perjantai 1. huhtikuuta 2011

Onko elämällä tarkoitus?

Elämällä on varmaan monenlaisia tarkotuksia riippuen ihmisestä joka sen elämän elää. Minusta on aina tuntunut siltä että elämän aikana tulee oppia jotain. Että pitää kasvattaa rohkeutta kohdata ongelmat ja oppia niistä. Syleillä pahoja asioita ja sitten päästää ne menemään.
Ehkä turvaudun tämänlaisiin uskomuksiin koska tarvitsen jotain mihin uskoa. Olen heikko ja kaipaan jotain missä roikkua. Ja uskomukset muuttuvat ajan mittaan.
Mutta uskon että sielu syntyy uudelleen niin kauan kunnes on oppinut sen minkä vuoksi on alunperin syntynyt ja sen vuoksi ihmiset joutuvat kaiken näköisten asioiden kanssa tekemisiin.
Ihmiset ovat rikkinäisiä. Mietin voisikohan ihminen tulla kokonaiseksi kun on oppinut tarpeeksi? Tämän mietteen sain kun luin Trans - sukupuolen muunnelmia kirjaa, jossa kirjoittaja väitti, jos siis ymmärsin oikein, että vain ihminen joka on nainen sekä mies ja harmoniassa itsensä kanssa voi olla kokonainen.
Mietin miksi useat niin kovasti haluavat tuomita muita. He sanovat "tuo on tuollanen" ja samalla määrittävät itsensä että "minä en ainakaan ole tuollainen".
Kai he ovat epävarmoja itsestään ja siksi peilaavat itseään muihin. Ainakin itsestään voi oppia paljon yhden elämän aikana, jos antaa itselleen ymmärrystä ja aikaa. Ihmiset pelkäävät vihaa ja surua ja mieluiten tappavat itsensä kun ymmärtävät sellaisia voimia.
Nyt kyllä eksyin aiheesta..
Illan jatkoja.

-Raven.

DEAD