Tänään kävin kotona. Veli kaipasi minua sinne, luultavasti sillä S:ltä on taas loppumassa pinna ja äiti ryyppää, mutta sillä tekosyyllä, että Nocturnal Depressionin levyni saapuivat odotuksen palkinnoksi. Ja hän on taas tehnyt uusia mahtavia kappaleita. Hänellä on monta singleä valmiina ja yksi kokopitkä tuloillaan. Hänestä tulee toivon mukaan vielä tunnettu underground väen keskuudessa. Uskon ja toivon niin. Huomasin hänestä, nyt kun en enää pidä hänen seuraansa sietämättömänä, piirteitä, joita olen löytänyt itsestänikin. Hän piilottaa tunteensa vitsailemalla, naureskelemalla ja kiroilemalla. Hän on tehnyt sitä jo kauan. Tunteet tulisi käydä läpi, sillä myöhemmässä elämässä tuo vahingoittaa häntä luultavasti erityisesti. Paljon enemmän kuin mitä vahinkoa se nyt käsiteltynä tekisi. Toisen samankaltaisuuden, mikä pisti silmään, oli hänen ihmisvihansa ja kuvotus mielisairauksia ja heikkoutta kohtaan. Hän haluaa muuttaa erakoksi joko metsän keskelle tai saarelle, koska ei siedä ihmisiä. Mutta vaikka hän pääsisi ihmisongelmastaan eroon, hän ei koskaan pääse itsestään eroon. Psykologini sanoi, että muihin tutustumalla tutustuu myös samalla paremmin itseensä, ehkä veljeni pelkää muiden paljastavan hänessä piilevän sekopää-geenin, kun äiti juo, minä viiltelen ja S on muuten vaan hullu. Hän kertoi, että oli ollut hereillä kaikkina niinä yöinä, kun olin itkenyt. Mietin, että kaikkea hänkin on joutunut kestämään ja se satutti minua. Hän ei todellisuudessa olisi ansainnut minun hulluuttani. Miksi hän ei sitten tehnyt mitään? Kysyi eräs, jolle kerroin. Niin kuin mitä? Mitä veljeni olisi muka voinut tehdä? Mitä muuttaa?Veljeni oli pieni ja luultavasti peloissaan. Hän ei ollut tottunut näkemään minua niin heikkona sitäpaitsi jos hän olisi yrittänyt lohduttaa minua olisin luultavasti käskenyt häntä painumaan helvettiin. Olisiko hän voinut kertoa minulle etten ole yksin? Ehkä, ehkä se olisi auttanut, ehkä ei. Mutta silloinkin mitä ikinä veljeni mietti noina öinä, jotka olivat pitkiä meille molemmille, hän joutui olemaan miettimättä tuskaa, hänen täytyi yrittää olla mahdollisimman selväjärkinen, kun kaikki hänen ympärillään olivat mielipuolia. It isn't important how much it hurts. It matters what you learn from that pain.
Mutta Nocturnal Depressionin levyni tulivat. Hassua, mutta ihan kuin levyn kansissa olisivat minä ja veljeni. Ei kai se ketään satuta laittaa kansien kuvat tänne, joten tässä ne ovat.
"Minä" Nostalgia -Fragments of a Broken Past -kannessa:
Ja rakas veljeni Four Seasons to a Depressionin kannessa:
Olen uskonut, etten ansaitse rakkautta. Ehkä en, kaikki todisteet viittaavat ainakin siihen, että minua on mahdoton rakastaa. Niin olen tyytynyt yksinäisyyteen. Uskoin monta vuotta rakkauden, ilon ja onnen olevan itsepetosta. Sanotaan, että jos jokin on vaikeaa se sivuutetaan väittämällä sen olevan mahdotonta. Järjen laissa kaikki on joko mahdotonta tai mahdollista. Minun sydämmeni ei ole järkevä. Sydämmeni on kaaosta ja kaikki eri tunteet repivät sen kappaleiksi. Kärsin ikuisesti tässä surun ja tuskan maailmassa. Kun torstaina aloin hieman uskomaan rakkauteen, petyin hieman tunteisiini. Kun olen huutanut jo niin kauan, että minä pärjään yksin. On heikkoa luottaa elämänsä muiden käsiin, mutta silti minä putoan enkä edes jaksa yrittää. Se oli ainut tapa pysyä hengissä, pitää itse itsestään huolta ja kieltää onnen ja rakkauden tunteet. Mutta jos rakkaus on kielletty minulta, en halua enää elää.
