Sitaatti Hetki - Tragedia.

Kyllä vain, rakastan sitaatteja. Seuraavat ovat lainattu Anthony de Mellon Havahtuminen -kirjasta sekä lisätty vähän omia ajatuksia.

Intialainen nunna lähtee retriittiin. Kaikki yhteisön jäsenet sanovat: "Voi, me tiedämme, että se on yksi hänen päähän pinttymistään. Hän osallistuu jatkuvasti kaikenlaisiin työpajoihin ja retriitteihin, mutta ei hän ikinä muutu."

Nyt käy kuitenkin niin, että sisar muuttuu juuri tässä tietyssä terapiaryhmässä. Hän muuttuu; kaikki huomaavat eron ja sanovat: "Olet tainnut todella oivaltaa jotakin!" Hän on muuttunut ja ero on nähtävissä hänen käyttäytymisessään, kehossa, kasvoillaan. Niin käy aina, kun tapahtuu sisäinen muutos. Se näkyy aina kasvoilla, silmissä, kehossa.

No, sisar palaa yhteisöönsä ja koska ennakkoluuloisella yhteisöllä on hänestä lukkoon lyöty käsitys, se katsoo häntä edelleen tuon ennakkoluulon läpi.

Yhteisön jäsenet ovat ainoita, jotka eivät näe hänessä tapahtunutta muutosta.

He sanovat: "No, hän vaikuttaa hiukan piristyneemmältä, mutta odotetaan vain, kyllä hän on kohta taas masentunut."

Ja muutaman viikon kuluttua hän todellakin on masentunut, reagoi yhteisön reaktioon.

Ja kaikki sanovat: "Mehän sanoimme niin; ei hän ole muuttunut." Tragedia on siinä, että hän oli muuttunut, mutta he eivät nähneet sitä ja sisar valitsi mieluiten rakkauden yhteisöön kuin rakkauden itseään kohtaan.

Pahimman laatuista rakkautta on se, kun teette jotakin välttääksenne pahaa oloa. Teillä ei ole sisua sanoa, että haluatte olla yksin.

On osoitettu että aivopesu tapahtuu, kun ihminen omaksuu ajatuksia, jotka eivät ole hänen omiaan, vaan jonkun toisen.

Hassua on, että hän on valmis kuolemaan tällaisten ajatusten puolesta.

Joku on sanonut, että joissain tapauksissa, ihminen kuolee ennen kuin on edes todella alkanut elämään.

Ja yhteisö taas, he eivät katsoneet, eivät kuunnelleet tai vaistonneet.

Me emme halua katsoa, koska jos katsomme, saatamme muuttua. Jos katsotte, ette enää voi hallita elämäänne, jota niin huolellisesti yritätte pitää koossa.

Elämä on kuin nuoralla tanssimista, milloin tahansa voi pudota, mutta on tanssittava, on uskottava.

Hän joka uskoo, on sulavaliikkeinen ja tippuu harvemmin. Uskominen ei ole sama asia kuin herkkäuskoisuus; usko on avoimuutta elämän virralle. Jokainen aamu ihminen on erilainen, halusi tai ei.
"Anishnabegille jokainen auringonnousu merkitsi uutta elämää, uutta ajan jaksoa, joka oli toista kuin eilisen aika."

Kysyisin, Jos Uskaltaisin.

En voi koskaan tietää millainen olen. Voin vakuuttaa itselleni, että pidän joistakin asioista ja voin tehdä asioita, mutta määrittävätkö ne minut? Todistavatko ne loppujen lopuksi mitään?

Ihminenhän osaa jauhaa paskaa loputtomiin eikä paskaa kuitenkaan voi ikinä muuttaa kullaksi.

Voin tutkia menneisyyttäni, sitä tuntematonta myrskyä ja tapahtunutta, mutta leimaavatko ne minut? Eivät minua, ainoastaan sen mitä joskus olin, tuntisinko menneen itseni nyt jos tapaisin?

Viisas ei takerru emootioihin ja illuusioihin, mennettä katson kapealla katseellani enkä edes voi sanoa tietäväni mikä muistoista on todellinen.

Viisas kai eläisi hetkessä, mutta saanko minä koskaan tietää miksi ja minne olen menossa, kuka olen?


 

Muuten... Ill haastoi minut meemiin eikä minua muistaakseni ole koskaan ennen henkilökohtaisesti haastettu, otan tämän vastaan.

Eli mitä ostaisin jos minulla olisi kaikki maailman rahat?

Koska olen vihainen, mietin tällä hetkellä joukkotuhoasetta, mutta jos en nyt kuitenkaan ole tosissani. Sillä olen henkilökohtaisesti ja vakaasti sitä mieltä ettei minulla ole oikeutta alkaa osoitella sormella ketään. Olenko tekopyhä?
Sitä paitsi, tekisikö yksin oleminen minusta onnellisen, tekisikö se minusta onnellisemman jos selvittäisin mikä joissakin ihmisissä minua häiritsee ja pääsisin siitä yli?

Haluaisin ostaa metsän ja hevostilan sekä uuden mustan kynän (MITEN se voi aina loppua kesken?) ...jos olisin mielikuvitukseton.
Vene olisi mukava, jos oppisin soutamaan.
Avaruusalus.... Keskiaikainen miekka.... Dinosaurus.
Öö....Kissan? Koiran? Kunnon teltan? Junalipun?
En keksi mitään mitä voisi ostaa.

nauraisin jos jaksaisin...

..Mutta en jaksa. Flunssa ja olen väsynyt.

