minä TEEN jos ystäväni painuu tämän kanssa alaspäin?! Tietysti yritän auttaa, mutta tämä helvetti stressaa minua.
En kestä sanoja "olen epäonnistuja, pallo" en halua kuulla käteviä laihdutus vinkkejä tai nähdä kuvia luurangoista.
Voisin kuolla hänen puolestaan, hän on ainut ihminen koko maailmassa, jolle voisin sanoa: "minä rakastan sinua." ja tarkoittaa sitä.
Otin syyt niskoilleni ja en itsekkään ole syönyt mitään kiinteää, eikä ole aikomustakaan. Mulla on kausia, jolloin en syö, huolien ja stressin takia. Monen on varmaan vaikea ymmärtää tätä. On aika heikko syy satuttaa itseään sen takia, koska ystävä kärsii. Mutta en voi sille mitään. Hän on tärkeä ystävä. En voi edes kuvitella pureskelevani jotain, pelkästään ruuan hajusta tulee paha olo. En riipu hänessä liikaa, vaikka ehkä joskus riipunkin...se johtuu siitä, koska en usko aina pärjääväni yksin...vaan tiedän että pystyn auttamaan häntä, vaikka en pystyisi auttamaan itseäni, minulla ei ole mitään merkitystä, vain hänellä on. Se että ei voi rakastaa muita, jos ei rakasta itseään on iso valhe.
En edelleenkään osaa purkaa tunteita normaalisti.
Yritän edelleen lopettaa viiltelyä. Viiltely on heikkous. Juuri niin, heikkous. Siinä ei ole mitään hienoa, että tuntee hetken helpotuksen ja sitten kaduttaa ja sitten masentaa uudestaan, tapahtuu paskoja asioita, ahdistaa, masentaa enemmän ja sitten viiltää uudestaan. Kirjoitan tänne, piirrän, kirjoitan päiväkirjaa, joka on vähän henkilökohtaisempi, kävelen pitkiä matkoja ja kuuntelen musiikkia. Yritän kaikkeni...Mutta joskus se on vaikeaa, ahdistus kohtaukset on aika voimakkaita ja olen kai yhä masentunut, koska kaikki on mustaa ja synkkää ja merkityksetöntä ja toisinaan taas olen yli herkkä, jolloin kaikella on liikaa merkitystä.
Ja viiltely on ongelma. Itse tajusin kuinka inhottava ongelma se on kun olin vielä 16 vuotias ja yritin lopettaa ja tajusin etten kykene ja sitten meni vuosi, kun en edes yrittänyt lopettaa, koska en uskonut että minulla olisi mitään syytä lopettaa, kun pidän pitkää hametta ja pitkähihaisia paitoja, se ei näy minnekkään, ei ole ongelmaa. Mutta. Kyllä se on. Se on minun päässäni. Ja toinen, hieman outo syy, siihen miksi en lopettanut oli se, kun minulla ei ollut ketään, olin ajanut kaikki ystäväni pois siihen aikaan, kun mietin itsemurhaa enemmän kuin koskaan. Minulla ei tavallaan ollut syytä lopettaa, kun satuttaminen oli ainut mihin tarttua vaikeina aikoina. Se oli hullua.
Mutta aina on joku. Joku välittää, vaikkei siltä tuntuisikaan. Ja minulla on itseni ja sekin on jotain. Taistelen tieni läpi ja aloitan uuden elämän.

Depression. Suicide. Self Injury. Starvation. Panic Attacks. What else is there for me...?

Escape The Fate - 10 Miles Wide
The Guillotine 2
There's No Sympathy for The Dead