I'm suffering forever In the end everybody goes away. Mine is pain and sorrow, all mine. I'm unloveable, I'm hagalaz, I'm abortion, I'm total insanity.
Aina on jotain liian paljon tai liian vähän. Aina on jotain mistä valittaa, ihmiset ovat yksinäisiä ja katkeria. Ne ovat umpikujassa itsensä kanssa. Minäkin aina vain valitan. Nyt kirjoitan tähän mitä ilon aiheita minulla on.
-Minulla on ihana kämppis ja sen koira (okei kaikkiin menee joskus hermot, mutta pääasiassa molemmat ovat ihania) -Minulla on pari ihanaa ystävää. -Eilinen ilta oli ihana, eli minulla on tasan kolme hyvää muistoa elämässäni, joihin ei liity jotain kamalaa. -Osaan piirtää ja kirjoittaa silloin kun minulla on inspiraatio. -Minulla ja kämppikselläni on hieno koti, jonka lähellä on kaunis metsä. -Minulla on mahtava levykokoelma, jota ilman olisi vaikea elää.(materialismia...) -Tiedän asioita, joita suurin osa enemmistöstä ei tiedä. -Minulla on viisas veli. -Tiedän suurin piirtein mitä haluan.
Keksin kyllä lisääkin, kunhan mietin vähän.
Minulle on tapahtunut suhteellisen paljon paskoja asioita, mutten jaksa rypeä niissä, vaikken voikkaan ikinä unohtaa.
Psykologi kertoi osuvan tarinan intiaanista, joten laitampa sen tänne muistiin, jotten unohda: Intiaani kertoi tulen äärellä heimolaisilleen, että hänessä on kaksi sutta, toinen hyvä susi, toinen paha susi ja ne kamppailevat keskenään. Eräs heimolaisista kysyi siihen, että kumpi on voitolla. Siihen intiaani vastasi, että se jota hän ruokkii eniten.
Minussa on inhottava puoli, se joka ainaisesti katkerana ajattelee, että minut jätetään, kukaan ei halua olla minun kanssani ja juonii mustia ajatuksia loitsien mustasukkaisuutta mielessäni. Se on todella ristiriidassa toisen puoleni kanssa, joka uskoo vapaaseen tahtoon ja tietää, että jos joku haluaa mennä, on mentävä. Näiden kahden puolen lapsena on syntynyt se puoli joka valehtelee kirkkain silmin ja väittää ettei välitä paskan vertaa siitä kulkeeko joku vierelläni vaiko ei. Ja nämä kaikki kolme satuttavat sydäntäni, koska en osaa päättää mitä ruokin eniten. Elämäni tosin on ruoskinut välittävää puoltani niin että se vuotaa verta, haluaisin niin kovasti siitä eroon. Haluaisin välittää ihmisistä sillä tavoin etten vaikuta liian tunkeilevalta enkä taas liian poistyöntävältäkään, olisimpa kehittänyt jonkin puolen, joka kulkee kaunista keskitietä. Mutta minua ei ole siunattu niin kauniilla luonteella. En minä haluaisi olla tämmöinen. Anteeksi.
Olen taas ihastunut Dir en Grey nimiseen japanilaiseen bändiin. Tässä eräs heidän live keikka, rakastan tätä kappaletta:
Nyt loppui itsesääli. Olen pohtinut pääni puhki miten villistä pennusta tuli väsynyt ja masentunut. Nimittäin aliravitsemuksella saattaa olla aika pahasti näppinsä pelissä. Esimerkiksi C-vitamiinin puutteesta tulee tietysti väsymystä, lihaskipua, ruokahaluttomuutta, haavojen hidasta paranemista ja hengenahdistusta.
