Sitaatti Hetki - Tragedia.

Kyllä vain, rakastan sitaatteja. Seuraavat ovat lainattu Anthony de Mellon Havahtuminen -kirjasta sekä lisätty vähän omia ajatuksia.

Intialainen nunna lähtee retriittiin. Kaikki yhteisön jäsenet sanovat: "Voi, me tiedämme, että se on yksi hänen päähän pinttymistään. Hän osallistuu jatkuvasti kaikenlaisiin työpajoihin ja retriitteihin, mutta ei hän ikinä muutu."

Nyt käy kuitenkin niin, että sisar muuttuu juuri tässä tietyssä terapiaryhmässä. Hän muuttuu; kaikki huomaavat eron ja sanovat: "Olet tainnut todella oivaltaa jotakin!" Hän on muuttunut ja ero on nähtävissä hänen käyttäytymisessään, kehossa, kasvoillaan. Niin käy aina, kun tapahtuu sisäinen muutos. Se näkyy aina kasvoilla, silmissä, kehossa.

No, sisar palaa yhteisöönsä ja koska ennakkoluuloisella yhteisöllä on hänestä lukkoon lyöty käsitys, se katsoo häntä edelleen tuon ennakkoluulon läpi.

Yhteisön jäsenet ovat ainoita, jotka eivät näe hänessä tapahtunutta muutosta.

He sanovat: "No, hän vaikuttaa hiukan piristyneemmältä, mutta odotetaan vain, kyllä hän on kohta taas masentunut."

Ja muutaman viikon kuluttua hän todellakin on masentunut, reagoi yhteisön reaktioon.

Ja kaikki sanovat: "Mehän sanoimme niin; ei hän ole muuttunut." Tragedia on siinä, että hän oli muuttunut, mutta he eivät nähneet sitä ja sisar valitsi mieluiten rakkauden yhteisöön kuin rakkauden itseään kohtaan.

Pahimman laatuista rakkautta on se, kun teette jotakin välttääksenne pahaa oloa. Teillä ei ole sisua sanoa, että haluatte olla yksin.

On osoitettu että aivopesu tapahtuu, kun ihminen omaksuu ajatuksia, jotka eivät ole hänen omiaan, vaan jonkun toisen.

Hassua on, että hän on valmis kuolemaan tällaisten ajatusten puolesta.

Joku on sanonut, että joissain tapauksissa, ihminen kuolee ennen kuin on edes todella alkanut elämään.

Ja yhteisö taas, he eivät katsoneet, eivät kuunnelleet tai vaistonneet.

Me emme halua katsoa, koska jos katsomme, saatamme muuttua. Jos katsotte, ette enää voi hallita elämäänne, jota niin huolellisesti yritätte pitää koossa.

Elämä on kuin nuoralla tanssimista, milloin tahansa voi pudota, mutta on tanssittava, on uskottava.

Hän joka uskoo, on sulavaliikkeinen ja tippuu harvemmin. Uskominen ei ole sama asia kuin herkkäuskoisuus; usko on avoimuutta elämän virralle. Jokainen aamu ihminen on erilainen, halusi tai ei.
"Anishnabegille jokainen auringonnousu merkitsi uutta elämää, uutta ajan jaksoa, joka oli toista kuin eilisen aika."

Kysyisin, Jos Uskaltaisin.

En voi koskaan tietää millainen olen. Voin vakuuttaa itselleni, että pidän joistakin asioista ja voin tehdä asioita, mutta määrittävätkö ne minut? Todistavatko ne loppujen lopuksi mitään?

Ihminenhän osaa jauhaa paskaa loputtomiin eikä paskaa kuitenkaan voi ikinä muuttaa kullaksi.

Voin tutkia menneisyyttäni, sitä tuntematonta myrskyä ja tapahtunutta, mutta leimaavatko ne minut? Eivät minua, ainoastaan sen mitä joskus olin, tuntisinko menneen itseni nyt jos tapaisin?

Viisas ei takerru emootioihin ja illuusioihin, mennettä katson kapealla katseellani enkä edes voi sanoa tietäväni mikä muistoista on todellinen.