Kun olen ollut ihmisten seurassa olen huomannut jotain täysin tarpeetonta. Ihmiset elävät uskossa että heidän elämänsä paranee sillä, että he saavat itsensä näyttämään muita paremmilta. Aika useiden ihmisten elämää haittaa pinnalliset asiat ja ulkoiset paineet. Ihmiset ottavat sokeasti vastaan kiitosta ja imartelua.
Ihmiset käyttävät tuhottomasti energiaa ulkoisten asioiden, kuten ystävien kontrolloimisen ja muuttamiseen. Olen huomannut myös itse syyllistyneeni tähän typeryyteen. Manipulointi on todellakin saanut pääni pyörälle heikolla hetkellä, mutta siitä ei voi syyttää ihmistä, joka on yrittänyt manipuloida minua vaan siitä voi syyttää ainoastaan minua, koska olen ollut vastaanottavaisempi kuuntelemaan sitä toista ihmistä kuin itseäni.
Jos ihmiset miettisivät ensin omia tunteitaan ja sitten vasta sitä mitä toinen ihminen sanoo manipuloiminen ei välttämättä olisi mahdollista.
Toisin sanoen ihmiset manipuloivat itse itseään.
En tiedä, mutta uskon hyvin vahvasti että ihmiset olisivat iloisempia, jos eivät miettisi ulkoisia paineita liikaa.

Musiikkia

Moving Mountains

"As one rope loosens, another then tightens
far too long we've been strangled and tied
this sick circle of shame must now finally break
so that honour may again walk by our side."

Alghazath - Moving Mountains

Kuuntelin tuota kappaletta ja pohdin kaikenlaista, kuten ystävän pientä lasta, jonka kanssa puuhastelin kaikkea koskettavaa eilen illalla.
Kun lapsi syntyy, hän syntyy täynnä olemassa olon oikeutta, lapsi on kuninkaallinen ja varma siitä että saa olla olemassa. Mutta kun lapsi kasvaa hän alkaa kysellä ympäristöltään, että saako hän olla olemassa. Mikäli vanhemmilta tulee kielteisiä vastauksia, lapsi alkaa mukauttamaan itseään ja tarpeitaan niin että saa hyväksyntää silloin kun tekee oikein. Varsinkin alkoholisti perheiden lapset alkavat hylkimään itseään ja haluavat tulla sellaiseksi joka miellyttää vanhempia. He kadottavat kosketuksen omiin tarpeisiinsa ja tunteisiinsa.
He tunkevat tunteet ja tarpeet jonnekkin syvälle, koska ovat käsittäneet että tunteensa ja tarpeensa ovat häpeällisiä ja pahoja asioita.

Itsenäistyminen ja useiden rikkimenneiden lasten eheytyminen tarkoittaa sitä, ettei enää tarvitse muiden myönnytystä omalle olemassa olon oikeudelle. Ihminen voi palata siihen lapseen, joka on kuninkaallinen ja täten löytää itsensä.
Joku löytää itsensä luonnosta, joku jostain muusta voimavarasta.

Itsenäinen ihminen alkaa tiedostaa, hyväksyä ja lopulta tuntea terveitä tunteita.
Itsenäinen ihminen alkaa kelvata itselleen. Hän ei enää ole kelvoton ja huono vaan hän ymmärtää että hän on keskeneräinen ihminen, joka voi kehittyä.

En ole mikään terapeutti, mutta kunhan pohdin ja ajattelin kirjoittaa uudestaan pitkästä aikaa.

Se on kumma juttu että emotionaalista tuskaa ei tarvitse yhdistää fyysisen kivun kanssa saadakseen aikaan tuhoa, mutta fyysisen kivun kanssa tarvitsee lähes aina emotionaalista tuskaa, jotta sillä olisi tehoa.


Viime aikoina olen mietiskellyt että miksi minusta on hullun vaikeaa lähestyä ihmisiä? Ja vastaus oli kylmän viileä, niin itsestäänselvä asia kuin että aamulla aurinko nousee ja illalla laskee: että minä olen kelvoton.
Se on ollut itsestäänselvä asia ihan pienestä pitäen. Koska olen kelvoton, minun pitää karttaa ihmisiä. Olen huomannut että tällaisilla asioilla on tapana ruokkia itse itseään. Kun uskot johonkin oikein kovasti, saat siitä elämän aikana näyttöä ja siitä uskomuksesta tulee totuus. Olen kyllä myöskin ujo, mutta se ei ole niin suuri ongelma, koska olen aika kovaksikeitetty eli en paljoa anna ujouden näkyä, tai mene ja tiedä...
Yritän löytää vastauksia kysymyksiini, joita en oikeastaan ole uskaltanut kysyä ääneen. Yritän aina löytää totuuden ja antaa vastauksia, mutta totuuksia on monia ja kysymyksiä enemän kuin vastauksia. Ihmisillä on tapana olettaa tietävänsä minut ja olen kyllästynyt siihen. Kuten yksi, jonka tunsin joskus olettaa etten kestä kritiikkiä, vaikka kritisoin itseäni ja ympäristöäni jatkuvasti. Ennen varmaankin olisin uskonut kaiken mitä hän sanoi, mutta nyt tiedän ettei olettaminen oikeastaan ole ymmärtämistä. Minua on vaikeaa ymmärtää, koska menen piiloon.
Jostain syystä useat ihmiset, joskus myös minä, haluavat tulla ymmäretyiksi.
"Why can't I be myself? I have tried still I need someone to help me out this time.
Let me be, just let me be, let me be myself so I never suffocate again."
-Crossfade.
Sanat eivät kovinkaan usein ole absoluuttisia totuuksia, ei edes tämä mitä minä kirjoitan. Maailma on täynnä mysteerejä.

"It's the best way of living
Between the truth and the lies.
We can rise above their truth and their lies."
-Within Temptation.

Mutta minulla on ollut pakkomielle absoluuttiseen totuuteen ja sen takia sanat, kirjoitetut ja sanotut, ovat olleet minulle tärkeitä. Niin mustavalkoista minun elämäni on ollut, mutta yritän kasvaa siitä eroon, koska onko se ikinä aiheuttanut mitään hyvää?
No ei.
Edes minä en voi sanoa tuntevani itseäni. "Eivät kaikki vaeltelevat sielut ole eksyksissä."
En ymmärrä oikeastaan mitään. Minun maailmani sortui jo lapsena ja siitä asti olen yrittänyt kasata paloja kokoon, jotta edes jossain olisi järkeä, mutta jos on niin minä en sitä näytä löytävän.
Ehkä järjellä ei olekaan niin paljon merkitystä kuin uskolla. Kun uskoo johonkin tarpeeksi niin siitä tulee totta. Eikö Tommy Hellsten kirjoittanut että elämä on elämistä eikä ymmärtämistä varten?