Ruokahaluttomuutta, kyllä, todella ärsyttävää kun yrittää kaikkensa että olisi nälkä, jotta mahaan sattuisi, mutta nälkää ei vain tule, sen lisäksi kehoni tottui syömättömyyteen. Haavojen hidas paraneminen, indeed, kaikki tulehtui ja pienen pienienkin viiltojen paranemiseen meni ikuisuus. Hengenahdistusta ja stressin sietokyvyn heikkenemistä, täsmälleen. Ja olen aina väsynyt, se johtuu myös proteiinin puutteesta.
Minulla tasavarmana oli ja on vaikka minkälaista puutosta, koska nälkiinnytin itseni siihen pisteeseen että näin harhoja. Nykyään on helpompi ajatella järkevästi mitä puuttuu milloinkin, mutta minulla on yhä syömishäiriö. Päässäni on ääni joka solvaa minua ahneeksi, sanoo etten ansaitse mitään ja kauhistelee kuinka ihmiset kuormittavat maapalloa ja että maailma pitää pelastaa kuolemalla pois ennenkuin on liian myöhäistä. Olen henkisesti epävakaa ja tyypillisesti jos luen jostain se menee alitajuntaani ja siitä saattaa tulla vakavakin pakkomielle. Tunnen henkistä ja fyysistä kipua jos jokin eläin kärsii jossain päin maapalloa. Sillätavoin sivuutan todelliset raivon kohteeni, joita en halua ajatella, ne asiat jotka alitajuntani on lukinnut monen oven taakse ja heittänyt avaimen menemään. Kuitenkin yritän parhaani. Hyvinä päivinä saan syötyä ihan riittävästi eli tonnikala purkin(ennen täytyin parista lusikallisesta koko päiväksi!), ruisleivän ja joskus jopa saan tungettua kaiken tuon päälle hedelmän. Olen aina tykännyt hedelmistä, vaikka ne ovatkin täyttäviä.
Yritän pitää itsestäni. Luonnonsuojelun sijasta olen todella perehtynyt Wiccaan ja piirtämiseen. Pidän Wiccasta koska se hyväksyy kaikki sellaisina kuin ovat. Minä olen minä enkä muuksi voi muuttua. Nyt kun en pääse metsään juoksentelemaan kun on tajuttoman kylmää yritän myös lukea biologiaa, josta aijon saada ainakin ysin. Rakastan sitä kirjaa.
Mutta luultavasti vihaan itseäni niin kauan kuin elän. En voi antaa itseni luulla itsestäni kummoisempia. En ole edes uskaltanut puhua sille metallisti miehelle, koska en jaksa pettyä itseeni uudelleen, joten hoidan sen vain päiväjärjestyksestä viiltelemällä ja jatkan unessa elämistä. Rakastan uniani.
Kuuluu yleinen kysymys: Miksi minun pitäisi muuttua, kasvaa, kestää, kärsiä, oppia? Elämä, tai jonki korkeampi voima yleensä heittää paskaa niskaan juuri kun luulee jo nähneensä tarpeeksi ja uskoo olevansa vahvempi ja ylpeä siitä, sitten tulee taas nöyrtyä näkemään lisää. Tulen hulluksi kun läheiseni kärsivät ja kuolevat, kun empatia kykyni ei ole vahvin puoleni. Heikkona ja avuttomana haluan eroon kaikesta, mikä satuttaa minua. Tee mitä haluat sanon vihdoin vaikka en tarkoita sitä. "Olen nähnyt jo kuinka haluat mennä pois, joten painu jo helvettiin!" Mutta en ole nähnyt mitään, enkä edes tarkoita sitä mitä sanon, ei, en todellakaan tarkoita. Tule, niin kuuntelen, mene niin odotan.
Toivon olevani jonkinlaisessa vaikeassa käännekohdassa, sillä olisi aika siirtyä jo eteenpäin. En usko miettiväni itsemurhaa tosissani, sen miettiminen ainoastaan antaa lohtua. Haluaisin hänen olevan onnellinen, sillä minä en siihen pysty. Rakastan häntä. Hän on opettanut minulle mitä todellinen toisesta välittäminen tarkoittaa ja vaikka minä kuolisin, haluaisin hänen elävän onnellisen elämän kuten hän on aina toivonut.
My name is Raven and I'm 21 years old transgender, black metallist and eclectic wicca. I look world trough my eyes and make my notes this blog contains.
I write merely for my own amusement but thank you for the comments.
nts of a Broken Past -kannessa:
