Välittävä Ja Muita Sanoja

Ihmiset käyttävät liikaa sanoja -jopa minä varsinkin silloin kun minulla on liikaa energiaa, tai yritän salailla jotain. Mutta asiaan...
Minua on jotenkin aina ärsyttänyt valehtelu ja olen erittäin epäluuloinen muutenkin, kai sitten. Yleensä jätän huomiotta kaiken mitä pidän paskapuheena, koska jos en jättäisi saisin raivokohtauksen viiden sekunnin välein. Nyt kuitenkin muistelin juuri edellistä kirjoitusta kirjoittaessani paskapuheita, joita psykologini suoltaa äänitorvensa kautta -en juurikaan ole vihainen tällä hetkellä, vain masentunut kai. Hän on hyvä psykologi, mutta en enää mene hänen luokseen, kuin seuraavalle käynnille. Siitä kai kirjoitan jokin toinen päivä, jos jaksan.
Hän sanoo aivan liian usein että minä (Raven) muka välitän muista paljon, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa, olen maailman itsekeskeisin ihminen. Jos välittäisin muista tippaakaan lopettaisin koulut kesken ja muuttaisin äitin luokse hoitamaan järjestystä, kissoja, äitiä ja veljeä. Kaikki on nyt niin hyvin, että minulla on vain melankoliani ja syyllisyyteni.
Mutten välitä kenestäkään. Kaikki ovat paskaa täynä. "minä haluan rakkautta" "minä haluan rahaa" . Olen kai katkera.
Anteeksi ja Kiitos. Noita sanoja minä olen kova käyttämään, mutta yritän vähentää. Jos niitä käyttää liikaa, niilläkään ei ole merkitystä. Muistaakseni ylikäytin niitä tahallani, koska en halunnut ihmisten ottavan niitä tosissaan, olin pahoillani ja muistaakseni häpeissäni, mutten halunnut minulle annettavan anteeksi, sellainen oli hellävarainen hampaiden näyttö.

-Raven.

Tekeekö Mielenterveysongelma Minusta Huonon Wiccan?

Monilla on mielenterveysongelmia ja monilla on syömishäiriö tai vastaavaa. Mielestäni oksettavan monilla on nykyään syömishäiriöitä. Ja kaikilla tuntemillani noidilla on ollut jonkinlaista ongelmaa. Eräs hyvin läheinen lopetti syömisen teininä, oikeastaan samalla tavalla kuin minäkin, hän ei nähnyt itseään lihavana, mutta halusi kapinoida.
En usko, että mielenterveysongelma tekee ihmisestä huonon noidan. Wicca kunnioittaa elämää, mutta uskon sen tarkoittavan myös että kunnioitetaan elämään kuuluvia asioita, oli asiat sitten ns. "hyviä" asioita tai "pahoja". Vaikeudet kuuluvat elämään.
Ja kun olet päässyt ongelmastasi yli, jokaisen elämässä on muutoksen aika, kuin toukasta perhoseksi, vaikka toukatkin on ihania, sinusta tulee parempi ihminen, vahvempi ja voit sanoa, että olet taistellut elämässäsi.
Inhottavan monet pitävät itseään lihavana. Mielestäni lihavia ei edes ole olemassa, keho on kuin taideteos eikä ole toista samanlaista. Mutta jos sinulla on syömishäiriö, sinun ei tarvitse pitää itseäsi sen takia huonompana noitana tai ihmisenä. Sille voi olla monta syytä, kuten masennus tai jokin traumaattinen asia, joka on tapahtunut lapsuudessa.
Minun ongelmani ei ole syömishäiriö, vaan viiltely, joskus minulle tuli juuri tämän kysymyksen takia siitä huono olo ja syyllisyyteni vain ruokki käyttäytymistäni. Tunnen itseni huonoksi kaikessa, minulla on tajuttoman huono itseluottamus, mikä ei ole yllätys, koska luulen minulla olevan BPD.
Näistä on todella vaikea päästä yli. Sitäpaitsi jokin päänisisällä sanoo, ettei edes halua päästä tästä yli, että miten voisin elää ilman?
Olen yrittänyt purkaa sanoinkuvaamatonta raivoa ja surua liikkumalla, mutta mikään muu ei auta niin paljon kuin se mitä olen tehnyt jo monta vuotta. Tosin yritän parhaani. Aina tulee alamäkiä ja ylämäkiä.
Vaikka olisi elämää kunnioittava ja luontoa rakastava noita, se ei välttämättä tarkoita että samalla kun ottaa rakkaalta elämältä turpiin täytyy olla kokoajan hymyssä suin. Vain kokemalla ja tuntemalla voi oppia ja sanoa että on joskus elänyt.
Siinä kaikki mitä halusin sanoa.


Lähetän paljon rakkautta kaikille joilla on meneillään vaikea kausi elämässä.

-Raven.

Taistelevat sudet.