-Raven.

Onko elämällä tarkoitus?

Elämällä on varmaan monenlaisia tarkotuksia riippuen ihmisestä joka sen elämän elää. Minusta on aina tuntunut siltä että elämän aikana tulee oppia jotain. Että pitää kasvattaa rohkeutta kohdata ongelmat ja oppia niistä. Syleillä pahoja asioita ja sitten päästää ne menemään.
Ehkä turvaudun tämänlaisiin uskomuksiin koska tarvitsen jotain mihin uskoa. Olen heikko ja kaipaan jotain missä roikkua. Ja uskomukset muuttuvat ajan mittaan.
Mutta uskon että sielu syntyy uudelleen niin kauan kunnes on oppinut sen minkä vuoksi on alunperin syntynyt ja sen vuoksi ihmiset joutuvat kaiken näköisten asioiden kanssa tekemisiin.
Ihmiset ovat rikkinäisiä. Mietin voisikohan ihminen tulla kokonaiseksi kun on oppinut tarpeeksi? Tämän mietteen sain kun luin Trans - sukupuolen muunnelmia kirjaa, jossa kirjoittaja väitti, jos siis ymmärsin oikein, että vain ihminen joka on nainen sekä mies ja harmoniassa itsensä kanssa voi olla kokonainen.
Mietin miksi useat niin kovasti haluavat tuomita muita. He sanovat "tuo on tuollanen" ja samalla määrittävät itsensä että "minä en ainakaan ole tuollainen".
Kai he ovat epävarmoja itsestään ja siksi peilaavat itseään muihin. Ainakin itsestään voi oppia paljon yhden elämän aikana, jos antaa itselleen ymmärrystä ja aikaa. Ihmiset pelkäävät vihaa ja surua ja mieluiten tappavat itsensä kun ymmärtävät sellaisia voimia.
Nyt kyllä eksyin aiheesta..
Illan jatkoja.

-Raven.

Ravenin runo nurkkaus

Nostalgiaa! Nimittäin löysin runoja, jotka olen kirjoittanut vuonna 2002 ja 2006 eli pikkuisena korpin poikana..
Ja laitan ne tähän teidän töllisteltäviksenne ja jotten unohtaisi niitä.

Saalistus

Saaliseläin Viaton hengitystään pidättäen
tarkkaili Suden askelia, lähestyviä.
Tietäisi hän, ettei kukaan huutoja hänen tuskan kuulisi.
Pakokauhu häntä hipaisi ja juoksun hän alkaisi. Pakoon pääsisi ei Saalis Heikko ja kaatui,
kun Susi hänen kaulansa aukaisi.

Raven 2002.


Siipien leikki

Korppi mustasiipi
Nuohoojan kaveri!
Tuo terveiset läheltä ja kaukaa!
Kun kuolema korjaa satoaan,
voi syöminen alkaa.
Verisessä lumessa mustatsiivet ryhtyy leikkiin.
On korpin leikki ikuinen vaik'
lennähtäisi ilmoihin.
eikä koskaan enää palaisi.

Raven 2006.


Unet

Pääsisinpä vuosia taksepäin,
kun mieleni oli unelmilla täytetty.
Ja unessa saatoin silmäsi nähdä
ja herätessäni huuliasi koskettaa.
Nyt tiedän että olit pelkkää kuvitelmaa.

Raven 2006.

Siivet

Huudan pimeässä, eikä kukaan kuule minua.
Kyynel vierähtää silmästäni ja jäätyy kylmälle poskelleni.
Jos minulla olisi siivet, voisin lentää pois.
Kauas taivaalle jä jättää vankilani rauniot,
hiilen,
savun
ja tuskan
taakseni.
Ikuisesti
ja hymyillä,
hymyillä vihdoin hymyä,
joka niin kauan sitten täytti huuleni.
Kaipuu, jota tunnen,
nauru, jota niin pitkään en ole nauranut.
Nyt muistojen täyttäessä sieluni,
enkä tunne mitään muuta kuin tuskaa,
kuolen.
Vihdoin minulla on siivet.

Ja lennän pois.

Raven 2006.

Mielen voima..

On miljoonakertaisesti kammottavampaa odottaa pahaa tapahtuvan kuin että se konkreettisesti tapahtuu. Hellsten on kirjoittanut Elämän Lapsi -kirjassaan siitä kuinka ihmiset, jotka ovat tottuneet jokapäiväisiin katastrofeihin odottavat pahaa tapahtuvaksi vielä silloinkin kun se on ohi.
Mutta kuinka järkevää on tuhlata kallisarvoista energiaa? Siitä olisi hyvä kasvaa pikkuhiljalleen eroon ja niin lopulta tapahtuukin -tajuamisen kautta. Kun ymmärtää elävänsä pelossa, siitä pääsee eroon.
Mielellä on paljon voimaa ja jos etsii ongelmia, niitä myös löytää. Mutta esimerkiksi meditoimalla voi kurkottaa kohti parempaa mielen alaa. Itse olen ladannut positiivista energiaa koruihin. Ja teimme eräässä taide ryhmässä tulevaisuus -kartan ja tunnen sen olevan hyvin voimakas.

Tästä kirjasta... Nimittäin olen törmännyt siihen ainakin joka toinen kerta käydessäni kirjastossa ja aina luin sen takakansi tekstit ja jokaisella kerralla luettuani lauseen
"Jollet pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla?" laitoin kirjan kettuuntuneena hyllyyn ja ajattelin että "haista sinä vittu."
Mutta nyt oli sitten pakko lainata se. Uskon että kirjoilla on tapana kutsua ihmisiä silloin kun ihmisen olisi hyvä lukea kirja ja siksi en menekkään kirjastoon ikinä minkään suunnitelman kanssa.

