Nyt tuuli kuiskaa hiljaa, että pimeys kylmää tuo

Tänään iski jokin paniikkikohtauksen tapainen. Ei voinut hengittää. Tuli elävästi mieleen ne kaikki paskat vuodet, kun olin masentunut ja sain paniikkikohtauksia joka päivä, ainakin joka päivä, kun uskalsin yrittää elää kuten normaali ihminen. Se oli syvältä.
Ja sitten olin niin pihalla kaikesta että jätin sormen enkunluokan oven väliin ja ainakin kolme ihmistä oli todistamassa, kun Raven on nolo itsensä. Onneksi en kilju, kuten useimmat naiselliset olennot, totesin vain että "ai saatana" ja otin sormen mukaani vessaan.
Joku kiltti outo ihminen tuli kysymään että olinko kunnossa. Outoa. Hienoa. Sillä taisi olla hyvä itseluottamus ja oli jotenkin harmoniassa itsensä kanssa. Mä en kykenisi puhumaan jollekin, joka tekee jotain noloa, koska ajattelisin sen omalle kohdalleni ja minuakin alkaa nolottamaan. Sen vuoksi en osaa oikein sanoa mitään, jos joku puhuu masennuksesta, niinkuin en kyennyt sanomaan mitään lohduttavaa, kun näin ystävälläni tuoreet viiltojäljet. Mutta nykyään ehkä voisin puhua itsensäsatuttamisesta (self-injury) "apuatarvitsevan" kanssa, koska olen saanut siihen tukea ja informaatiota nettiystäviltä. Mutta miten päädyin kirjoittamaan viiltelystä..?
Höm..Mulla ei ole aikaa kirjoittaa enempää, pitää mennä tiskaamaan sunmuuta.
Ciao.

Jatkoa...Pitää ostaa matalapohjaiset kengät...Nuo nykyiset kengät ovat hengenvaaralliset lintutarkkailussa, paitsi citylintujen tarkkailussa. Myöhästyin justiinsa linkistä, kun lensin tyylikkäässä kaaressa noilla 10 cm koroilla. Mitenköhän maailman kömpelöin ihminen selviytyy metikössä 10 cm koroilla? Ei selviydy. Kuolen. Mutta ihan hyvin, jos olisi paremmat kengät, mutta nuo on ainoat ehjät. Argh. Lainasin kirjastosta kirjoja. Sain vihdoiki maksettua laskut, jotka on varmaan 2 vuotta vanhoja. Kun olin masentunut mikään ei onnistunut, ei edes herääminen ja kirjastolle kävely. Voi sitä onnea, kun pääsee pläräämään loputtomiin kirjoja, jotka on ilmaisia. :') ...Ainakin siihen asti, kunnes unohdan taas palauttaa ne ja unohdan maksaa laskun....
Lainasin toiseksi lempi kirjani: Virgin Suicides. Ykkös kirja on Brother Wolf -A Forgotten Promise. Sitten lainasin Julia Bellin Ahmatin joka kertoo syömishäiriöistä. Tuttua tekstiä, mutta en kommentoi, se oli vain järkyttävä ja tavallaan osuva. Rikkinäinen ihminen ei osaa löytää kultaista keskitietä. Tai sitten ei vain halua löytää kultaista keskitietä, haluaa vajota alemmas. Carmenin äiti oli kunnon kusipää. Mutta siis en omaa syömishäiriöitä käytöstä, oli ennen, mutta ei ole. Luulisi siis että tietäisin jos mulla olisi. Tai siis ei sitä aina tiedä, mä en tiennyt silloin että sillä tavalla. Mutta nyt tiedän. Unohdan joskus syödä, sen takia olen vahingossa alipainoinen, en tahallani.... Juu...No... Sitten odotan pääseväni näihin käsiksi:
Viimeinen ratkaisu? - Tarja Hesikainen
Mikä minun on? - Solie Helminen
Lintuharrastajan opas - Pertti Koskimies
Eläinystävällisen kuluttajan opas - Karin Gunnarsson

Olen huolissani ystävästäni, joka vaikuttaa vain vajoavan alemmas. Tuntuu hyödyttömältä. Olen aina väsynyt ja tuntuu kuin kävelisin mustassa vedessä.
Aina toisinaan mä haluan kuolla. Se on semmoinen tunne. Tänään se tunne on hieman vahvempi kuin yleensä. Mä en ikinä uskonut tunnustavani tätä jollekin saamarin blogille, mutta tässä sitä mennään. Mä olen epä onnistunut taas kerran olemaan hyvä ystävä. Aina menetän ystäväni. Aina. Ikuisesti. Se että tiedän tuon, ei lohduta, pahentaa kaikkea, lisää synkkyyttä. En osaa olla niinkuin muut. Mieleni on liian synkkä, kaikki muistoni on liian surullisia, olen ujo. Musta ei ole mihinkään. Ne muut hymyilee, niillä on hauskaa. Tai sitten ne on hyviä näyttelemään iloista. Munkin pitää oppia. Tai siis osaan tavallaan, koska jos joku kysyy miten mulla menee en tietenkään vastaa että "paskaa, niinkuin yleensä." vaan virnistän jotain hymyntapaista ja vastaan, kuten ihmiset yleensä. Mutta silti. Varsinkin tämä viikko on mennyt niin päin helvettiä... En osaa olla sosiaalinen, sanon kai aina jotain väärin, tai väärällä tavalla, koska ihmiset ei pidä musta, huomaan sen niiden naamasta. Sattuu, perkele. Olen yksinäinen.