Psykologi kertoi osuvan tarinan intiaanista, joten laitampa sen tänne muistiin, jotten unohda:
Intiaani kertoi tulen äärellä heimolaisilleen, että hänessä on kaksi sutta, toinen hyvä susi, toinen paha susi ja ne kamppailevat keskenään. Eräs heimolaisista kysyi siihen, että kumpi on voitolla. Siihen intiaani vastasi, että se jota hän ruokkii eniten.

Minussa on inhottava puoli, se joka ainaisesti katkerana ajattelee, että minut jätetään, kukaan ei halua olla minun kanssani ja juonii mustia ajatuksia loitsien mustasukkaisuutta mielessäni. Se on todella ristiriidassa toisen puoleni kanssa, joka uskoo vapaaseen tahtoon ja tietää, että jos joku haluaa mennä, on mentävä. Näiden kahden puolen lapsena on syntynyt se puoli joka valehtelee kirkkain silmin ja väittää ettei välitä paskan vertaa siitä kulkeeko joku vierelläni vaiko ei. Ja nämä kaikki kolme satuttavat sydäntäni, koska en osaa päättää mitä ruokin eniten. Elämäni tosin on ruoskinut välittävää puoltani niin että se vuotaa verta, haluaisin niin kovasti siitä eroon. Haluaisin välittää ihmisistä sillä tavoin etten vaikuta liian tunkeilevalta enkä taas liian poistyöntävältäkään, olisimpa kehittänyt jonkin puolen, joka kulkee kaunista keskitietä. Mutta minua ei ole siunattu niin kauniilla luonteella.
En minä haluaisi olla tämmöinen. Anteeksi.

Olen taas ihastunut Dir en Grey nimiseen japanilaiseen bändiin. Tässä eräs heidän live keikka, rakastan tätä kappaletta:



Raven.

Toinen asia, mikä ärsyttää on eläimiin kohdistuva sanoinkuvaamaton julmuus. Lähestulkoon jokainen tuote on jossain tuotekehityksen vaiheessa testattu eläinkokeilla. Ja eläinkokeet eivät edes ole aina luotettavia! Kaikki lajit reagoivat eritavoin erilaisiin kemikaaleihin ja yhdisteisiin eli eläinkokeet ovat aivan turhia! Ja sitäpaitsi eläinkokeille on vaihtoehtoisia tutkimusmenetelmiä. JA vain pieni osa elänkokeista tehdään sairauksien parannuskeinojen kehittämiseen, sitäpaitsi maapallolla on muutenkin liian paljon ihmisiä, joten ei ole lainkaan luonnotonta minkäli ihmisiä kuolisi johonkin tautiin, onko pakko aiheuttaa muillekkin lajeille tuskaa sen takia? Ja rahoituksen puutteellisuuden takia, kun eläinkokeet ovat halvempia? ARGH

Olen myöskin henkilökohtaisesti joutunut kokemaan eläimiin kohdistunutta julmuutta. Äitini, alkoholisti kun on, ei osaa pitää kissoista huolta. Ja nyt kun en enää asu kotona, kuka pitää kissoistani huolta? Se hullu ei anna kissoja tänne minulle, koska uskoo ettei hänellä ole mitään alkoholi ongelmaa!
Ja kämppis ei osaa pitää koirastaan huolta lainkaan, minä tietysti vien sitä pihalle ja ruokin ja pesen. Mutta kun käyn koulua. Monta kertaa koulun jälkeen koira on joko paskonut ja kussut keittiön lattialle tai on tuskissaan kun yrittää pidätellä.
En haluaisi kirjoittaa tällaista kämppiksestäni, rakastan häntä. Mutta tämä on saatava ulos jotenkin... Jotenkin tunteeni ovat ristiriidassa näiden asioiden kanssa ja se tekee minut surulliseksi ja vihaiseksi ja syylliseksi. Viilsin eilen(tatta-daa) Se on ihme juttu, kun minusta omilla jäljillä ei ole niin väliä, mutta olen kiljua kauhusta jos satun näkemään ystävän jälkiä..Niin tosiaan takaisin asiaan, siis: kun en osannut sisäistää paria asiaa, kerron siitä kai psykologille, kun en halua kuitenkaan kertoa julkiseen blogiin sitä mitä tapahtui. Vai hetkonen mistä olinkaan kirjoittamassa?

"Alempiarvoisella olennolla" taataan ihmisen terveys, kiduttamalla sitä, ja se "alempiarvoinen olento" pitää seuraa, mutta siitä ei voi/jakseta pitää kunnolla huolta?!
Oksettaa. Kiukuttaa ihan tuhottomasti. Täällä asuvalla koiralla ei ole niin kovaa hätää, onneksi. Mutta entä kissani? Kaikki muut laiminlyödyt kotieläimet ja koe-eläimet?
Ja vasta eilen illalla oli uutisissa sikojen suoraan sanottuna pöyristyttävistä oloista. Ihan niinkuin en olisi jo tiennyt asiasta, mutta silti. Ja on varmaan kivaa mennä Sepon luokse jouluksi kun se on tietysti ostanut isoimman possun minkä kaupasta löytää ja vaikken syökkään sitä, joudun haistamaan ja näkemään sen ja seuraavana puklaan puuroa WC:ssä.

-Raven.