Minulla on ollut hulvattomia pelkoja, kuten että katson eräänä aamuna peiliin ja huomaan että minulta puuttuu raaja tai että minussa on ammottava haava.
Hyi.

-Raven.

Siipien kahinaa

Empäs olekkaan vielä potkaissut tyhjää. Tai lopettanut tänne kirjoittamista. Yritän myös lukea muiden blogeja aina kun on jaksua. En ole jaksanut kirjoittaa, eikä olisi kyllä ollut mitään julkisuuteen kelpaavaa uutistakaan sillä olen älyllisellä tasolla ollut erityisen aivokuollut. Sen sijaan olen ollut hyvin emotionaalinen.
Enkä tiedä miksi. Olen aina ollut huono analysoimaan tunteita ja olen pitänyt tunteitani harhaluuloina, heikkoutena ja häpeällisenä. Kun minua hävettää en jaksa alkaa miettimään syytä miksi minulla voisi mahdollisesti olla paha olo. Siihen turtuu. Ehkä ansaitsen sen.
Mutta nyt on pakko alkaa tehdä kysymyksiä ja etsiä vastauksia, koska menetän kaiken järkeni tälle tulvalle. Joten minua ei näy varmaan taas vähään aikaan.
Raven.

seitsemän asiaa itsestäni -haaste.

Otin tämän Miwian blogista, jonka vasta löysin.

1. Minulla on pakkomielle luoda itseäni. Piirrän, kirjoitan (tosin tarinani ovat aika huonosti kirjoitettuja) kauhua, fantasiaa ja mitä nyt mieleen tulee. Jos minulla ei ole aikaa tai jaksua kirjoittaa tai pirtää pitkään aikaan minusta tulee levoton ja ahdistunut. Minulle tulee sellainen fiilis kuin minulla olisi liikaa asioita päässä enkä saa niitä ulos ja lopulta olen aivan lukossa henkisesti.

2. Olen kunnon käpyperse aina välillä. Minulle tulee kausia jolloin en luota tasan keheenkään ja vihaan kaikkia ja kaikkea. Mukaan luettuna itseni. Se on tuskallista ja saan taistella jotten käskisi kaikkia suksimaan Helvettiin tai tekisi jotain muuta typerää. Silloin riittää, että minulle toivottaa "hyvää päivää" ja minusta tuntuu kuin voisin kuristaa henkilön. Se on hieman pelottavaa.

3. Hermojeni takia minun on pakko harrastaa liikuntaa ja lihasrasitusta säännöllisesti ja olenkin ollut jo aika pitkään kiinnostunut kehonrakennuksesta. En oikeastaan välitä siitä kuinka lihaksikas minusta tulee, mieli on minulle tärkeämpi, mutta olisi hienoa jos olisin yhtä lihaksikas kuin Brandon Lee. Ja minua ärsyttää kun miesten mielestä naiset eivät voi olla lihaksikkaita. Aivan naurettava luolamies-ajattelu tapa...

4. Musiikki on minulle tärkeä tapa tutkiskella sieluani. En osaa soittaa ja aina kun uskallan laulaa, se joka on kuullut laulamiseni virnuilee minulle jälkeenpäin tahattomasti koska laulamiseni kuullostaa kissan tappamiselta ja se voi olla joillekkin yllätys. Ei vaan minulle. Mutta tykkään laulamisesta. Siitä tulee hassu olo. Ehkä sen takia koska keuhkoistani loppuu happi ja meinaan pyörtyä. Muistan sen ihmeellisen hetken kun kuulin Dimmu Borgiria ensimmäisen kerran. Silloin minusta tuntui kuin joku ymmärtäisi minua ja siitä lähtien olen rakastanut melodista black metallia auttamattomasti. Sen lisäksi pidän folk metallista ja... Noh musiikkimakuni on aika laaja, mutta pääosin se koostuu blakkiksesta. Ja nykyään jostakin hassusta syystä olen alkanut pitämään Misfits -nimisen bändin kappaleesta Dig Up Her Bones. Se on jotenkin kuvaava ja hassu kappale.

5. Minun on saatava asua lähellä metsää. Inhoan kaupunkia. Haluan asua jossakin missä ei tarvitse hengittää saasteita. Kun olen aivan maassa, kävelen metsään, mietin aikani asioita mitkä painostavat minua, sitten ehkä tunnin parin päästä alan katsella ympärilleni, kuunnella tuulta ja lintuja ja kaikenlaista kahinaa ja minun on pakko hymyillä edes hieman. Metsässä on voimakkaita energioita ja kummituksia. Siellä sulautuu puihin ja tuuleen ja tuntee katoavansa. Olevansa mitätön osa suurta kaikkeutta, täysin vailla merkitystä ja silti merkityksellinen, samalla tavalla kuin muurahaiset. Niitä on niin paljon että kun monta yksilöä tekee jotakin pientä, siitä seuraa jotakin suurta.

6. Rakastan teräesineitä. Vaikka en ole tehnyt mitään tyhmää pitkään aikaan tunnen tulevani aivan vauhkoksi niiden lähellä. Ne kimaltelevat ja kuiskivat korvaani. Se johtuu stressistä. Se on samalla aikaa euforista ja kamalaa ja tuskallista. Se on pyörryttävää. Huomasin tänään että aina kun näen yhden mietin miten terävä se olisi. Mutta noh, minä taidan miettiä jotain muuta.

7. Mietin usein miltä tuntuisi elää kodittomana. Olen nähnyt unia joissa elän vaeltaen metsässä ja eläen metsän antimilla. Todellisuudessa se olisi varmana vaikeaa. Ainakin talvella se olisi lähes tulkoon itsemurha ellei olisi todella kekseliäs. Mutta ehkä tulen joskus olemaan koditon tai olen jossain toisessa elämässä ollut. Ken tietää...

-Raven.