Viisas kai eläisi hetkessä, mutta saanko minä koskaan tietää miksi ja minne olen menossa, kuka olen?


 

Muuten... Ill haastoi minut meemiin eikä minua muistaakseni ole koskaan ennen henkilökohtaisesti haastettu, otan tämän vastaan.

Eli mitä ostaisin jos minulla olisi kaikki maailman rahat?

Koska olen vihainen, mietin tällä hetkellä joukkotuhoasetta, mutta jos en nyt kuitenkaan ole tosissani. Sillä olen henkilökohtaisesti ja vakaasti sitä mieltä ettei minulla ole oikeutta alkaa osoitella sormella ketään. Olenko tekopyhä?
Sitä paitsi, tekisikö yksin oleminen minusta onnellisen, tekisikö se minusta onnellisemman jos selvittäisin mikä joissakin ihmisissä minua häiritsee ja pääsisin siitä yli?

Haluaisin ostaa metsän ja hevostilan sekä uuden mustan kynän (MITEN se voi aina loppua kesken?) ...jos olisin mielikuvitukseton.
Vene olisi mukava, jos oppisin soutamaan.
Avaruusalus.... Keskiaikainen miekka.... Dinosaurus.
Öö....Kissan? Koiran? Kunnon teltan? Junalipun?
En keksi mitään mitä voisi ostaa.

nauraisin jos jaksaisin...

..Mutta en jaksa. Flunssa ja olen väsynyt.

Kun olen ollut ihmisten seurassa olen huomannut jotain täysin tarpeetonta. Ihmiset elävät uskossa että heidän elämänsä paranee sillä, että he saavat itsensä näyttämään muita paremmilta. Aika useiden ihmisten elämää haittaa pinnalliset asiat ja ulkoiset paineet. Ihmiset ottavat sokeasti vastaan kiitosta ja imartelua.
Ihmiset käyttävät tuhottomasti energiaa ulkoisten asioiden, kuten ystävien kontrolloimisen ja muuttamiseen. Olen huomannut myös itse syyllistyneeni tähän typeryyteen. Manipulointi on todellakin saanut pääni pyörälle heikolla hetkellä, mutta siitä ei voi syyttää ihmistä, joka on yrittänyt manipuloida minua vaan siitä voi syyttää ainoastaan minua, koska olen ollut vastaanottavaisempi kuuntelemaan sitä toista ihmistä kuin itseäni.
Jos ihmiset miettisivät ensin omia tunteitaan ja sitten vasta sitä mitä toinen ihminen sanoo manipuloiminen ei välttämättä olisi mahdollista.
Toisin sanoen ihmiset manipuloivat itse itseään.
En tiedä, mutta uskon hyvin vahvasti että ihmiset olisivat iloisempia, jos eivät miettisi ulkoisia paineita liikaa.

Musiikkia

Moving Mountains

"As one rope loosens, another then tightens
far too long we've been strangled and tied
this sick circle of shame must now finally break
so that honour may again walk by our side."

Alghazath - Moving Mountains

Kuuntelin tuota kappaletta ja pohdin kaikenlaista, kuten ystävän pientä lasta, jonka kanssa puuhastelin kaikkea koskettavaa eilen illalla.
Kun lapsi syntyy, hän syntyy täynnä olemassa olon oikeutta, lapsi on kuninkaallinen ja varma siitä että saa olla olemassa. Mutta kun lapsi kasvaa hän alkaa kysellä ympäristöltään, että saako hän olla olemassa. Mikäli vanhemmilta tulee kielteisiä vastauksia, lapsi alkaa mukauttamaan itseään ja tarpeitaan niin että saa hyväksyntää silloin kun tekee oikein. Varsinkin alkoholisti perheiden lapset alkavat hylkimään itseään ja haluavat tulla sellaiseksi joka miellyttää vanhempia. He kadottavat kosketuksen omiin tarpeisiinsa ja tunteisiinsa.
He tunkevat tunteet ja tarpeet jonnekkin syvälle, koska ovat käsittäneet että tunteensa ja tarpeensa ovat häpeällisiä ja pahoja asioita.

