keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Shall I ever be like him
The brave warrior of the night,
Whose name will be written
In the northern lights?


Eilen äiti käyttäytyi aivan kuin se tietäisi jotain...Se kuullosti aivan vakavata, kun puhui tähän tyyliin: "jos ikinä haluat puhua kahestaan plaplapla...jos sulla on jotain kerrottavaa." Hyvmyilin ja vastasin että "Joo, kiitos." Olin täydellisen järkyttynyt pyörittellessäni asioita päässäni. Olin ihan varma että paljastuin. En tiedä kumpi on kammottavampaa; se että uskoo jonkun tietävän, vai se että ei voi kertoa kenelekkään.
Löysin jo lohtua niin kammottavasta asiasta, että ehkä äiti aloittaa taas juopottelun ja unohtaa koko asian. Enkö olekkin kamala?
Ääni päässäni kiljui että se ei ole osallistunut kasvatukseeni tai mihinkään muuhunkaan elämässäni ikinä ennen, niin miksi juuri tästä asiasta pitäisi puhua? Ja miksi noin vakavalla ilmeellä? Äiti ei koskaan avaa suutaan minulle, jos sillä ei ole ivallista virnettä naamallaan, tai jos se ei kiehu raivosta. Mutta nyt...?
Nytkö alkaa kiinnostamaan, kun tyttö on sekaisin, kun tyttö on psykopaatti..? No anteeksi, että olen psykopaatti. Anteeksi, että synnyin. Anteeksi, kun tuhosin kaikkien elämän, enkä osaa piilottaa salaisuuksiani niin kuin hieno nainen.

Tänään on äidinkielen koe. Pitää tehdä essee Dorian Grayn Muotokuva -romaanista. Valitsin sen ihan umpimähkään ja ajattelin että luen sen vain nopeasti ja kirjoitan siitä jotain, mutta se kirja osasi olla todella yllättävä. Kun Sibyl teki itsemurhan en voinut lopettaa itkemistä.
Tajusin että minussa ja Sibylissä oli jotain samaa ja että vihaan elämää ja ihmisiä.


-Raven.
Lähettänyt klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)

DEAD