Spiritual Healing

Olen elossa toistaiseksi. Mutta en ole kirjoittanut koska en juuri käytä konetta ja koska olen ollut kipeänä. Olin kiinnostavan kauan kuumeessa. Epäreilua että Eric Draven nousi haudasta lihaksikkaana leijonana ja minä makasin sängyssä viikon ja sitten nousin ylös näyttäen muumioituneelta mummelilta. Mutta houraileminen, painajaiset ja vihainen musiikki edistävät luovuutta. Teoriani mukaan kuumeen aikana seinä elävien ja kuolleiden välillä ohenee. Ja pähkäilin että Stephen Kingillä mahtaan olla usein kuumetta.
Ajattelin että jos yksi tarinan pätkä mahtuu tähän niin voisin vaikka postittaa sen blogiini ihan huvin vuoksi vaikka minulla ei ole tarkoituksena ikinä kirjoittaa mitään edes deviantart sivulleni, niin tänne voisin kirjoittaa eka tämän tuoreemman pätkän ja myöhemmin vanhemman, jos löydän sen tietyn jostain. Huomasin muuten juuri että ikkunoiden väliin on jäänyt loukkuun julmetun kokoinen amppari. Kohta se tietysti istuu päälaellani sadistisen iloisena ja valmiina pistämään minua. Ja se voisi olla vaarallista. Minua on pistänyt vain semmoinen pikkuinen erakko-ampiainen, jonka pisto tuntuu siltä kuin nahkaa olisi poltettu tupakalla, eikä siitä jää kovin pahaa pattiakaan.

Minulla on aika monia keskeneräisiä tarinoita. Kaikki tapahtuu sellaisessa maailmassa, joka on joskus ollut tai tulee joskus olemaan. Tämä tarina, joka minua on nykyään kiinnostanut kertoo Morg-nimisestä ADHD ja Maanis Depressiivisestä metallisti pojasta. Tässä tarinassa Morg on yksivuotias ja kerron hänen perheestään hänen isosiskonsa, Margaretin näkökulmasta. Kun Margaret kuolee nuorena hän jää kummittelemaan läheiseen metsään. Alter-egoni Raven arvostelee tapahtumia turvalliselta lähietäisyydeltä.
Kappaleet joita kuuntelin olivat Mustan Kuun lapset - Ruoska sekä muita kappaleita joiden nimiä en enää muista. Tein joskus kokoelmalevyjä enkä muista enää mintä kappaleita siellä pyörii mutta kaikki on loistavia ja mahdollistavat teiniangstin paperille rustaamisen, jos myönnän, että osa kirjoituksissa on ja ei ole omakohtaisia. Mutta pitäkää mielessä, että lukemanne on fiktiota.