Itsenäistyminen ja useiden rikkimenneiden lasten eheytyminen tarkoittaa sitä, ettei enää tarvitse muiden myönnytystä omalle olemassa olon oikeudelle. Ihminen voi palata siihen lapseen, joka on kuninkaallinen ja täten löytää itsensä.
Joku löytää itsensä luonnosta, joku jostain muusta voimavarasta.

Itsenäinen ihminen alkaa tiedostaa, hyväksyä ja lopulta tuntea terveitä tunteita.
Itsenäinen ihminen alkaa kelvata itselleen. Hän ei enää ole kelvoton ja huono vaan hän ymmärtää että hän on keskeneräinen ihminen, joka voi kehittyä.

En ole mikään terapeutti, mutta kunhan pohdin ja ajattelin kirjoittaa uudestaan pitkästä aikaa.

Se on kumma juttu että emotionaalista tuskaa ei tarvitse yhdistää fyysisen kivun kanssa saadakseen aikaan tuhoa, mutta fyysisen kivun kanssa tarvitsee lähes aina emotionaalista tuskaa, jotta sillä olisi tehoa.


Viime aikoina olen mietiskellyt että miksi minusta on hullun vaikeaa lähestyä ihmisiä? Ja vastaus oli kylmän viileä, niin itsestäänselvä asia kuin että aamulla aurinko nousee ja illalla laskee: että minä olen kelvoton.
Se on ollut itsestäänselvä asia ihan pienestä pitäen. Koska olen kelvoton, minun pitää karttaa ihmisiä. Olen huomannut että tällaisilla asioilla on tapana ruokkia itse itseään. Kun uskot johonkin oikein kovasti, saat siitä elämän aikana näyttöä ja siitä uskomuksesta tulee totuus. Olen kyllä myöskin ujo, mutta se ei ole niin suuri ongelma, koska olen aika kovaksikeitetty eli en paljoa anna ujouden näkyä, tai mene ja tiedä...
Yritän löytää vastauksia kysymyksiini, joita en oikeastaan ole uskaltanut kysyä ääneen. Yritän aina löytää totuuden ja antaa vastauksia, mutta totuuksia on monia ja kysymyksiä enemän kuin vastauksia. Ihmisillä on tapana olettaa tietävänsä minut ja olen kyllästynyt siihen. Kuten yksi, jonka tunsin joskus olettaa etten kestä kritiikkiä, vaikka kritisoin itseäni ja ympäristöäni jatkuvasti. Ennen varmaankin olisin uskonut kaiken mitä hän sanoi, mutta nyt tiedän ettei olettaminen oikeastaan ole ymmärtämistä. Minua on vaikeaa ymmärtää, koska menen piiloon.
Jostain syystä useat ihmiset, joskus myös minä, haluavat tulla ymmäretyiksi.
"Why can't I be myself? I have tried still I need someone to help me out this time.
Let me be, just let me be, let me be myself so I never suffocate again."
-Crossfade.
Sanat eivät kovinkaan usein ole absoluuttisia totuuksia, ei edes tämä mitä minä kirjoitan. Maailma on täynnä mysteerejä.

"It's the best way of living
Between the truth and the lies.
We can rise above their truth and their lies."
-Within Temptation.

Mutta minulla on ollut pakkomielle absoluuttiseen totuuteen ja sen takia sanat, kirjoitetut ja sanotut, ovat olleet minulle tärkeitä. Niin mustavalkoista minun elämäni on ollut, mutta yritän kasvaa siitä eroon, koska onko se ikinä aiheuttanut mitään hyvää?
No ei.
Edes minä en voi sanoa tuntevani itseäni. "Eivät kaikki vaeltelevat sielut ole eksyksissä."
En ymmärrä oikeastaan mitään. Minun maailmani sortui jo lapsena ja siitä asti olen yrittänyt kasata paloja kokoon, jotta edes jossain olisi järkeä, mutta jos on niin minä en sitä näytä löytävän.
Ehkä järjellä ei olekaan niin paljon merkitystä kuin uskolla. Kun uskoo johonkin tarpeeksi niin siitä tulee totta. Eikö Tommy Hellsten kirjoittanut että elämä on elämistä eikä ymmärtämistä varten?

