An Autumn Leaf in the Circles of Time

Idean nappasin A Long Way to Nowhere -bloggerista. :)

Musiikkia:

Children of Bodom
Löysin sen kirjastosta teini-iässä. Olin jo pitkään pitänyt raskaammasta musiikista, kuin muut luokkalaiseni ja halusin kasvattaa tietömystäni metal ja heavy musiikista ja niin tein.

Dimmu Borgir
Kyllästyin Children of Bodomiin, koska kuuntelin sitä jokaikinen päivä ja aina ja kokoajan ja halusin jotain synkempää. Dimmu Borgir todella muokkasi minusta sen mitä nykyään olen. Tajusin silloin vahvemmin kuin koskaan ennen, että olin jotain muuta, mitä jokapuolella ympärilläni näin ja kuulin.

Sentenced- Frozen
Olin rippikoulussa, oli kesä.

Moonspell - Wolfheart
Sain tämän lainaan eräältä ihmiseltä, joka arveli minun ihanstuvan siihen ja oli aivan oikeassa. Kuuntelin levyä ihan tajuttomasti ja kun se piti palauttaa oikealle omistajalleen halusin ostaa sen jostain itselleni mahdollisimman nopeasti. Muistan kun mulla oli kuume ja oksennustauti ja olimme muuttamassa uuteen taloon enkä kyennyt keskittymään muuhun, kuin siihen että pääsisin kohta kuuntelemaan Moonspelliä uudestaan. Fernando Ribeiron englannista ei meinannut saada mitään selvää, mutta hänenn äänensä oli jotain ihan uutta. Se oli agressiivista, mutta iloisempaa, mihin olin Shagrathia kuunnellessa tottunut ja Moonspelliä kuunnellessa piirtäminen onnistui ihanan sujuvasti.

Eternal Tears of Sorrow - Chaotic Beaty ja A Virgin and a Whore
Kuulin EToS:ta ensimmäisen kerran kasetilta, johon olin äänittänyt kappaleita molemmilta levyltä, enkä edes tiennyt mikä bändi se oli. Sitten sain lainaan levyjä ystävältä ja tajusin että olin jo pitkään tykännyt näistä levyistä. EToS oli sopivan surullista minun sen hetkiseen mielentilaani, kun siinä laulettiin itsemurhasta sun muusta ja nais laulajan ääni oli aivan magiaa.

Cradle of Filth
Olin aivan ihastunut Dani Filthin kauneuteen ja petin Shagrathia tölläilemällä Dani Filthin pärstää netistä. Pelkäsin No Time To Cry:n musiikkivideota, kun katsoin sen ihan yksin pimeässä, mutta en voinut lopettaa katsomista, koska se oli jotain mitä en ollut ikinä ennen nähnyt tai kuullut ja halusin katsoa ja kuunnella jokaikisen yksityiskohdan, kuin video ja kappale voisi minä hetkenä hyvänsä kadota. Dani Filthin ääni sopi helvettiin, jossa asuin, hengitin ja elin jokaista melodiaa ja kappaletta.

Dismal Euphony
Simply Dead ja Carven. Siinä kappaleet, joita en unohda ikinä.

The Gazette
Ystäväni lähetti mulle biisejä: Taion, Sugar Pain ja Toguro. Rukin ääni oli ihmeellinen ja Japanin kieli oli mystinen. Tämän takia aloin pitämään Japanilaisesta musiikista ja musiikkimakuni laajeni.

Miyavi
Pidin Miyavia omituisena sekopäänä, kunnes vahingossa kuulin Freedom Fightersin, mistä pidin ihan liikaa. Sitten aloin pitämään Miyavin äänestä ja kun olin tarpeeksi kauan kuunnellut biisejä Miyavilta, ei ollut paluuta takaisin. Hänen musiikkinsa rikkoo kaikki rajat ja ihailtavasti sekottaa kaikkea keskenään. Sitä kuunellessa keskittyminen onnistuu parhaiten, sen sanoma on: "kaikki menee ihan hyvin." Se on energistä ja lapsellista.
Ihania kappaleita: Selfish Love, Freedom Fighters, Itoshii Hito, Jibun Kakumei, Senor Senora Senorita, What a Wonderful World, Are You Ready to ROCK? ainakin noi. Miyavilla on aina niin näppäriä lyriikoita ja kitaran rämpyttämistä. :)

Dir en Grey
Kyo ei yritä peitellä kipuaan. Dir en Grey auttaa aina selviytymään kaikesta.


Siihen mitä korvani sulattavat vaikuttaa paljon lyriikat ja kappaleisiin liittyvät muistot ja tunteet. -mulla ei ole lähes ollenkaan hyviä muistoja, mutta kipeitäkin muistoja oppii tavallaan arvostamaan, kun sattuu olemaan minä. - Muita ihan mahtavia bändejä on Morgul, Thy Serpent ja Uhrilehdon Ihmisvihan Eliitti -levy. Children of Bodomin syytä täytyy olla se että pidän nopeasta musiikista. Korvani pitävät myös melodisista soittimista, acustisesta kitarasta ja pianosta. Ja rakastan korvat tappavaa kitaraa ja rummutusta.
Kun kuulin Dir en Grey:tä ensimmäisen kerran pidin siitä vain salaa. Minua hävetti tunnustaa että pidin siitä, koska Kyo on niin emotionaalinen. Olin tottunut raakoihin laulajiin, Kyo oli liian pehmeää, sen laulu kuullosti aivan itkemiseltä. Kyo aivan oikeasti laittoi kaiken peliin eikä sitä edes hävettänyt, vaan teki kaiken ihan pokkana. Mietin että "Se on mies, joka käyttäytyy, kuin akka, jolla on kuukautiset!" Vaikka tiedän, että naisten ja miesten tunteissa ei ole mitään eroa. Tuommoiset ajatukset ovat yhteiskunnan ja isäni valheita. Se oli vallankumouksellista ja muutti paljon tapaani katsella omia tunteitani.