Kun tajusin, että Auroraa kiusattiin koulussa, aloin myös hiljalleen tajuta, että koko ihmiskunta on läpimätä.
Minua oltiin aikojen alusta hyljeksitty ja haukuttu, mutta jos minuun sattui en antanut sen näkyä. Aurora taas oli minua herkempi ja se tietysti innosti kiusaajia.
Suurin osa ihmisistä puhuu paskaa ja minä tiedän sen vaikka yksikään tapaamani ihminen ei ikinä avaisi suutaan. Minä tiedän sen vain katsomalla silmiin.
"kykyni" lukea ajatuksia oli vahvempi lapsena, sitten en jaksanut enää vahvistaa sitä sillä mitä hyödyttää tietää totuus jos sille ei voi tehdä mitään?
Mutta kumpa olisin lukenut Auroran ajatuksia paremmin
Olin ollut flunssainen sen jälkeen kun äiti oli heittänyt minut lumihankeen ilman kenkiä ja talvivaatteita. Olin myös räjähdysaltis sillä kaikki näytti menevän hyvää vauhtia päin Helvettiä.
Istuin luokka huoneessa odotellen Auroraa ja niistellen sillä nenäni oli niin pahasti tukossa etten saanut happea ja siitä johtuen pääni oli kipeä. "Kukkakeppi on koulussa!" luokan vähä-älyisin mölyapina ylisti paikalla olemistani viitaten laihaan ruhooni jota korosti tummat roikkuvat vaatteeni.
Puhalsin hiuksia silmiltäni. Ne olivat kuitenkin rasvaiset ja paksussa takussa ja tuskin liikahtivat. Katsoin sivulleni, missä se onneton ylimielinen tupakalta haiseva pentu tuhlasi tunkkaisen luokan happea. Mielikuvitukseni on aina ollut vilkas ja kuvittelin kuinka muutuin sudeksi ja upotin kynteni hänen kiljuvaan naamaansa ja raavin kunnes enää hänen verinen pääkallonsa ja yksi tuojottava silmä oli jäljellä.
Virnistin ja päiväuneni hajosi pirstaleiksi kun ihmisraato löi minua matematiikan kirjalla.
Jokunen paikalla olija nauroi. Teinihuorat eivät olleet paikalla sillä ne kaikki olivat puuteroimassa itseään. Koko porukka käyttii niin paljon meikkiä ja muita kemikaaleja että niitä seurasi vihreän värinen pilvi ja olin aina vähällä pyörtyä kun ne kulkivat ohitse.
Auroraa ei naurattanut. Hän oli sopivasti ilmestynyt paikalle todistamaan kun kukkakeppiä nöyryytettiin. Hän ampaisi luoksemme kuin raivostunut paviaani ja repäisi kirjan papuaivon kädestä. Papuaivo virnisteli "anna se takaisin luuseri. Ootsä kattonu liikaa teletappeja ja saanu huonoja vaikutuksia?"
Näin kuinka Aururan silmät olivat tulessa ja tunsin suurta kunnioitusta häntä kohtaan. Epäilin että hän oli seonnut lopulliseti ja epäilykseni todisti oikeaksi Aurora itse alkamalla hakkaamaan kirjalla papuaivon epämuidostunutta päänahkaa. Jumalille kiitos siitä, että hiukseni olivat silmillä niin että ne peittivät naamani kokonaan, sillä ilmeeni oli sitä luokkaa kuin olisin todistamassa Jeesuksen puukottamassa Paavia.
Sillä Aurora oli kuin Jeesus koska Jeesus oli martyyri ja niin oli myös Aurora.
"Saatanan rakki!" Hohtava silmäinen Aurora sihisi.
Nousin seisomaan ja talutin Auroran paidan hihasta ovelle päin. Ovella Aurora heitti kirjan, mitä vielä oli pidellyt vaaleanpunaisissa sormissaan, kaaressa ääliötä kohti ja se osui ohtaan. Ääliö vielä seurasi silmillään huvittavan tarkasti miten kirja lensi kaaressa eikä tehnyt mitään ja minä meinasin revetä nauruun. Mutta sain juuri ja juuri pidettyä itseni kurissa.
"Tapan teidät molemmat!" Järkytyksestä toennut läskipää huusi peräämme murrosikäisellä äänellään.
Kävelimme rappuset alas ja istahdimme pölyiselle käytävälle. Minä en malttanut olla hihittämättä kun mietin kuinka pöljältä se ääliö oli näyttänyt ennen kuin kirja iskeytyi sen paksukalloiseen otsaan. Aurora vaikutti hieman poissaolevalta, mikä varjosti minunkin sydäntäni. Hän oli ristinyt kätensä polviensa päälle. Hänen pitkä kuparinhohtoinen tukkansa, joka päin vastoin kuin minun oli aina hyvin kammattu ja pesty, piilotti hänen koko naamansa ja melkein koko yläkropan, kun hän oli käpertynyt niin pieneksi. Kun hänen hiuksiinsa osui tuulenvire ne tuoksuivat vaniljalle ja jollekkin mystiselle.
Emme jaksaneet mennä pihalle pakkaseen, joten jäimme siihen pimeään alakertaan jossa haisi likaiset matot ja puhdistusaine ja lumi jota oli tullut kengistä sekä Auroran hiukset.
Puhuimme myyttisistäolennoista ja unista ja Aurora kertoi ohimennen, kun hänen äitinsä oli suuttunut ja heitellyt veitsiä ja astioita. Jakauduin hassusti kahtia kun Aurora kertoi minulle tämän. Toinen puoli halusi ravistella Auroraa ja sanoa ettei vanhemmista saa puhua pahaa ja toinen puoli halusi murtautua yöllä heidän taloonsa ja paloitella hänen äitinsä kirveellä sänkyyn.
"Odotas!" Hän sanoi äkkiä ja ryhtyi kavamaan mustaa, nahkaista reppuaan. Toljotin Aurooraa hänen puuhatessa sydän pakahtuen rakkaudesta ja surusta ystävää kohtaan ja pää täynnä arvoituksia "varastitko sinä käärmeen? Onko siellä kuollut lintu?" Arvuuttelin, mutta ihan pieleen sillä Aurora kaivoikin esiin CD-levyn ja ojensi sen minulle. "Saat vaikka pitää sen. Isoveli käy matkustamassa ja ostaa aina hyvää musaa."
"Mutta..." Vastustelin. Olin alkanut tärisemään ja hikoilemaan. Olin ihan paska siinä kun piti sanoa kiitos tai anteeksi. En sanonut semmoista.
"Sulla ei kuitenkaan olisi ikinä siihen rahaa ja mun perhe on ökyrikas." Kun Aurora laittoi sen noin sileäksi en viitsinyt sanoa enää vastaan. Olin todella kiitollinen. Mankassani ei ollutkaa vieraillut kuin Dimmu Borgirin Stormblåst ja Moonspellin Wolfheart.
Levy jota pitelin kädessäni oli Dismal Euphony -nimiseltä bändiltä ja levyn nimi oli Autumn Leaves - The Rebellion of Tides ja pian se olisi yksi lempi levyistäni.
"Onko jokin päin persettä?" Sain kysyttyä viimein.
"Ei. Kaikki on hyvin." Aurora vastasi, hymyili sitten ujosti punastuen ja sanoi "Ainoastaan sun paskapääs on päin persettä."
Mutta kaikki ei ollut hyvin ja se mikä oli huonosti pysyi ikuisesti salaisuutena.
Aurora hirtti itsensä parin päivän päästä.
Maailma onkin liian ruma enkeleille ja Aurora lensi ulos tästä maailmasta.

-Raven.

City-apinoiden sähkölaitteet.

Lehdessä oli juttua, kun oltiin tehty eläinkokeita kiinalaisilla teineillä ja ne jotka käyttivät eniten tietokoneita havaittiin todennäköisemmin masennusta. Eikö se ole aika itsestään selvää?
Näköjään nykyään ihmiset ovat niin vieraantuneita luonnosta etteivät tajua edes oman terveytensä päälle joten ihan hyvä tiedottaa asiasta. Minä olen ollut jo kauan sitä mieltä, että kaupungit, saasteet ja sähkölaitteet ovat ihan yhtä epäterveellisiä ihmisille kuin muillekin eläimille. Kun vain istuu neljän seinän sisällä ei ole mikään ihme että keho ja mieli sairastuu ja sitten ei edes tee mieli mennä ulos. Joissain paikoissa ei enää edes ole paljoa ulos mentävää, kun kaikki metsät kaadetaan.
Toisaalta joskus kun ihminen masentuu, hän alkaa etsimään turvaa netistä tai televisiosta, koska sehän on ihanteellinen pako todellisuudesta, mutta silti se kostautuu, siitä voi tulla ilkeä noidanpyörä.
Netistä löytää nykyään helpommin seuraa, kuin ulkoa, kun kaikki istuvat sisällä eikä kukaan lähde esimerkiksi kahville.
Toisaalta musiikinkuuntelussa en ole havainnut mitään ongelmia, vaikka luulenkin että minussa on vähän sähköyliherkkyyden vikaa. Jonkin takia rakastan yhä huudattaa Black Metallia ilman minkäänlaista pahoinvointia. Minulle se kai on terapiaa vaikka se vaatiikin sisällä istumista. Kummallista sähköyliherkkyyttä, kun ei kuitenkaan ole.
Sähköyliherkkyys voi wikipedian mukaan ilmetä ihoreaktiona kuten punoituksena, kihelmöintinä tai polttavana tunteena, tai yleisoireina kuten väsymyksenä, keskittymisvaikeutena, muistihäiriöinä, huimauksena, ruoansulatusvaikeuksina tai sydämentykytyksenä.
Minulla se ilmenee keskittymisvaikeutena ja väsymyksenä sekä ärsyyntymisenä, tulee sellainen lamaantunut ja vihainen olo esimerkiksi kännykän käyttämisestä. Veljellä on samanlainen kännykkä inho, mutten tiedä mistä se hänellä johtuu.
Joillakin "sairaus", mitä en oikeastaan pidä sairautena, menee niin pitkälle että "joutuvat" erakoitumaan kaupungista maalle. Minä mielelläni erakoituisinkin erämaahan!

