perjantai 17. joulukuuta 2010

Mielen voima..

On miljoonakertaisesti kammottavampaa odottaa pahaa tapahtuvan kuin että se konkreettisesti tapahtuu. Hellsten on kirjoittanut Elämän Lapsi -kirjassaan siitä kuinka ihmiset, jotka ovat tottuneet jokapäiväisiin katastrofeihin odottavat pahaa tapahtuvaksi vielä silloinkin kun se on ohi.
Mutta kuinka järkevää on tuhlata kallisarvoista energiaa? Siitä olisi hyvä kasvaa pikkuhiljalleen eroon ja niin lopulta tapahtuukin -tajuamisen kautta. Kun ymmärtää elävänsä pelossa, siitä pääsee eroon.
Mielellä on paljon voimaa ja jos etsii ongelmia, niitä myös löytää. Mutta esimerkiksi meditoimalla voi kurkottaa kohti parempaa mielen alaa. Itse olen ladannut positiivista energiaa koruihin. Ja teimme eräässä taide ryhmässä tulevaisuus -kartan ja tunnen sen olevan hyvin voimakas.

Tästä kirjasta... Nimittäin olen törmännyt siihen ainakin joka toinen kerta käydessäni kirjastossa ja aina luin sen takakansi tekstit ja jokaisella kerralla luettuani lauseen
"Jollet pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla?" laitoin kirjan kettuuntuneena hyllyyn ja ajattelin että "haista sinä vittu."
Mutta nyt oli sitten pakko lainata se. Uskon että kirjoilla on tapana kutsua ihmisiä silloin kun ihmisen olisi hyvä lukea kirja ja siksi en menekkään kirjastoon ikinä minkään suunnitelman kanssa.

Minulla on ollut hulvattomia pelkoja, kuten että katson eräänä aamuna peiliin ja huomaan että minulta puuttuu raaja tai että minussa on ammottava haava.
Hyi.

-Raven.

DEAD