-Raven.

Onko elämällä tarkoitus?

Elämällä on varmaan monenlaisia tarkotuksia riippuen ihmisestä joka sen elämän elää. Minusta on aina tuntunut siltä että elämän aikana tulee oppia jotain. Että pitää kasvattaa rohkeutta kohdata ongelmat ja oppia niistä. Syleillä pahoja asioita ja sitten päästää ne menemään.
Ehkä turvaudun tämänlaisiin uskomuksiin koska tarvitsen jotain mihin uskoa. Olen heikko ja kaipaan jotain missä roikkua. Ja uskomukset muuttuvat ajan mittaan.
Mutta uskon että sielu syntyy uudelleen niin kauan kunnes on oppinut sen minkä vuoksi on alunperin syntynyt ja sen vuoksi ihmiset joutuvat kaiken näköisten asioiden kanssa tekemisiin.
Ihmiset ovat rikkinäisiä. Mietin voisikohan ihminen tulla kokonaiseksi kun on oppinut tarpeeksi? Tämän mietteen sain kun luin Trans - sukupuolen muunnelmia kirjaa, jossa kirjoittaja väitti, jos siis ymmärsin oikein, että vain ihminen joka on nainen sekä mies ja harmoniassa itsensä kanssa voi olla kokonainen.
Mietin miksi useat niin kovasti haluavat tuomita muita. He sanovat "tuo on tuollanen" ja samalla määrittävät itsensä että "minä en ainakaan ole tuollainen".
Kai he ovat epävarmoja itsestään ja siksi peilaavat itseään muihin. Ainakin itsestään voi oppia paljon yhden elämän aikana, jos antaa itselleen ymmärrystä ja aikaa. Ihmiset pelkäävät vihaa ja surua ja mieluiten tappavat itsensä kun ymmärtävät sellaisia voimia.
Nyt kyllä eksyin aiheesta..
Illan jatkoja.

-Raven.

Ravenin runo nurkkaus

Nostalgiaa! Nimittäin löysin runoja, jotka olen kirjoittanut vuonna 2002 ja 2006 eli pikkuisena korpin poikana..
Ja laitan ne tähän teidän töllisteltäviksenne ja jotten unohtaisi niitä.

Saalistus

Saaliseläin Viaton hengitystään pidättäen
tarkkaili Suden askelia, lähestyviä.
Tietäisi hän, ettei kukaan huutoja hänen tuskan kuulisi.
Pakokauhu häntä hipaisi ja juoksun hän alkaisi. Pakoon pääsisi ei Saalis Heikko ja kaatui,
kun Susi hänen kaulansa aukaisi.

Raven 2002.


Siipien leikki

Korppi mustasiipi
Nuohoojan kaveri!
Tuo terveiset läheltä ja kaukaa!
Kun kuolema korjaa satoaan,
voi syöminen alkaa.
Verisessä lumessa mustatsiivet ryhtyy leikkiin.
On korpin leikki ikuinen vaik'
lennähtäisi ilmoihin.
eikä koskaan enää palaisi.

Raven 2006.


Unet

Pääsisinpä vuosia taksepäin,
kun mieleni oli unelmilla täytetty.
Ja unessa saatoin silmäsi nähdä
ja herätessäni huuliasi koskettaa.
Nyt tiedän että olit pelkkää kuvitelmaa.

Raven 2006.

Siivet

Huudan pimeässä, eikä kukaan kuule minua.
Kyynel vierähtää silmästäni ja jäätyy kylmälle poskelleni.
Jos minulla olisi siivet, voisin lentää pois.
Kauas taivaalle jä jättää vankilani rauniot,
hiilen,
savun
ja tuskan
taakseni.
Ikuisesti
ja hymyillä,
hymyillä vihdoin hymyä,
joka niin kauan sitten täytti huuleni.
Kaipuu, jota tunnen,
nauru, jota niin pitkään en ole nauranut.
Nyt muistojen täyttäessä sieluni,
enkä tunne mitään muuta kuin tuskaa,
kuolen.
Vihdoin minulla on siivet.

Ja lennän pois.

Raven 2006.