-Raven.

Vanhoja Piirrustuksia

Endless Suffering
Suteni Morbid.

Raven molemmissa kuvissa.
Yläpuolella on uusia piiroksia... Tämän tein 12 vuotiaana. Se on Kummitus Susi...Silloin Suteni olivat Turrikoita..Mikä nöyryytys. =D

Ja sitten uudempia...Ehkä 14-16 vuotiaana väsättyjä...

Taas kummitus (yläpuolella) Sen jalka on ihan nolo.

Jealosy Can Kill (yläpuolella)

Obey For I am Your God (yläpuolella)

When It Seems Like Rain Never Goes Away And Sun Never Come....
It Will Come...
But Did You Smile At The Wrong Sun?...

I Want To Close My Eyes
But They Just Stay Open

Alapuolella 15-17 vuotiaana piirrettyjä:

-Raven

What I Lost as a Man... And Found as a Wolf.

Ill:in kommentti oli ihanan virkistävä ja älykäs... En ole tosin saanut maanisuudeltani vastattua. Enkä kykene miettimään juurikaan mitään, mitä vanhempani olisivat yrittäneet opettaa minulle, he eivät yrittäneet. Mutta opin vieläkin enemän alitajuisesti, kuten sen että olen maanvaiva ja vahinko enkä osaa tehdä mitään oikein. Synnyin vaikkei minun olisi pitänyt ja kun synnyin keskosena, happikaappini meni rikki ja taisinkin kuolla vastasyntyneenä, mutta silti jatkan tätä, mitä ihmiset kutsuvat elämäksi.
Aloin kyseenalaistamaan kaiken oppimani kai kolmetoista vuotiaana, siihen asti olin elänyt tässä ahtaan piirin vaikutuksen alaisena, johon kuului pari "ystävää" ja Seppo sekä äiti. Ystäväni lähtivät ja Seppo kovensi otteitaan, koska olin alkanut kulkemaan omaa polkuani, eli sitä mitä kukaan ei halunnut minun kulkevan.
Oikeastaan pidän hyvänä, sitä että lapsille yritetään opettaa jotain, sillä näistä opeista alkaa kyseenalaistaminen ja uuden oppiminen sekä kehittyminen. Kun kehitys loppuu ihminen on jo kuollut.
Mutta alitajuisesti opitusta on hankalempaa päästä irti, koska opitusta on tullut osa omaa persoonallisuutta ja se täytyy aluksi tunnistaa.
Jokainen on syntyessään ajatteleva olento ja kaikki opittu nollaa ihmisen omaa itseään, joten jos haluaa olla ajatteleva yksilö, tulisi palata takaisin lapseen, joka joskus oli.
Kutsun itseäni sudeksi ja todellakin, niinkuin Ill sanoi, kuljen omaa polkuani, vaikka se johtaakin pimeyteen.
Kiitos kommentistasi Ill!

-Raven.

Nomen est Omen.

Lasten kasvatus on oikeasti ihan tajutonta aivopesua. Miettikääpäs... Mikäli teille on pienestä asti aamusta iltaan hoettu, että olette maanvaiva, ette osaa tehdä mitään oikein ja olette tyhmiä, teistä luultavsti tulee maanvaivoja ja tyhmiä ihmisiä, jotka eivät osaa tehdä mitään oikein.
Kaikissa itsensäkehitys kirjoissa hoetaan, ettei pidä ottaa vaikutteita ulkomaailmasta, jos haluaa olla tasapainoinen ja valaistunut, mutta lapset eivät toimi näin -he ovat apinoita ja isä ja äiti ovat jumalia. Ja mikäli vielä aikustuttuannekin ryvette itsesäälissä kokemienne verbaalisten vääryyksien takia, teistä varmana tulee entisiä maanvaivoja ja nykyisiä itsemurha tapauksia.
En ikinä hanki lapsia...

Kosketuksia Tuonpuoleiseen

Löysin juuri käsiini kirjan jossa käsitellään kokemiani asioita VAKAVASTI. Parapsyykkisiä asioita. Aivan oikea meedio kertoo kokemuksistaan. Olen niin iloinen, että löysin käsiini tuon kirjan, sillä oikeasti uskoin olevani ihan pimahtanut ja itkin psykologilleni, että Kummitus pelottaa minua ihan sikana nykyään. Psykologi ei ottanut asiaa ihan hyvin, virnuili vain ja totesi, että olet hullu, kokeile pillereitä. Menin käynnin jälkeen kotiin hyvin epätyytyväisenä ja pelokkaana sekä masentuneena. Totta hitossa minua vähän pelottaa, kun näen väkivaltaisia näkyjä, enkä tiedä miksi. Olen ollut herkkä näyille pienestä pitäen ja en ole vähään aikaan kokenut mitään vastaavaa, joten käännyin psykologin puoleen ja jostain syystä psykologit aina uskovat ihmisten olevan psykoottisia.. Mutta ihmiset! Jos teillä on saman kaltaisia kokemuksia kuin minulla, älkää vaipuko epätoivoon. Totta kai jotkut ihmiset ovat varsin psykoottisia, minun mummoni esimerkiksi näki piruja joka puolella, jopa äidissä ja minussa, tiedä sitten oliko hän oikeassa, mutta jos näette jotain, se voi olla merkki tuonpuoleisesta. Mutta kyseenalaistaminen ja totuuden etsiminen on tärkeintä. Totuus kestää aina kyseenalaistamisen. Mutta ns. yliluonnollisia kokemuksia on vaikea tutkia tieteen avulla, koska jokainen käy ne läpi henkilökohtaisesti eikä ulkopuolinen ymmärrä kokemusta tai näe samaa. Minä en edes ajatellut kokoasiaa ennenkuin avasin kirjan, elin yksin pelossa psykologin jälkeen ja lainasin kirjan vain omaa tarinaani varten, jossa tapahtuu kaikkea yliluonnollista, mutta sitten tajusin kirjan myös selittävän ja kuvaavan mitä minulle on tapahtunut. En ehkä, välttämättä olekkaan ihan psykoottinen, mikä on pelottavaa, mutta myös suuri helpotus. Näiden asioiden ei tarvitse olla ahdistavia, jos niitä tarkkailee maltillisesti ja järjellä.

-Raven.

Following the Freezing Moon...

Everything Here Is So Cold
Everything Here Is So Dark

I Remember It As From A Dream
In The Corner Of This Time
Diabolic Shapes Float By
Out From The Dark
I Remember It Was Here I Died
By Following The Freezing Moon
It's Night Again, Night You Beautiful
I Please My Hunger, On Living Humans
Night Of Hunger
Follow It's Call
Follow The Freezing Moon
Darkness Is Growing, Eternity Opens
The Cememtary Lights Up Again
As In Ancient Times
Fallen Souls Die Behind My Steps
By Following The Freezing Moon

World of Ignorance.

Well, the scars are there even if you don't want them to be
They are part of me.
Are you gonna say that I'm ugly?
Do you have the right to judge?
Have you lived a day of my life,
you think you know how I feel?

You say my pain is fucking overrated
and I should behave myself,
act my age.

Don't you know how much that makes me suffer?
How I hide myself and how you staring at me makes me want to dissapear on the face of this world?
You don't understand,
but one thing I know is that I'll be me untill I die.

I'll be forever outcast, evil, mean, dissappointment, hurt, weird, ugly, me.

Kill me again, or take me as I am,
for I shall not change.

And I'll forever fight this world of ignorance.

Kirjoitin tämän runon ehkä minuutti sitten. Se vain tuli itsestään. Ja minä pidän siitä. Minulla on vihan hallinta ongelmia menneisyyteni takia. Ääneni on viilletty ja jäljellä on rahinaa ja hiljaista nyyhkytystä.
Ja kesä on sitten mukavaa aikaa itsensä viiltelijälle, jolla on olematon itseluottamus. Varsinkin kuumalla säällä. Ajattelin tänä kesänä kulkea lyhythihaisessa, mutta en ole mikään huomiosta nauttiva persoona, joten hikoilisin kai muunkin takia kuin vain auringon.
Kokemusteni perusteella mielummin käyttäisin pitkähihaista, mutta se vituttaa minua ihan helvetisti. Ihmisten sietäisi tulla aukomaan kyrvän nuolemis aukkoaan vasta kun ovat eläneet minun elämääni päivän!
En halua pitää pitkähihaista, mutta kun kuljen lyhythihaisessa mieleni toistaa kuin rikkinäinen levy kaikkia sanoja, joita olen saanut kestää läheisiltäni.

-Raven.

Tasapainottomat.

Seppo oli sittenkin oikeassa, kun aina raivosi minulle, että olen samanlainen kuin äiti. Olen perinyt äidiltä paljon, kuten jääräpäisyyden ja itsetuhoisuuden. Kun äiti päättää lähteä juomaan se lähtee juomaan. Kun minä päätän repiä ranteeni sen myös teen. Me rikomme läheisiemme sydämmet. En ikinä sopeutunut Sepon järjestelmälliseen elämään, minä ja äiti sovimme hyvin yhteen. Äitin luona kaikki oli yhtä sekasortoa ja kaikki olivat onnettomia ja sairaita. Sitten tuli Seppo ja Sepon koti ja kaikki oli täydellistä ainakin ulkopuolisen silmin. Seppo teki niin paljon työtä, jotta tuntisin oloni turvalliseksi, mutta tunsin oloni turvattomaksi ja ahdistuneeksi. Aina siivottiin ja aina tehtiin ruokaa ja Seppo kävi ylitöissä, ylitöissä ja tuli illalla kotiin ja oksensi ja oksensi stressin vuoksi ja huuti ja raivosi koska minä en ollut täydellinen tyttö. En ollut Täydellinen Tyttö vaikka minulla oli Täydellinen Isä ja Täydellinen Koti.

-Raven.

Vapaata tekstiä.

Miksi en viiltäisi?

Ajatukset kulkivat pikajunan vauhtia ja kello tikitti eteenpäin kuin riivattu hyrrä. Minä ansaitsen sen. Paremman olon. Miksi en?
Muistoja, sotkua, ääniä. Juoksen, paljaat jalkani tuntevat allaan kylmän, kostean nurmikon ja metsä on hämärä. Jalkani menevät verelle oksien ja kivien takia, mutta en voi pysähtyä.
Antakaa minun olla.
Lämmin kahvi muistuttaa kyyneleistä. Pitelen kuppia kaksin käsin ja tuijotan verhoja ja pölyä, joka leijailee lampun valossa. Kissa katsoo minua ja purisee kysyvästi. Hento ja notkea ystäväni pelon yössä. kutitan häntä korvan takaa ja hän nojaa käteeni kulkien ohi ja hypähtäen sängyltä lattian läpi ja sänky alkaa lainehtia lattian tekemissä aalloissa. Kuljen kohti parveketta ja myrsky lennättää minut pilvien ylle.
Tähdet ovat kuusta muodostuvia kyyneleitä.
En jaksa enää seuraavaa päivää, ajatukset soivat kuin vanha soittorasia ja heitän sen päin seinää. Palat sinkoavat minua päin ja lävistävät sydämmeni.

Hyvää yötä.